Category: Kulttuuri & vapaa-aika

Geneve-turistin päiväretket, osa 3: Yvoire

Päiväksi pois Genevestä -sarja jatkuu! Insta-seuraajat huomasivatkin keskiaikaiset tunnelmat jo pari viikkoa sitten, ja nyt enemmän myös blogissa Yvoiren kaupungista Ranskasta.

Vaikka Yvoire on Ranskan puolella, sinne pääsee laivalla Genevestä puolessatoista tunnissa. Kylä on yhtä pikkuruinen kuin se on herttainen – kuuluuhan se myös Ranskan kauneimmat kylät -listalle. Täydellinen kohde päivän tai puolikkaan retkelle siis. Turistiaktiviteetit ovat summattavissa suunnilleen näin: keskiaikaisen kylän tyylin ihastelu, pikkuputiikeissa kiertely ja syöminen. Suosituksi turistikohteeksi yllättävän moni ravintola on malttanut satsata laadukkaaseen ruokaan.

Yvoire Jardin des 5 sens

On kylässä toki muutama turistinähtävyyskin. Sataman vieressä sijaitseva linna on yksityiskäytössä, mutta kylän kirkkoon pääsee tutustumaan kuka tahansa. Lisäksi Yvoiressa on Viiden aistin puutarha, Jardin des Cinq Sens, joka on oiva kohde kasveista kiinnostuneelle tai pientä iltapäiväkävelyä kauniissa ympäristössä kaipaavalle.

Puutarhassa on nimen mukaisesti viisi osiota: yksi jokaiselle aistille. Kiinnostavimpina pidän kosketuksen ja tuoksun osastoja. Kiinnostava on myös lääkintäkasveja esittelevä pieni nurkkaus.

Makuosastolla ei valitettavasti saa maistella puutarhan tuotoksia, ja kuulopuoli tiivistyy sinänsä kauniisti laulaviin lintuihin, mutta jää ainakin keskipäivällä hiukan ohueksi. Näkö taas – no, annan kuvien puhua.

Laivamatka Genevestä Yvoireen vie noin 1,5 tuntia ja maksaa 29 frangia ( 25 euroa).

Jardin des 5 Sens on kesäkaudella auki päivittäin kello 10:00-18:30 ja syys-lokauussa 10:00-17:30. Aikuisen sisäänpääsy 12 euroa, lapset 7 euroa, alle 6-vuotiaat ilmaiseksi. Puutarhassa järjestetään myös ilmaisia opastuksia torstaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin.

Sarjan aikaisemmat osat

 Junaretki Montreuh’hön

Päivävaellus Juralla

Sveitsiläistä dekkarikirjallisuutta

Joel Dicker Disparition de Stephanie Mailer

Sain juuri loppuun viimeisimmän luku-urakkani. Vaikka luettavaa oli reilut 600 sivua, pääsin viimeiselle sivulle aivan liian nopeasti. Käsissä oli sveitsiläiskirjailija Joël Dickerin uutuus La Disparition de Stephanie Mailer. Dicker on jo tunnettu melko suoraiivaisista ja totetavista kirjannimistään, joten eiköhän tämäkin käännetä suomeksi Stepahie Mailerin katoamiseksi.

Yksi isoimmista ranskantaidon eduista on se, ettei tarvitse odotella Dickerin kirjojen suomentamista. Olen ollut kirjailijan fani jo Totuus Harry Quebertin tapauksesta -kirjasta saakka. Olen oppinut heittäytymään Dickerin kieleen ja tarinaan ja luottamaan siihen, että lopussa hän kyllä nivoo kaikki langat sileäksi kudokseksi.

Kuten kaksi aiempaa teosta, myös Stephanie Mailerin mysteeri sijoittuu Yhdysvaltain itärannikolle, Orpheaksi nimettyyn pikkukaupunkiin. Tapahtumat lähtevät rullaamaan, kun toimittaja Stephanie Mailer väittää etsivä Jesse Rosenbergille tämän erehtyneen 20 vuotta vanhan rikostutkinnan syyllisestä ja katoaa sitten itse jälkiä jättämättä.

