Category: Bon Voyage

Alppi-iloa aivan kaikille

Nyt kiireen vilkkaa viimeinen talvipostaus ilmoille, ja sitten lupaan palata lumiaiheisiin vasta aikaisintaan syyskuussa (Koska se on kokemukseni mukaan paras hetki alkaa toteuttaa seuraavan talven hiihtounelmia. Tulette vielä huomaamaan, että otan tämän asian harvinaisen vakavasti.)

Kohde

Wengen on yksi Jungfraun hiihtoalueen kylistä Bernin Alpeilla Keski-Sveitsissä. Muita alueen kyliä ovat Mürren ja Grindelwald.

Kenelle

Keskitason laskettelijalle ja heille, jotka haluavat tehdä muutakin kuin hikoilla sukset jaloissa. Vuoristojunat ovat jo itsessään hauska nähtävyys, ja esimerkiksi Kleine Scheideggiin voi körötellä lounaalle, kelkkailemaan ja katselemaan maisemia. Me viihdyimme aamupäivät laskettelurinteessä, ja iltapäivisin otimme alle kelkan tai käteen kaakaomukin.

Parasta

Kompaktius. Halusimme puristaa yhteen maaliskuiseen viikkoon kaiken: rennon perheloman, vanhempien omaa aikaa, urheilua ja ulkoilua, hyvää ruokaa, oleilua. Tietysti viime tippaan varattuna, kohtuulliseen hintaan, koulun lomasesonkien ulkopuolella mutta paikassa, jossa on loppukaudestakin hyvät rinneolosuhteet, ei liian kaukana kotoa… (Ehkä nyt ymmärrätte, miksi suosittelen aloittamaan kohteen kartoituksen jo syyskuussa?)

Wengenissä saimme kuitenkin kaiken. Asunnon aivan hissiaseman kupeessa, lastenkerhon perheen juniorille, kivan kylän mukavine ravintoloineen. Parasta oli se, että reilun viiden minuutin hissimatka vei suoraan rinteisiin. Monissa kohteissa parhaisiin mäkiin joutuu matkustamaan kolme varttia, mutta Wengenissä tätä ongelmaa ei ollut.

Kippis täydelliselle kohdevalinnalle!

Pahinta

Hmm… Se, että loma loppui?

Ehkä myös ylihinnoittelu Jungfraujochin huipulle vievässä junassa. Matka maksaa Wengenistä 88 frangia, mutta hiihtolipulla hinnasta saa alennusta. Jungfraujoch tarjoaa huikeat maisemat 3500 metristä, mutta maisemaefekti on aika hieno ihan rinteestäkin käsin. Harvassa paikassa ympärillä kohoaa niin jylhät huiput.

Syö

Alppimakaronia. Tämän sveitsiläisherkun resepti vaihtelee alueesta ja kokista toiseen, mutta kyseessä on gratinoitu pasta-peruna-kinkkuherkku, joka tarjoillaan omenasoseen kanssa. Ennen kuin tyrmäät idean, maista (ja mieti sitä, että jossain päin Suomea makaronilaatikko ja pinaattiletut syödään puolukkahillon kanssa).

Tämä ei ole alppimakaronia, mutta samaisen Pasta & More -ravintolan alppimakaroni oli varsin kelpo esitys.

Nuku

Meidän lomakotimme löytyi Alpine Holiday Services -nimisen firman kautta. Hyvä sivusto loma-asuntojen etsimiseen on myös Homelidays.

Wengenissä on runsaasti asunto- ja chalet-majoitusta. Parhaat hotellidiilit kannattaa buukata hyvissä ajoin etukäteen. Kylä itsessään on vallan kompakti, mutta osa majoituksesta on hajallaan keskustan ympäristössä. Jos et halua raahata suksia joka iltapäivä varttia ylämäkeen, hissin ala-asemalla urheiluliikkeet tarjoavat suksisäilytystä parilla kympillä viikko.

Käytännön vinkki

Wengen on autoton kylä, ja viimeinen pätkä taitetaan junalla Laterbrunnenista. Varaa paikka parkkitalosta etukäteen, sillä se on aina aivan täynnä.

