Category: Yhteiskunta

Uurnilla joka kolmas kuukausi

Täällä taas vähän äänesteltiin viime viikonloppuna. Näitä äänestyksiä on neljä kertaa vuodessa, joten enää ne eivät välttämättä jaksa herättää kovin suurta mielenkiintoa.

– Ai, taas on vaalit, tokaisinkin sunnuntaikävelyllä äänestyspaikasta kertovan kyltin nähtyäni.

Tällä kertaa äänestettiin valtakunnan tasolla kahdesta aiheesta: toinen koski taloutta ja verotusta, toinen televisio- ja radiolupamaksua. Ensimmäinen aloitteista meni läpi, toinen ei.

Aloitteita äänestykseen saa jättää kuka tahansa äänioikeutettu, joka saa aloitteensa taakse 100 000 muuta äänioikeutettua. Aloitteen taakse kootaan komitea, joka hoitaa kampanjoinnin ja rahankeruun. Silti iso osa aloitteista hylätään.

Läpimenomahdollisuuksia parantaa se, jos parlamentti ja hallitus asettuvat sen taakse äänestysohjeissaan. Ne antavat joka kierroksella neuvonsa, miten kansalaisten kuuluisi äänestää, ja usein hallituksen tuki antaakin osviittaa siitä, onko aloite menossa läpi. Aina kansa ei tietenkään johtajiaan kuuntele: esimerkiksi vuoden 2014 laki ulkomaalaisten aseman kiristämisestä meni läpi, vaikka maan johto vastustikin sitä.

Myös puolueet saattavat osallistua kampanjan tukemiseen tai vastustukseen omalla mainonnallaan. Mainokset ovat usein huvittavankin suorasukaisia.

Aloitteita saattaa tulla myös parlamentilta ja hallitukselta itseltään, kuten tämänkertainen taloutta koskeva äänestys. Kyse oli siitä, jatketaanko liittovaltion verojen ja arvonlisäveron perimistä, mikä tällä erää olisi perustuslaissa sallittua vain vuoteen 2020 saakka. Sveitsiläiset ymmärtävät talouden realiteettien päälle. Onpa kansa muun muassa hylännyt aloitteen viiden viikon vuosilomasta kaikille.

Omassa kantonissani Vaud’ssa äänestettiin lisäksi myös hammasvakuutuksen lisäämisestä pakolliseen terveysvakuutukseen. Kirjoittelinkin aiemmin vakuutusjärjestelmästä, ja myös siitä, miten hammasvakuutus voisi olla hyödyksi. Tämäkin aloite hylättiin, ja ehkä hyvä niin. Pakollinenkin vakuutus on kallis jo nykyisellään, ja laskeskelin juuri hammaslääkärin laskua maksellessani, että lopulta paikkauslasku oli kuitenkin pienempi kuin vuosien hammasvakuutusmaksut olisivat olleet.

Lisäksi mukana saattaa olla kunnallisia äänestyksiä, kuten budjettiin liittyviä kysymyksiä, tai esimerkiksi kunnallisten päättäjien valintaa.

Äänestysprosentti keikkui viidenkympin kieppeillä, mikä on melko tavallista – vaikka äänestyspaikalle ei tarvitse raahautua edes henkilökohtaisesti. Mielipiteensä saa ilmaistua myös kirjeitse ja joissakin kantoneissa jopa netissä, mutta sekään ei näytä saaneen äänestysaktiivisuutta nousemaan. Kun mielipidettä kysytään harva se kuukausi, ei joka kerta jaksa tietenkään raahautua uurnille.

Osa-aikatyö – avain leppoisaan arkeen?

Olen seuraillut viime viikkoina Hesarin uutisia ruotsalaisesta osa-aikatyötrendistä samalla tavalla kuin Pohjoismaiden uutisia tulee usein täältä Keski-Euroopan perukoilta seurattua: hiukan etäisesti kiinnostuneena mutta samalla ehdottomasti ihaillen. Pohjolassa osataan niin monta asiaa paremmin.