Joel Dicker

Kirja noudattaa hyvin samaa kaavaa kuin Dickerin aiemmat menestysteokset, hyvässä ja huonossa. Hyvässä siksi, että lukija tietää mitä odottaa, ja Dickerin menestyskaava toimii. Tällä kertaa rinnakkaisia tarinoita ja todellisuuksia on ehkä jopa hiukan aiempaa enemmän, ja ehkä siksi mukaan oli livahtanut myös muutamia huolimattomuus- ja logiikkavirheitä. Huonona taas voinee pitää sitä, että kaava tuntuu nyt kolmannessa dekkarityyppisessä romaanissa jo hiukan liiankin tutulta.

Joel Dicker Derniers jours de nos pères

Seuraavaksi aionkin pureutua Dickerin aiempiin teoksiin, jotka eivät ole saavuttaneet samanlaista menestystä. Derniers jours de nos pères (suoraan suomennettuna Isiemme viimeiset päivät) sukeltaa toiseen maailmansotaan, ja on ensimmäisten sivujen perusteella kieleltään ja tarinankuljetukseltaan taattua Dickeriä. Ehkä se teemoiltaan tuo kuitenkin lukukokemukseen kaipaamaani vaihtelua.

Suomi kaukaa katsottuna

Valmistelen läppäri sauhuten muutaman päivän Suomen-työmatkaa ja tulin samalla muistelleeksi, miltä Suomeen paluu tuntui aivan ensimmäisen kerran muuton jälkeen.

Olin muuttanut Sveitsiin tammikuussa, ja palasin Suomeen ensimmäisen kerran puoli vuotta myöhemmin. En edes halunnut tulla aiemmin, vaikka miehen työmatkat olisivat tarjonneet hyvän mahdollisuuden siipeillä mukana. Olin ilmoittautunut kielikurssille, jolta en halunnut turhia poissaoloja, ja halusin myös antaa uudelle arjelle tilaa löytää uomansa.

Kun sitten heinäkuussa tulimme kesälomailemaan, valoisuus iski silmille iltayhdeltätoistakin. Lentoaseman bussipysäkillä kirosanat vihloivat korvissa. En sano, etteikö Sveitsissä kiroiltaisi, mutta ainakaan silloinen kielitaitoni ei riittänyt voimasanoja vieraiden puheesta seulomaan.

Hämmennystä aiheutti se, että ravintolassa lasillinen viiniä ei ollutkaan kelpo mittayksikkö, vaan tilaus olisi pitänyt osata tehdä tarkalleen senttilitroissa. Ihastusta ja ihmetystä taas herätti vaunuja työntelevien isien määrä katukuvassa. Myöhemmin hämmästelin myös sitä, miten isojen lasten kanssa kaupungilla luuhattiin pitkin päivää. Niin tottunut olin siihen, että jo alle vuoden ikäisten paikka on yleensä päiväkodissa.

Kuuden vuoden aikana Sveitsin kummallisuuksista on tullut uusi normaali, ja samaa vauhtia olen tottunut siihen, että oma kotimaa tuntuu aina alkuun vieraalta. En enää koe palaavani entiseen kotikaupunkiin vaan vierailevani ulkomaisessa kaupungissa, jonka useiden käyntien jälkeen tunnen melko hyvin. Nautin ison kaupungin tunnelmasta, tutustun uusin ravintoloihin ja kahviloihin, mutta joukkoliikenteen käytöstä puuttuu rutiini eikä vanhoja suosikkipaikkoja enää ole – Helsinki ei ole enää sama paikka kuin asuessani siellä.

Ja toisaalta taas Sveitsi on muuttunut asuessani täällä. En ole kokenut kolmosratikan reittimuutoksia kehossani, mutta tunnen fyysisesti sen, kun Geneven-junien aamuaikatauluja muutetaan. Olen elänyt ranskaksi kokonaisia elämänvaiheita, ja välillä häävalmisteluista tai raskaudesta puhuttaessa minulta puuttuvat suomenkieliset sanat, joita en ole koskaan päässyt käyttämään. Uusi maa ja uusi kieli ovat kietoutuneet ympärilleni, tulleet osaksi minua.