Milloin mennä

Milloin vain. Talvella tarjolla on laskettelua ja kelkkailua, kesällä vaellusta.

Milloin pysyä kotona

Silloin, kun et jaksaisi brittejä ja hollantilaisia. Heitä on Wengenissä paljon. Jos haluat viettää lomasi sveitsiläisten ympäröimänä, kokeile naapurikylää Grindelwaldia. Rinnelue on yhteinen, mutta Grindelwaldin puolelta matka täytyy tehdä joko hitaalla junalla tai vielä hitaammalla kabiinihissillä. Junamatka on (ensimmäiset pari päivää) ihan symppis kokemus. Kabiinihissiä taas markkinoidaan Euroopan pisimmäksi. Sitä se on ainakin matka-ajan perusteella.

Grindelwald rinteestä katsottuna.

Rinnealue ei myöskään tarjoa massiivisia haasteita kokeneille laskijoille, sillä suurin osa rinteistä on melko iisiä punaista.

Jos tykkäsit, kokeile myös…

Mürrenin kylää, joka on pieni mutta aukottoman autenttinen. Sieltä pääsee näppärästi Schilthorn-Mürrenin alueen, jossa on tarjolla hiukan jyrkempiä rinteitä. Tämän hiihtoalueen saa lisättyä myös Wengenin ja Grindelwaldin hiihtolippuihin.

(Toiseksi )viimeinen vilaus talvesta

Pahoittelut radiohiljaisuudesta! Ensin tuli loma, jonka aikana kuvittelin ehtiväni kirjoittamaan, sitten lomaltapaluukiireet ja kahden viikon yksinhuoltajasimulaattori, pääsiäinen ja pieni pala syksyn-talven-kevään flunssakierrettä.

Onneksi takatalvi on pitänyt sekä Suomea että Sveitsiä sen verran näpeissään, että kehtaan kuitenkin vielä julkaista nämä maaliskuiset talvilomakuvat Wengenistä. Bernin kantonissa sijaitseva talviparatiisi on tunnettu muun muassa Lauterbrunnenin maailmancupista ja Jungfraujochin huipusta, ainakin aasialaisturistien keskuudessa.

Kuvat sen oleellisimman varmaan kertovatkin. Lunta, aurinkoa, urheilua, hyvää ruokaa ja muuten vain rentoa elämää. Sveitsiläinen talvi parhaimmillaan.

Palaan vielä tarkempien lomavinkkien tiimoilta, jos kukaan enää jaksaa talvea ja lunta ajatella, ja sitten siirrytään keväisempiin fiiliksiin.

 

 

Vinkit Geneven autonäyttelyyn

Se on täällä taas: jokavuotinen autofanin unelma ja autofanin puolison painajainen. Geneven autonäyttely! Autoja ihmetellään Geneven messukeskuksessa yhteensä kymmenen päivää ja tapahtumaa mainostetaan sen verran ponnekkaasti, että on aivan turha kuvitella, ettei autofani olisi tapahtumasta tietoinen.

Olen käynyt messuilla kolmesti. Tässä vakavia vinkkejä autofaneille ja hiukan humoristisempia vastentahtoisille aveceille.

Käytä suhteet hyväksi

Kolmanneksi paras autonäyttelykokemukseni oli se, kun pääsimme mukaan cocktail-juhliin varsinaisen näyttelyajan päätyttyä. Jos tällainen kutsu on tarjolla, kehotan vastahakoistakin autonkatsojaa tarttumaan siihen. Kutsuvierastilaisuuksia tässä kaupungissa osataan järjestää! Kutsun voi saada, jos tuntee automyyjän, on juuri ostanut uude auton tai työskentelee vaikka firmansa hr-osastolla, joka järjestää työtekijöiden autodiilit.