Osa-aikatyössä on tosin kunnostauduttu tälläkin kulmalla mannerta. Työssäkäyvistä sveitsiläsinaisista 59 prosenttia tekee osapäivätyötä, ja osuus on jatkuvassa nousussa. Kyseessä on yleinen trendi: miehetkin tekevät työtä yhä useammin osa-aikaisesti, vaikkakin heistä vain 17 % tekee alle sataprosenttisa viikkoa. Vaikuttaa hyvältä, vai mitä: mahdollisuus tehdä tilaa elämässään muillekin asioille kuin työlle, ehkä viettää enemmän aikaa perheen kanssa, harrastaa tai matkustella, ja jos palkasta on varaa lohkaista viidennes pois, mikäs siinä.

Erityisen tyypillistä osa-aikatyön tekeminen on äideille, ja monet naiset ottavat äitiysloman jälkeen töihin palattuaan käyttöön äitikeskiviikon, siis vähentävät työaikaansa yhdellä päivällä viikossa. Keskiviikko on valikoitunut vapaapäiväksi siksi, että se on ollut perinteisesti koulujen vapaapäivä, ja edelleen koulut ovat silloin joko puolikkaan tai kokonaisen päivän kiinni. Työnantajan ei ole pakko pyyntöön suostua, ja jotkut yritykset noudattavatkin tiukkaa “ei osa-aikaisuuksille” -politiikkaa.

Vielä hankalampi tilanne on työnhakijalle, joka toivoisi voivansa tehdä kolmi- tai nelipäiväistä viikkoa. Itsekin haaveilin osa-aikaisesta työstä, kun lähdin etsimään uutta työtä äitiyslomani jälkeen. (Näistä tynkä-äitiyslomista täytyy kirjoittaa vielä erikseen).  Työnhakijan osa-aikaisuustoivetta pidetään usein merkkinä kunnianhimon, motivaation ja jopa ammattitaidon puutteesta. Jos taas jossain etsittiin erityisesti osa-aikaista, paikat taas vaikuttivat lähes järjestään hienosti brändätyiltä assistentin pesteiltä, ja niihin minulla oli liikaa kunnianhimoa.

Jos taas osa-aikaisesta työstä saa sovittua, saattaa se usein tarkoittaa, että vanhat vastuualueet jäävät, vaikka niihin käytettävissä oleva aika supistuu. Ja tietysti palkka: taloudellisestikin viidenneksen palkanalennus on iso juttu. Tilastoista löytyykin 7 prosentin “alityöllistettyjen” joukko, joka tahtoisi lisätä viikottaisia työtuntejaan. Isoin osa heistä on äitejä, erityisesti yksinhuoltajia, joiden talouteen vajaa työviikko tekee ison loven.

Ajatus täysipäiväisen työn ottamisesta pelotti, sillä työpäivät ovat pitkiä (40:stä 45:een viikkotuntiin), ja pitkät lounastauot siihen päälle. Lounastauon normaali kesto on tunti, joskus puolitoistakin, ja vaikka itse kiskoisi mikroaterian keittiössä vartissa, käytännössä työkavereiden työpäivät pidentävät omaakin: palaverit kestävät suomalaisittain myöhään, ja niin esimiehet kuin asiakkaatkin odottavat tavoittavansa alaisensa ja yhteyshenkilönsä deskin äärestä noin kuuteen saakka. Toisaalta pitkä tauko tuo työpäivään leppoisuutta, ja koska päiväkodit ovat yleisesti auki kuuteen tai seitsemään, ei tarhan pihaankaan välttämättä tarvitse juosta kieli vyön alla pitkästä päivästä huolimatta. Leijonanosan valveillaoloajasta työ matkoineen siti vie, ei siitä mihinkään pääse.

 

Työelämä kaikkineen tuntuu täällä konservatiivissessa Euroopan sydämessä jämähtäneen useita kymmeniä vuosia Pohjoismaiden taakse. Etätyömahdolllisuuksia on joissakin yrityksissä, mutta usein työntekijän laatua ja tehokkuutta mitataan sillä, kuinka monta tuntia hän näyttää naamaansa toimistolla.

