Category: Työelämä

Sveitsiläisen työelämän opit

Työelämä ja yrittäjyys Sveitsissä
Hyvää maanantaita kaikille!

Näin työviikon alkuun inspiroiduin pohtimaan sveitsiläisen ja suomalaisen työelämän eroja. Kun aikanaan aloittelin paikallisessa työkulttuurissa, kaipasin pitkään suomalaiselle työpaikalleni. Nyt kun olen omien työaikojeni herra ja voisin viettää niin suomalaista työelämää kuin vain tahdon, huomaankin sielussani yllättäviä jäänteitä täkäläisestä mallista.

En enää selviä puolen tunnin lounastauolla

Olen aiemminkin kironnut pitkiä lounastaukoja, jotka vain suotta pidentävät työpäivää. Haluaisin istua koneen ääreen aamulla, hoitaa hommat tehokkaasti pois alta ja siirtyä ajoissa muuhun elämään. Irrottautuminen tunnin tai puolentoista syömiseen ja jutusteluun tuntuu ajanhukalta.

Näin ajattelin – mutta kun yritin sitä, puolen tunnin tauko ei riittänytkään enää mihinkään! Iltapäivänkin jaksaa paremmin puurtaa, kun on hetken ajatellut jotain ihan muuta tai tehnyt vaikka happihyppelyn.

Nykyään pyrin tasapainottelemaan ja pitämään pari pitkää lounastaukoa viikossa. Samalla voi nähdä ystäviä tai pitää vaikka pikatreffit miehen kanssa. Toisaalta pari tiivistä työpäivää ilman pitkiä taukoja saavat hommia eteenpäin, ja on kiva päästä hakemaan lapsi päiväkodista ensimmäisten joukossa.

Yritän soitella ihmisille puoli kuudelta illalla

Tämä liittyy hiukan edelliseen. Kun iltapäivän työputken aloittaa vasta kahden tienoilla, sitä ei voi lopettaa neljältä. Iltapäivä tuntuukin loppuvan aina liian nopeasti, ja jos täytyy soitella Suomeen päin, aikaero syö päivästä vielä tunnin pois. Monesti ihmettelinkin neljän jälkeen iltapäivällä, miten kukaan ei vastaa enää puhelimeen. Harvempi suomalainen kuitenkaan istuu työpöytänsä ääressä enää, kun kello lähenee siellä puolta kuutta.

Sähköpostit ovat yhtä kiitosta

Ranskankielinen sähköpostietiketti sisältää krumeluureja tervehtimismuodollisuuksista aina hyvästelyyn saakka. Ne ovat tarttuneet myös suomenkieliseen kirjeenvaihtooni. En sentään aloita viestejäni suomalaisille kontakteille “Hyvä rouva”, mutta hyvää päivän/viikon/elämänjatkoa toivottelen täysin holtittomasti. Kiitoksiakin mahtuu samaan viestiin yleensä keskimäärin kolme, joista yritän edes yhden editoida pois ennen viestin lähettämistä.

Juon vain kotimaista kahvia

Pakko sanoa, mutta parin ulkomaanvuoden jälkeen suomalainen kahvi lakkasi maistumasta. Myös sen määrät alkoivat ihmetyttää: kannattaako kahvia keittää niin laihaksi, että sitä on juotava vähintään puoli litraa kerrallaan? Siksi pitäydynkin aina kun mahdollista sveitsiläisessä Nespressossa. Kapselikoneesta, ei sentään jauhepurkista.

Pelkkää lounastaukoa, molemminpuolista kiittelyä ja iltakuuteen jatkuvaa kapselikahvin juontia ei sveitsiläinen työelämä tietenkään ole. Suomalaisesta työelämästä kaipaan edelleen lyhyempiä työpäiviä, työn ja perheen sujuvampaa yhdistämistä ja sellaisia uutuuksia kuin etätyö. Kyllä kai nekin innovaatiot tälle maakappaleelle joskus vielä rantautuvat.

Osa-aikatyö – avain leppoisaan arkeen?

Olen seuraillut viime viikkoina Hesarin uutisia ruotsalaisesta osa-aikatyötrendistä samalla tavalla kuin Pohjoismaiden uutisia tulee usein täältä Keski-Euroopan perukoilta seurattua: hiukan etäisesti kiinnostuneena mutta samalla ehdottomasti ihaillen. Pohjolassa osataan niin monta asiaa paremmin.