 

Sovi säännöt etukäteen

Toiseksi parhaat automessuni olen käynyt raskaana ollessani. Palloilin autojen seassa viikko ennen synnytystä, ja parasta koko hommassa oli ehdottomasti se, että pallomaha tarjosi täydellisen tekosyyn jättää homma kesken sillä sekunnilla, kun se lakkaa kiinnostamasta. Jo tämä villin kortin olemassaolo helpotti messuahdistusta ja jaksoin harjoitella ranskankielistä autosanastoa yllättävän pitkään. Valitettavasti esittelyautojen vauvakaukalot eivät olleet asianmukaisesti kiinnitettyjä – olisin kipeästi kaivannut ohjeita juuri silloin!

Taktikoi kalenterin kanssa

Parhaat automessuni olivat ne, joille en mennyt ollenkaan. Siskoni tuli miehensä kanssa vierailulle juuri autonäyttelyn aikaan, joten me tytöt menimme terassille. Juuri kävelemään oppineen yksivuotiaan kaitseminen kaupunkiterassilla on lepoa verrattuna tuntikausien renkaisen potkimiseen.

Pukeudu kuin messutyttö

Kamalimmat automessuni taas olivat ne, joille pukeudun vuodenajan mukaisesti talvitamineisiin. Messuilla on kuuma! Autoja esittelevien messutyttöjen pikkumekot ovat siis ehkä käytännöllinen, eivät visuaalinen valinta? Korkkareita sen sijaan en suosittele, sillä messuhalleja on muistaakseni seitsemän. Kun on kävellyt koko matkan ykkösestä seiskaan, on aikaa kulunut niin kauan, että muisti ei enää kanna lähtöön saakka.

Mene arki-iltana

Sitten vähän vakavampiin vinkkeihin. Autonäyttely on järjettömän suosittu, mutta arki-iltaisin väkimassat ovat maltillisemmat. Oman kokemukseni mukaan ensimmäinen messuviikko on hiukan rauhallisempi kuin toinen, sillä kaikki matti myöhäisetkin haluavat tupata paikalle parina viimeisenä päivänä. Hiljaiseen aikaan pääset myös jonottamatta testaamaan suosikkimerkkiesi menopelejä.

Aja paikalle bussilla

Näyttelyvieraat ovat usein luonnollisesti yksityisautoilua suosivaa väkeä, mutta messukeskuksen sijainti lentokentän tuntumassa ei suosi autoilijaa. Tule paikalle junalla, ratikalla tai bussilla. Junamatka keskustaan on nopeampi kuin bussimatka lähimmälle parkkialueelle.

Majoitu kauas keskustasta

Jos Geneve ei ole unelmiesi kaupunkikohde, etsi majoitusta kauempaa järvenrannan pikkukaupungeista. Mikä tilaisuus tutustua rauhalliseen maalais-Sveitsiin! Varaa silti ajoissa, sillä näyttely tukkii majoituskapasiteetin ja nostaa hinnat pilviin.

Geneven autonäyttely Palexpo-messukeskuksessa 18.3. saakka. Aikuisten lippu 16 frangia, lasten ja eläkeläisten 9 frangia. Alle 6-vuotiaat ilmaiseksi.

Rinteessä bisnestyyppien tyyliin

Davos taitaa herättää ihmisten mielessä ensimmäisenä Davosin talousfoorumin tai hiihdon maailmancupin. Kun suunnittelimme pari talvea sitten viikonloppumatkaa tuohon Itä-Sveitsin rinnekaupunkiin, monet länsisveitsiläiset kaverini ihmettelivät, miksi. “Sinne asti?” taisi olla yleisin kommentti.

Laitan ison osan tästä ihmettelystä kantoniajattelun piikkiin: monet ovat uskollisia omalle kotiseudulleen, ja poikkeus voidaan korkeintaan tehdä oman viikonloppukantonin vuoksi – siis sen alueen, jossa omalla perheellä on alppihuvila tai loma-asunto. On siis aivan ok matkustaa viisi tuntia toiselle puolelle maata, jos on sieltä kotoisin, mutta kolmen päivän turistiretkemme hämmästytti.