Ratkaisu löytyi lopulta hiukan eri suunnasta kuin kuvittelin: ryhdyin yrittäjäksi. Ratkaisun ansiosta voin tehdä täyttä työpäivää ja kiinnostavia projekteja uuvuttamatta silti itseäni pitkiin päiviin ja matkoihin.

Taloudellisesti järkevämpää päiväkoti-ikäisen vanhemmalle olisi kyllä tehdä nelipäiväistä viikkoa, mutta palataan tarhalaskujen painajaiseen vähän mvöhemmin.

Kuvat snäpshotteja lounaskävelyltä. Pitkän tauon voi käyttää hyödyksi näinkin.

Onko Sveitsissä työttömyyttä?

Kun työttömyyden aktiivimalli kuohuttaa nyt Suomea presidentinvaalikeskusteluita myöten, työnnän fonduehaarukkani soppaan täältä Alppien kulmalta ja kirjoitan sanasen jos toisenkin Keski-Euroopan kultahammasrannikon työttömyystilanteesta.

Tilastothan täällä ovat oikein kauniit: työttömyys keikkuu 3 prosentin tietämissä ja monia aloja vaivaa työvoimapula. Yleisesti ottaen tilanne onkin poikkeuksellisen hyvä Euroopassa.

Silti Sveitsin työvoimavirainomainen on oikein aktiivinen kaveri, joka pitää itsensä kiireisenä. Olen pariinkin otteeseen asioinut paikallisten työvoimaviranomaisen kanssa ja tehnyt seuraavat havainnot.

HAVAINTO 1: TYÖTTÖMYYS ON KOVAA TYÖTÄ

Työttömyyskorvaus Sveitsissä pitää ansaita. Töitä täytyy tehdä ennen työttömyysjaksoa vähintään vuosi, että on oikeutettu korvaukseen, ja sitä saa silloin  korkeintaan vuoden. Jos työhistoriaa on takana vähintään kaksi vuotta, saa työttömyyskorvauksesta nauttia puolentoista vuoden ajan, ja iäkkäät työnhakijat saavat tähän puoli vuotta lisäaikaa.

Tämä saattaakin hiukan kaunistaa työvoimatilastoja, sillä että niihin pääsevät vain ne hakijat, joilla on oikeus työvoimakorvaukseen ja sitä kautta työvoimapalveluihin.

Kirjautuminen ei aina sekään suju kuin tanssi, sillä uusia hakijoita vastaanottavat virkailijat eivät pelkää käyttäytyä tylysti, varsinkin jos hakijan paikallinen kielitaito ei ole aivan priimaa.

Kun on siis ensin tehnyt töitä ansaitakseen työttömyyden, täytyy hommia jatkaa työkkärin piikkiin. Suomeen puuhattu 12 työpaikan hakeminen kolmessa kuukaudessa, siis keskimäärin yhden hakemuksen vääntäminen viikossa, herätti minussa keveän hymähdyksen: että ihan niinkin paljon. Minun työvoimatoimistoni vaati kolmesta neljään hakemusta viikossa, siis 12-16 kuukaudessa. Määrään lasketaan niin avoimet hakemukset, työpaikkailmoitukseen vastaaminen kuin aktiivinen verkostoituminen. Kirjoitan “minun työvoimatoimistoni”, sillä luku saattaa vaihdella kantonista toiseen.

Myös koulutuksiin on pakko osallistua, eikä kurssejaan saa valita itse. Hyvällä tuurilla oma työttömyysneuvoja ymmärtää, mitä tarvitset seuraavaan ammatilliseen askeleesi ja etsii taitoja täydentävän kurssin, huonossa tapauksessa taas neuvojaa kiinnostaa lähinnä oman työnsä minimivaatimusten täyttäminen ja hän tuuppaa sinut ensimmäiselle kursille, joka katalogista löytyy.

Sveitsissä työnhakijan odotetaan olevan työmarkkinoiden käytettävissä 24 tunnin varoitusajalla, mikä tarkoittaa sitä, että myös koulutukseen pitää osallistua samalla varoajalla. Voi siis hyvin olla, että torstai-iltapäivän tapaamisessa neuvoja ilmoittaa, että aloitat maanantaina kuukauden kestävän Microsoft Word -koulutuksen, joka kestää 9 tuntia päivässä ja pidetään tunnin junamatkan päässä kotoasi. Työtä täytyy olla valmis ottamaan vastaan kahdenkin tunnin matkan päästä, mutta harvoin niin todellisuudessa käy.