Osa-aikatyössä on tosin kunnostauduttu tälläkin kulmalla mannerta. Työssäkäyvistä sveitsiläsinaisista 59 prosenttia tekee osapäivätyötä, ja osuus on jatkuvassa nousussa. Kyseessä on yleinen trendi: miehetkin tekevät työtä yhä useammin osa-aikaisesti, vaikkakin heistä vain 17 % tekee alle sataprosenttisa viikkoa. Vaikuttaa hyvältä, vai mitä: mahdollisuus tehdä tilaa elämässään muillekin asioille kuin työlle, ehkä viettää enemmän aikaa perheen kanssa, harrastaa tai matkustella, ja jos palkasta on varaa lohkaista viidennes pois, mikäs siinä.

Erityisen tyypillistä osa-aikatyön tekeminen on äideille, ja monet naiset ottavat äitiysloman jälkeen töihin palattuaan käyttöön äitikeskiviikon, siis vähentävät työaikaansa yhdellä päivällä viikossa. Keskiviikko on valikoitunut vapaapäiväksi siksi, että se on ollut perinteisesti koulujen vapaapäivä, ja edelleen koulut ovat silloin joko puolikkaan tai kokonaisen päivän kiinni. Työnantajan ei ole pakko pyyntöön suostua, ja jotkut yritykset noudattavatkin tiukkaa “ei osa-aikaisuuksille” -politiikkaa.

Vielä hankalampi tilanne on työnhakijalle, joka toivoisi voivansa tehdä kolmi- tai nelipäiväistä viikkoa. Itsekin haaveilin osa-aikaisesta työstä, kun lähdin etsimään uutta työtä äitiyslomani jälkeen. (Näistä tynkä-äitiyslomista täytyy kirjoittaa vielä erikseen).  Työnhakijan osa-aikaisuustoivetta pidetään usein merkkinä kunnianhimon, motivaation ja jopa ammattitaidon puutteesta. Jos taas jossain etsittiin erityisesti osa-aikaista, paikat taas vaikuttivat lähes järjestään hienosti brändätyiltä assistentin pesteiltä, ja niihin minulla oli liikaa kunnianhimoa.

Jos taas osa-aikaisesta työstä saa sovittua, saattaa se usein tarkoittaa, että vanhat vastuualueet jäävät, vaikka niihin käytettävissä oleva aika supistuu. Ja tietysti palkka: taloudellisestikin viidenneksen palkanalennus on iso juttu. Tilastoista löytyykin 7 prosentin “alityöllistettyjen” joukko, joka tahtoisi lisätä viikottaisia työtuntejaan. Isoin osa heistä on äitejä, erityisesti yksinhuoltajia, joiden talouteen vajaa työviikko tekee ison loven.

Ajatus täysipäiväisen työn ottamisesta pelotti, sillä työpäivät ovat pitkiä (40:stä 45:een viikkotuntiin), ja pitkät lounastauot siihen päälle. Lounastauon normaali kesto on tunti, joskus puolitoistakin, ja vaikka itse kiskoisi mikroaterian keittiössä vartissa, käytännössä työkavereiden työpäivät pidentävät omaakin: palaverit kestävät suomalaisittain myöhään, ja niin esimiehet kuin asiakkaatkin odottavat tavoittavansa alaisensa ja yhteyshenkilönsä deskin äärestä noin kuuteen saakka. Toisaalta pitkä tauko tuo työpäivään leppoisuutta, ja koska päiväkodit ovat yleisesti auki kuuteen tai seitsemään, ei tarhan pihaankaan välttämättä tarvitse juosta kieli vyön alla pitkästä päivästä huolimatta. Leijonanosan valveillaoloajasta työ matkoineen siti vie, ei siitä mihinkään pääse.

 

Työelämä kaikkineen tuntuu täällä konservatiivissessa Euroopan sydämessä jämähtäneen useita kymmeniä vuosia Pohjoismaiden taakse. Etätyömahdolllisuuksia on joissakin yrityksissä, mutta usein työntekijän laatua ja tehokkuutta mitataan sillä, kuinka monta tuntia hän näyttää naamaansa toimistolla.

Ratkaisu löytyi lopulta hiukan eri suunnasta kuin kuvittelin: ryhdyin yrittäjäksi. Ratkaisun ansiosta voin tehdä täyttä työpäivää ja kiinnostavia projekteja uuvuttamatta silti itseäni pitkiin päiviin ja matkoihin.

Taloudellisesti järkevämpää päiväkoti-ikäisen vanhemmalle olisi kyllä tehdä nelipäiväistä viikkoa, mutta palataan tarhalaskujen painajaiseen vähän mvöhemmin.