Silloin syy oli niinkin arkinen, kuin että alkutalven huonon lumitilanteen vuoksi hotellihinnat olivat alamaissa ja saimme loistavan diilin viiden tähden hotelliin kaupungin keskustassa. Lisäksi kaipasimme muutenkin vaihtelua suosikkilaskettelukeskuksiimme, joten olimme valmiita taivaltamaan muutaman lisätunnin perille päästäksemme.

Kohde

Davos on ennemmin kaupunki kuin kylä, ja siksi kohteelta puuttuu luontainen alppikylän charmi. Toisaalta palvelut ovat hyvät, ja ravintoloita ja urheilukauppoja riittää.

Parasta

Davos-Klostersin hiihtoalue kattaa kuusi erillistä aluetta ja yli 300 kilometriä, joten laskettavaa kyllä riittää. Pitkät rinteet, kuten lasku Parsennin alueen huipulta Klostersin kylään saakka. Hissit ovat nopeita.

Pahinta

Rinnealueet ovat hiukan hajallaan, ja siirtymät alueelta toiselle vaativat jalkavoimaa, hissiä ja bussia. Paras onkin valita yksi alue yhdelle päivälle ja siirtyä seuraavana päivänä toiselle alueelle.

Syö

Mitä tahansa sveitsiläistä! Valikoimaa riittää. Minun mielestäni röstit ovat aina hiukan parempia röstikuilun tuolla puolella, eli saksankielisessä Sveitsissä.

Nuku

Saimme holtittoman hyvän diilin Rixos Fluela Davosista. En ole nähnyt sellaisia hintoja toiste, mutta jos sama tuuri osuu kohdallesi, tartu siihen. Valet-parking, hedelmälautanen huoneessa, Bvlgarin kylpytuotteet, kullatut peilinkehykset, spa, johon kuului suomalainen pihasauna ja ulkoporeamme… Eihän huoneesta olisi malttanut edes lähteä ulkoilemaan!

Käytännön vinkki

Jos tahdot viettää täällä talvilomasi Suomesta käsin, lennot kannattaa ottaa Zürichiin. Sinne saa usein myös parempia lentodiilejä kuin Geneveen.

Sveitsin VR eli CFF/SBB/FFS tarjoaa matkatavaroiden kuljetuspalvelua. Ei siis itse suksien rahtaamista lentokentältä junaan ja toiseen junaan ja bussiin, vaan tavarat rautatieyhtiön haltuun ja nauttimaan matkasta!

 

Milloin mennä

Davosin kylä ja rinteet ovat korkealla, kyläkin 1550 metrissä ja rinteitä aina 2800 metriin saakka, mikä takaa lumet pitkälle sesongille. Haikkaajille Davosin maastot ovat kesällä paratiisi!

Milloin pysyä kotona

Davosin talousfoorumin aikaan hotellihinnat pomppaavat taivaisiin.

Jos tykkäsit, kokeile myös…

Jos tykkäät rinteistä mutta kaipaat enemmän sveitsiläistä kyläfiilistä, kokeile Klostersia. Davosin sijainti rinnealueiden keskellä on kyllä parempi.

Davos on huomattavasti houkuttelevampi kohde Itä-Sveitsin asukeille kuin meille länsinurkan tyypeille. Länsisveitsiläisten kannattaa suunnata ennemmin vaikka Ranskan isoihin keskuksiin kuten Val d’Isèreeen.

Paras Alppikylä: käyttäjän opas


Hehkutin pari viikkoa sitten valinneeni Sveitsin suloisimman Alppikylän, mutta en tainnut kertoa siitä juuri enempää. Täytyyhän teillä lukijoilla olla mahdollisuus itse harkita, olisiko Saas Fee myös teidän elämänne paras lomakohde. Tässä siis kattava tietopaketti Saas Feestä. Matkailuaiheiset postaukset löytyvät myös etusivulta Bon Voyage -otsikon alta.

Kohde

Saas Feen vuoristokylä on yksi korkeimmalla sijaitsevista vuoristokylistä Sveitsin Alpeilla, 1800 metrissä. Saas Fee sijaitsee Valais’n kantonissa saksankielisellä alueella.