HAVAINTO 2: PALVELUITA ON, MUTTA NIIDEN LAATU VAIHTELEE

Niin, oma neuvoja. Sellainen täällä tosiaan on jokaista työtöntä kohden, ja se vaikuttikin työttömyyteni alussa luksusresurssilta. Oma tyyppi syynäämässä läpi CV:ni ja auttamassa pohtimaan, mikä seuraava ammatillinen askeleeni voisi olla, ajattelin.

Todellisuudessa neuvojalta liikenee puoli tuntia joka viides tai kuudes viikko, ja se riittää juuri ja juuri siihen, että hän tenttaa, miten työnhaku on edistynyt ja mulkoilee joko enemmän tai vähemmän paheksuvasti riippuen siitä, kuinka monta haastattelua hakijaparka on onnistunut kiristämään kavereiden ja tuttujen työpaikoilta.

Myös kysymyksiin vastaaminen riippuu paljon neuvojasta. Ymmärtääkö hän edes, mitä olet tehnyt työksesi, vai tarjoaako yhteiskuntatieteiden maisterille logistiikkapäällikön tehtävää? Kokemusta on myös siitä, miten huonosti muotoiltu kysymys on johtanut laajaan tutkimukseen työnhakijan työllistämiskyvystä ja miten puhelimessa annettu väärä info johtaa viikon työttömyyskorvauksen epäämiseen. Väärinkäsitysten korjaamiseen on valituspolku, mutta väärin perustein evätyt korvaukset saa pahimmillaan takaisin vasta kuukausien päästä.

HAVAINTO 3: RIKKAASSA MAASSA TYÖTÖNKÄÄN EI OLE KÖYHÄ

Monet asiat ovat Sveitsissä työttömilläkin todella hyvin. Ensinnäkin työttömyyskorvaus on varsin antelias: vähintään 70 prosenttia kuukausipalkasta ennen työttömyyttä. Jos perheessä on lapsia, prosentti nousee 80:een. Plussaksi lasken senkin, että työttömyyden aikainen pienikin työpätkä kannattaa aina taloudellisesti. Työttömyystuen summaa muokataan, mutta niin, että käteen jää aina enemmän kuin pelkällä työttömyyskorvauksella.

En myöskään pitänyt pakkohakemuksien tekoa varsinaisena ongelmana, sillä se piti aktiivisena. Joskus pakkohakemus johti haastatteluun, joten sain arvokasta haastattelukokemusta ja loin kontakteja rekrytoijiin. Koin myös, että vaikka olinkin motivoitunut työnhakija, pieni pakko potki sopivasti takamukselle – vaikka kyllä pakkopulla monesti otti pahasti päähän vain heikensi huonoina päivinä motivaatiota.

Kävin sekä hyödyllisissa että hyödyttömissä koulutuksissa, mutta onhan se mahtavaa, että koulutusta tarjotaan laajasti ja systemaattisesti. En tunne yhtään työttömänä ollutta, jolle ei olisi maksettu ainakin työnhakukoulutus tai kielikurssi. Jopa kieliopintoja ulkomailla tuetaan taloudellisesti, jos kielitaito hyödyttää työn hakemisessa.

Koska käytettävissä on todella oltava 24/7 tai ainakin 10/5, työttömyydestä saa ottaa myös lomaa neljä viikkoa vuodessa, eli maan minimilomamäärän, ja loman ajalta maksetaan normaali työttömyyskorvaus. Lomapäivät ovat ainoita, jolloin työnhakija saa poistua ulkomaille. Eihän rajalla todellisuudessa kenenkään työllisyystilannetta kytätä, mutta esimerkiksi kurssille tai työhaastatteluun osallistuminen ei saa estyä matkan vuoksi, eikä työkkärin neuvojan tapaamista kannata yrittää siirtää siksi, että edellisen illan viimeinen lento Frankfurtista oli ylibuukattu ja yö piti viettää lentokenttähotellissa.