Kuvat snäpshotteja lounaskävelyltä. Pitkän tauon voi käyttää hyödyksi näinkin.

Onko Sveitsissä työttömyyttä?

Kun työttömyyden aktiivimalli kuohuttaa nyt Suomea presidentinvaalikeskusteluita myöten, työnnän fonduehaarukkani soppaan täältä Alppien kulmalta ja kirjoitan sanasen jos toisenkin Keski-Euroopan kultahammasrannikon työttömyystilanteesta.

Tilastothan täällä ovat oikein kauniit: työttömyys keikkuu 3 prosentin tietämissä ja monia aloja vaivaa työvoimapula. Yleisesti ottaen tilanne onkin poikkeuksellisen hyvä Euroopassa.

Silti Sveitsin työvoimavirainomainen on oikein aktiivinen kaveri, joka pitää itsensä kiireisenä. Olen pariinkin otteeseen asioinut paikallisten työvoimaviranomaisen kanssa ja tehnyt seuraavat havainnot.

HAVAINTO 1: TYÖTTÖMYYS ON KOVAA TYÖTÄ

Työttömyyskorvaus Sveitsissä pitää ansaita. Töitä täytyy tehdä ennen työttömyysjaksoa vähintään vuosi, että on oikeutettu korvaukseen, ja sitä saa silloin  korkeintaan vuoden. Jos työhistoriaa on takana vähintään kaksi vuotta, saa työttömyyskorvauksesta nauttia puolentoista vuoden ajan, ja iäkkäät työnhakijat saavat tähän puoli vuotta lisäaikaa.

Tämä saattaakin hiukan kaunistaa työvoimatilastoja, sillä että niihin pääsevät vain ne hakijat, joilla on oikeus työvoimakorvaukseen ja sitä kautta työvoimapalveluihin.

Kirjautuminen ei aina sekään suju kuin tanssi, sillä uusia hakijoita vastaanottavat virkailijat eivät pelkää käyttäytyä tylysti, varsinkin jos hakijan paikallinen kielitaito ei ole aivan priimaa.

Kun on siis ensin tehnyt töitä ansaitakseen työttömyyden, täytyy hommia jatkaa työkkärin piikkiin. Suomeen puuhattu 12 työpaikan hakeminen kolmessa kuukaudessa, siis keskimäärin yhden hakemuksen vääntäminen viikossa, herätti minussa keveän hymähdyksen: että ihan niinkin paljon. Minun työvoimatoimistoni vaati kolmesta neljään hakemusta viikossa, siis 12-16 kuukaudessa. Määrään lasketaan niin avoimet hakemukset, työpaikkailmoitukseen vastaaminen kuin aktiivinen verkostoituminen. Kirjoitan “minun työvoimatoimistoni”, sillä luku saattaa vaihdella kantonista toiseen.

Myös koulutuksiin on pakko osallistua, eikä kurssejaan saa valita itse. Hyvällä tuurilla oma työttömyysneuvoja ymmärtää, mitä tarvitset seuraavaan ammatilliseen askeleesi ja etsii taitoja täydentävän kurssin, huonossa tapauksessa taas neuvojaa kiinnostaa lähinnä oman työnsä minimivaatimusten täyttäminen ja hän tuuppaa sinut ensimmäiselle kursille, joka katalogista löytyy.

Sveitsissä työnhakijan odotetaan olevan työmarkkinoiden käytettävissä 24 tunnin varoitusajalla, mikä tarkoittaa sitä, että myös koulutukseen pitää osallistua samalla varoajalla. Voi siis hyvin olla, että torstai-iltapäivän tapaamisessa neuvoja ilmoittaa, että aloitat maanantaina kuukauden kestävän Microsoft Word -koulutuksen, joka kestää 9 tuntia päivässä ja pidetään tunnin junamatkan päässä kotoasi. Työtä täytyy olla valmis ottamaan vastaan kahdenkin tunnin matkan päästä, mutta harvoin niin todellisuudessa käy.

HAVAINTO 2: PALVELUITA ON, MUTTA NIIDEN LAATU VAIHTELEE

Niin, oma neuvoja. Sellainen täällä tosiaan on jokaista työtöntä kohden, ja se vaikuttikin työttömyyteni alussa luksusresurssilta. Oma tyyppi syynäämässä läpi CV:ni ja auttamassa pohtimaan, mikä seuraava ammatillinen askeleeni voisi olla, ajattelin.