Kenelle

Lumilajeista intoilevalle. Kylästä ja sen naapureista löytyy laskettelurinteiden lisäksi jonkin verran off-piste-maastoa, murtsikkaladut, kelkkamäki, rengaslakua ja talvivaellusreittejä sekä rauhalliseen käveleskelyyn että kunnon päivävaellukseen lumikengillä tai ilman. Olen viettänyt kylässä talvilomaa myös ilman laskettelusuksia, eikä silloinkaan aika tullut pitkäksi. Kylässä on myös uimahalli, luistelurata, pari kylpylää ja kattava valikoima urheiluliikkeitä.

Parasta

Kompaktius. Jos majoituksen ottaa kylästä, kaikki on kävelymatkan päässä.

Pahinta

Loman loppulasku. Hotellien ja asuntojen hinnat ovat sveitsiläisittäin varsin kohtuulliset, mutta tiukan budjetin lomalle ei Sveitsi vain sovi.

Käytännön vinkki

Kylä on autoton, ja heti kylään saapuessa autokuskit ohjataan parkkitaloon. Auton voi ajaa saapumistason purkupisteille, purkaa tavaravuoret (ja niitä on!) ja viedä sitten kulkupelin parkkihallin syövereihin. Hotellin henkilökunta tulee noutamaan purkulaiturilta. Systeemi on uskomattoman kätevä, kun sen hoksaa. (Tästä voinee päätellä, että ensimmäisellä kerralla en hoksannut.)

Nuku täällä

Hotellihinnat on sesongin aikanakin tolkulliset, mutta ainakin viikonpituiselle matkalle oman asunnon tai chalet’n vuokraaminen on järkevämpää. Lyhyellä vierailulla hotelli sen sijaan on paras ratkaisu, sillä asuntojen vuokriin lisätään usein pakollinen siivousmaksu, joka on kiinteä vierailun pituudesta riippumatta ja saattaa nostaa parin yön majoituksen hintaa huomattavasti.

Oma suosikkini on keskusaukion Dom, ja hyvä hinta-laatusuhde on myös Château Fletschornilla. Hotellien hinnat saattavat vaihdella hurjasti ajankohdan mukaan.

Hyvä vaihtoehto varsinkin murtomaahiihdon ja pulkkailun ystäville on asua Saas Grundin ja Saas Almagellin kylissä. Kylät ovat hiukan pienempiä ja matalammalla, eikä niissä ole samaa autottoman kylän charmia kuin Saas Feessä, mutta majoitus on edullisempaa, ja murtomaaladuille pääsee suoraan kylän keskustasta. Parhaisiin laskettelurinteisiin näistä kylistä on hiukan matkaa, mutta hissilippu kattaa myös kylien väliä kulkevat hihtobussit.

Syö

Le Vieux Château -ravintolalla on kylän laajin fondue-lista ja hauska erikoisuus: kolmen eri fonduen maistelusetti. Myös perinteinen, annos kerrallaan tarjoiltu raclette on aina hyvä ratkaisu. Aina.

Skihüttellä taas on listallaan kylän laajin hampurilaisvalikoima, ja rinteessä hyvä vaihtoehto pitkään lounaaseen on Spielboden-ravintola.

Milloin mennä

Saas Fee on ihana aina, ja haluaisin käydä siellä myös kesällä. Erikoisen kivaa voisi myös olla vierailu aivan hiihtokauden lopussa, huhti- tai toukokuussa. Koska rinteet ovat poikkeuksellisen korkealla ja lisäksi pääasiassa varjossa, lumi pysyy niillä pitkään kevääseen.

Milloin pysyä kotona

Alkukausi on hankala ajankohta, ja rinteitä ja hissejä joudutaan sulkemaan usein. Hissilinjat ovat pitkiä ja korkealla, joten ne suljetaan herkästi tuulisella säällä, ja lumisateella taas lumivyöryriski kasvaa äkkiä korkeaksi.

Jos tykkäsit, kokeile myös…

Pienempi ja vaatimattomampi, mutta yhtä lailla herttainen ja sveitsiläinen on Grimentzin kylä Anniviers’in laaksossa.