Kokonaisuudessa on toki mahdollista, niin Suomessa kuin Sveitsissä, että aktivointiin pyrkivät mallit eivät auta työttömiä, sillä osalla on jo niin hyvät tiedot ja taidot, että työllistyminen on lopulta vain tuurista kiinni, ja se toinen ääripää onnistuu luikertelemaan tiukankin järjestelmän porsaanrei’istä ulos. En kuitenkaan tiedä, miten lopulta muuttaisin Sveitsin järjestelmää. Aktiivisuutta on pakko mitata jotenkin, ja vaikka työhakemusten määrä ei kerrokaan suoraan aktiviisuudesta, en keksi tarkempaakaan mittaria.

Oleellista onkin – ja tämä se taitaa ennen kaikkea Suomessakin hiertää – se, että täytyy olla myös resursseja ja porkkanaa, ei vain pakkoa ja keppiä: mielekästä koulutusta, ammattitaitoista neuvontaa ja reilut ja kestävät säännöt.

Kuvat nykyiseltä työhuoneeltani, jossa tunnelma on paljon leppoisampi kuin työvoimatoimistossa.

Bainvegnì en Svizra

Eli Willkomme in der Schweiz – Bienvenue en Suisse – Tervetuloa Sveitsiin!

Myönnän heti alkuun, otsikko on harhaanjohtava. Kieli on retoromaania, Sveitsin neljättä virallista kieltä, jota osaa puhua vain 60 ooo sveitsiläistä, siis alle prosentti maan väestöstä, ja hekin melko kaukana kotikonnuiltani Itä-Sveitsin uumenissa. Ensimmäinen kieli retoromania on vielä harvemmalle: vain 35 000 ihmiselle.

 

Vaikka kielivalinta ei annakaan edustavaa kuvaa Sveitsin tai edes asuinalueeni kielitilanteesta, se kertoo jotakin hyvin edustavaa sveitsiläisestä mentaliteetista. Tästä pienestä valtiosta Keski-Euroopan sydämessä on vaikea tehdä yleistyksiä, sillä vaikka pinta-alaa on vain hiukan Etelä-Suomen lääniä enemmän ja väkeäkin suunnilleen saman verran kuin Papua-Uudessa-Guineassa, pieneen tilaan ja joukkoon mahtuu eriskummallisuuksia, poikkeuksia ja ristiriitaisuuksia isommallekin pinta-alalle jaettavaksi.

 

On 26 kantonia, joilla on suuri valta päättää vaikkapa alueensa verotuksesta. On neljä virallista kieltä – ja silti monille maan eri kolkista tuleville sveitsiläisille ainoa sujuva yhteinen kieli saattaa olla englanti, jolla virallista asemaa ei ole. Retoromaania puhuu maassa harvempi kuin englantia, tai vaikka portugalia, sillä noin joka viides tai neljäs asukas ei ole sveitsiläinen. Maahanmuuttajien suuresta määrästä huolimatta sveitsiläisiä luonnehditaan ulkomaalaisvastaisiksi: esimerkiksi minareettien rakentaminen on kielletty ja jopa eurooppalaisten vapaata liikkuvuutta halutaan rajoittaa vuosittaisin kiintiöin. Toisaalta kukaan ei hätkähdä, vaikka virallisia kieliä sokeltaa aksentilla, ja Sveitsin passin kantajiltakin usein kysytään, mistä he oikeasti, siis juuriltaan ovat.

 

Näihin ja moniin muihin erikoispiirteisiin olen ehtinyt tutustua jo kuuden vuoden ajan. En siis välttämättä ole aivan yhtä tiivis osa Sveitsin mielenmaisemaa kuin maailman täsmällisin junayhtiö tai neljän virallisen kielen kombo, mutta matkan varrella mukaan on tarttunut monta sisäpiirin vinkkiä, joilla toivon rikastuttavani teidän lukijoiden elämää.

Tervetuloa seuraamaan eriskummallista ja samalla niin tavallista arkea Geneve-järven kainalossa!