Todellisuudessa neuvojalta liikenee puoli tuntia joka viides tai kuudes viikko, ja se riittää juuri ja juuri siihen, että hän tenttaa, miten työnhaku on edistynyt ja mulkoilee joko enemmän tai vähemmän paheksuvasti riippuen siitä, kuinka monta haastattelua hakijaparka on onnistunut kiristämään kavereiden ja tuttujen työpaikoilta.

Myös kysymyksiin vastaaminen riippuu paljon neuvojasta. Ymmärtääkö hän edes, mitä olet tehnyt työksesi, vai tarjoaako yhteiskuntatieteiden maisterille logistiikkapäällikön tehtävää? Kokemusta on myös siitä, miten huonosti muotoiltu kysymys on johtanut laajaan tutkimukseen työnhakijan työllistämiskyvystä ja miten puhelimessa annettu väärä info johtaa viikon työttömyyskorvauksen epäämiseen. Väärinkäsitysten korjaamiseen on valituspolku, mutta väärin perustein evätyt korvaukset saa pahimmillaan takaisin vasta kuukausien päästä.

HAVAINTO 3: RIKKAASSA MAASSA TYÖTÖNKÄÄN EI OLE KÖYHÄ

Monet asiat ovat Sveitsissä työttömilläkin todella hyvin. Ensinnäkin työttömyyskorvaus on varsin antelias: vähintään 70 prosenttia kuukausipalkasta ennen työttömyyttä. Jos perheessä on lapsia, prosentti nousee 80:een. Plussaksi lasken senkin, että työttömyyden aikainen pienikin työpätkä kannattaa aina taloudellisesti. Työttömyystuen summaa muokataan, mutta niin, että käteen jää aina enemmän kuin pelkällä työttömyyskorvauksella.

En myöskään pitänyt pakkohakemuksien tekoa varsinaisena ongelmana, sillä se piti aktiivisena. Joskus pakkohakemus johti haastatteluun, joten sain arvokasta haastattelukokemusta ja loin kontakteja rekrytoijiin. Koin myös, että vaikka olinkin motivoitunut työnhakija, pieni pakko potki sopivasti takamukselle – vaikka kyllä pakkopulla monesti otti pahasti päähän vain heikensi huonoina päivinä motivaatiota.

Kävin sekä hyödyllisissa että hyödyttömissä koulutuksissa, mutta onhan se mahtavaa, että koulutusta tarjotaan laajasti ja systemaattisesti. En tunne yhtään työttömänä ollutta, jolle ei olisi maksettu ainakin työnhakukoulutus tai kielikurssi. Jopa kieliopintoja ulkomailla tuetaan taloudellisesti, jos kielitaito hyödyttää työn hakemisessa.

Koska käytettävissä on todella oltava 24/7 tai ainakin 10/5, työttömyydestä saa ottaa myös lomaa neljä viikkoa vuodessa, eli maan minimilomamäärän, ja loman ajalta maksetaan normaali työttömyyskorvaus. Lomapäivät ovat ainoita, jolloin työnhakija saa poistua ulkomaille. Eihän rajalla todellisuudessa kenenkään työllisyystilannetta kytätä, mutta esimerkiksi kurssille tai työhaastatteluun osallistuminen ei saa estyä matkan vuoksi, eikä työkkärin neuvojan tapaamista kannata yrittää siirtää siksi, että edellisen illan viimeinen lento Frankfurtista oli ylibuukattu ja yö piti viettää lentokenttähotellissa.

Kokonaisuudessa on toki mahdollista, niin Suomessa kuin Sveitsissä, että aktivointiin pyrkivät mallit eivät auta työttömiä, sillä osalla on jo niin hyvät tiedot ja taidot, että työllistyminen on lopulta vain tuurista kiinni, ja se toinen ääripää onnistuu luikertelemaan tiukankin järjestelmän porsaanrei’istä ulos. En kuitenkaan tiedä, miten lopulta muuttaisin Sveitsin järjestelmää. Aktiivisuutta on pakko mitata jotenkin, ja vaikka työhakemusten määrä ei kerrokaan suoraan aktiviisuudesta, en keksi tarkempaakaan mittaria.

Oleellista onkin – ja tämä se taitaa ennen kaikkea Suomessakin hiertää – se, että täytyy olla myös resursseja ja porkkanaa, ei vain pakkoa ja keppiä: mielekästä koulutusta, ammattitaitoista neuvontaa ja reilut ja kestävät säännöt.

Kuvat nykyiseltä työhuoneeltani, jossa tunnelma on paljon leppoisampi kuin työvoimatoimistossa.