Ensi kerralla haluan kokeilla…

Olosuhteiden pakosta yksi rinnepäivä vaihtui lumikenkäilyyn, ja sitä on ehdottomasti päästävä kokeilemaan uudestaankin. Myös Britanniahütten kävelyreitti vie huikeaan vuoristomaisemaan, jonne ei suksilla pääse.

Viikon lumiparatiisi

Teiltähän on paljon lyhyempi matka Lappiin kuin meiltä, totesi isäni, kun ensimmäisen kerran teimme talvisen turistiretken Juralle. Eikä hän väärässä ollut: Juran havupuumaisema ja lempeän pyöreät tunturit tuovat mieleen Lapin maisemat. Matkaa vain on puolituntinen verrattuna puolen vuorokauden köröttelyyn.

Minun persoonalleni Sveitsin lumitilanne sopii vallan mainiosti: lunta on saatavilla läpi sesongin tunnin parin säteeltä, mutta sen kanssa ei tarvitse sählätä arkielämässä kuin korkeintaan muutamana päivänä vuodessa. Tänä talvena olen taivaltanut saappaat sohjossa juna-asemalle yhtenä tai kahtena arkiaamuna, ja viime vuoden talvi osui ulkomaanmatkamme aikaan ja jäi siten kokonaan välistä.

Halki Sveitsin-vuosieni olen ollut vannoutunut laskettelijatyttö, joka ei halua kuullakaan murtomaahiihdosta – sehän olisi suoraan rinnepäivistä pois! Talvivaeltelu, pulkkailu, lumikengät, pyh. Kelkkailusta käy kerran pari kaudessa, sillä siinä pääsee lähelle laskettelun vauhtia.

Viikonloppuna Saint Georgen ulkoilmaparatiisissa huomasin kuitenkin väliaikaisesti pehmenneeni. Pulkkamäki kävi intervallitreenistä ja leppoisa kävely happihyppelystä. Ei hissijonoja, ei ruuhkaa rinneravintolaan (=ei rinneravintolaa), vain leppoisa puolipäiväretki happihyppelyineen lumisessa metsässä. Murtsikkaladuillekin alkoi mieli poltella, sen verran hauskalta ja tehokkaalta touhu näytti, ainakin näin vuosien tauon punertamien linssien läpi.

Epäilen silti, että rinnehirmu palaa takaisin heti, kun mademoisellen jalka kasvaa riittävän isoksi laskettelumonoon. Siihen saakka terkkuja pulkkamäen juurelta!

 

Kuumailmapallot Alppien yllä

Täällä alhaalla järven rannassa oli sunnuntaina varsin tavallinen talvi-ilma, sumuista ja harmaata. Kutsun tätä geneveläiseksi ilmastoksi: vaikka arkisin paistaisi kuinka, viikonlopuksi osuu poikkeuksetta sade, tai ainakin harmaus. Olen tottunut pitämään sitä pahana asiana, mutta eihän se oikeastaan olekaan. Sehän on vain juoni saada ihmiset raahaamaan luunsa ja lompakkonsa viikonlopuiksi vuoristokohteiden riemuihin.

Onneksi jossain päin tätä pientä ja monipuolista maata tapahtuu aina jotakin, eikä se jossakin ole koskaan kovin pitkän moottoritiepätkän päässä, tällä kertaa jopa omassa kantonissa. Chateau d’Oex’ssa on jokavuotisten kuumailmapallofestareiden aika! Kuumailmapallojen juhlaa vietetään nyt 40. kerran, ja meidän pienelle perheellemme kerta on ihka ensimmäinen.

Tässä kaksi kertomusta siitä, mitä tapahtui seuraavaksi.

VERSIO 1: BLOGGARIN TYÖSUNNUNTAI

Matkaa kotoamme Château d’Oex’n vuoristokylään on vain reilu tunti, ja jo puolen tunnin ajon jälkeen sumuverho alkaa särkyä. Perillä vuoristossa hohtavat aurinko ja lumi, vaikka itse kuumailmapallokylä onkin sen verran matalalla, ettei leuto tammikuu ole säästänyt lumiverhosta kuin laikkuja siellä täällä. Löydämme autolle parkkipaikan kylän ulkopuolelta, ja aurinkoisessa säässä saan napsittua oikein kauniita otoksia noista majesteettisista kulkuvälineistä.

Leijat Helsingin yllä vasten mustaa samettia, soi päässäni pitkin iltapäivää. Kuumailmapallot hypnotisoivat. Ne lipuvat taivaanrantaan lähes äänettä, hiipivät taakse salakavalasti, vangitsevat seuraamaan kulkuaan, kunnes ei voi enää olla varma, näkyykö taivaanrannassa pallo, vai onko piilolinssissä pala ripsiväriä.

Kun kerran Alpeilla olemme, päätämme jatkaa läheiseen Les Mossesin kylään lounaalle, pulkkamäkeen ja opettamaan mademoisellea hiihtämään. Les Mosses kuuluu samaan hiihtoalueeseen ehkä hiukan tunnetumman Leysinin kanssa, ja yhdessä ne muodostavatkin urheilijan talvi-ihmemaan. Murtsikkaladut jatkuvat lempeästi kumpuilevan maiseman halki, ja ylempänä rinteillä laskettelijat ja lautailijat nousevat ylös suoria hissilinjoja pitkin ja palaavat tasaisia kaaria taiteillen. Les Mossesin oma sammakkomaskotti herättää ihastuksen kirkaisuja heissä, jotka ovat vielä liian pieniä hallitsemaan suksiensa kaarteita kunnolla. Lounasravintolan terassilta löytyy pöytä auringosta, eikä menussa ole yhtään juustotonta ruokalajia.

Pulkkailun ja hiihtoharjoittelun lomassa huomaan pallojen liukuvan meitä kohti ja nappaan vielä päivän parhaan kuvan.

Vain Sveitsissä!

VERSIO 2: ÄIDIN JOKAPÄIVÄISTÄ ELÄMÄÄ

Takaisin aamuun ja toinen suodatin päälle: Juniori nukahtaa autoon menomatkalla, kuten tavallista, ja lasken sen varaan, että hän jaksaa autotorkkujen voimalla pienen ulkoilusession. Kuumailmapallokylässä hän tahtoisi vielä jatkaa uniaan eikä osaa arvostaa hienoa valokuvaussäätä kamera-addiktoituneen äitinsä tapaan. En edes harkitse videopätkän kuvaamista lentonäytöksistä, sillä taustalta kuuluu tautoton ponnekas “maman syliin, maman syliin, maman syliin”. Sen katkaisee vain raastava “mama, mama, mamaaaa”. Kaksivuotiaan eroahdistus, jälleen yksi vaihe, jonka olemassaolosta en tiennyt ennen sen iskemistä mitään.

No, näillä kuvilla pärjää varmasti, ja pääsimme tänä vuonna ylipäätään perille asti, tsemppaan itseäni.  Nyt vain äkkiä jonnekin, missä on rinneravintola ja sen verran lunta, että pulkka kulkee. Les Mossesin kylä täyttää molemmat perusvaatimukset, saamme taas auton parkkiin uskomattomalla tuurilla, ja löydämme terassipöydän ravintolasta.

Seuraavat puolitoista tuntia odotamme ensin juomia, sitten ruokalistoja, sitten ruoka-annoksia, ja viimeisenä vielä lapsen ruoka-annosta. Tähän rentoon ja aurinkoiseen ajanjaksoon mahtuu putoaminen tuolilta, pään kolauttaminen pöydänkulmaan, taaperosuksien kaataminen, sauvojen heittäminen pitkin terassia ja pulkan pudottaminen alas terassilta. Hyväkäytöksisistä lapsistaan tunnetut ranskalaiset ehkä katsovat paheksuvasti, vaikea sanoa – kuka tämän uhman, nälän ja jo mainitun eroahdistuksen kanssa sompaillessa ehtii katsoa, huomasiko kukaan?

Sitten vielä lumelle, ennen kuin pimeä yllättää. Sitä vartenhan tänne on tultu, ja ikuistamispakkomielteestä kärsivä äiti tahtoisi saada muistikortille ilmapallojen lisäksi muutama pulkkakuva. Rinne on onneksi ihan vieressä, tien toisella puolella.

Sen tienylityksen aikana ehdin jo moneen kertaan luulla, että pimeä tulee, ennen kuin olemme perillä. Sauvoja on saatava kantaa itse, fine. Kun toinen putoaa, on toinenkin laskettava maahan, ja ne on yritettävä nostaa samaan käteen. Ei saa auttaa! Okei, kädestä saa ottaa kiinni. Ei kun heittäydynkin kokonaan räsynukeksi. Kanna, äiti. No, ainakin eteneminen nopeutuu.

Pulkkaan mennään mielellään, mutta vain äiti saa vetää. No okei, jos lasketaan mäkeä, isäkin saa vetää, mutta tasaisella vain äiti. Kun käännän selkäni ja otan maisemakuvan “mamamamamaaa” kaikuu taas sydäntäsärkevästi. Miten jotain ääntä voikin olla niin vaikea sulkea pois korvista, vaikka muuten olenkin keskittymisen mestari? Lapsi makaa maassa ja parkuu kuvaussession alusta loppuun, välillä vain siirrän hänet kanssasi toiseen paikkaan. Isän syli ei kelpaa, pulkka ei kelpaa, sukset eivät kelpaa. Tutti ja pehmolelu pitäisi saada, nyt.

Sydäntä kipristää: Enkö saa hetkeäkään olla muuta kuin äiti, sataprosenttisen käytettävissä aivan koko ajan? Ja olisiko minulle todella mahdotonta olla pelkkä äiti, vastata hänen tarpeisiinsa, keskittyä siihen, mikä on kaikkein tärkeintä ja olennaisinta?

 

Onneksi aurinko on jo laskemassa. Eipä tule houkutusta jatkaa hiihto- eikä valokuvausharrastusta.

Lapsi sammuu autoon ja nukkuu, armeliaasti, sillä kotimatka ruuhkaisilla teillä kestää kaksi ja puoli tuntia.

Vain Sveitsissä.

 

Château d’Oex’n kuumailmapallofestivaalit jatkuvat 4.2. saakka. Menkää huoletta, emme tule enää tänä vuonna sinne parkumaan. Ensi vuosi onkin taas eri asia.

Sveitsin suloisin alppikylä

Ei Sveitsi-blogia ilman Alppeja? Hyökkäänkin heti alkajaisiksi sen kimppuun, mikä monen mielessä on sveitsiläisyyden ydintä, ja mikä omastakin mielestäni on tässä maassa parasta, tai ainakin jaetulla ensimmäisellä tilalla: vuoristo.

Alpit kattavat 61 prosenttia maan pinta-alasta ja täyttävät vielä suuremman prosenttiosuuden ihmisten sydämistä. Kaikilla on jokin suhde Alppeihin: joko he ovat kotoisin vuoristokantonista, halajavat rinteille tai laduille, vaeltavat kesäisin tai ainakin katselevat Alppipanoraamaa suosikkikaupunkinssa järvenrannalta. Vain kapeahko kaistale maan pohjoisreunamalla kärsii siitä, ettei näköalaa majesteettisiin lumihuippuihin ole.

Kulutimmekin viikonlopun yhdessä suosikkikylistäni, Saas Feessä Valais’n kantonissa. Sympaattinen rinnekylä ei liene yhtä tunnettu kuin naapurilaakson luksuskohde Zermatt, mutta moni on kyllä nähnyt rinnealueen hissit tietämättään Whamin kasarijouluhitti Last Christmasin videolla, jolla hisseillä ajellaan edestakaisin täysin epäloogisessa järjestyksessä.

Sekä Saas Fee että Zermatt ovat viime viikkoina olleet julkisuudessa, koska runsaiden lumisateiden ja huikean lumivyöryriskin vuoksi molemmat kylät ovat jääneet mottiin jo pariin otteeseen, ja suksituristit ovat niissä jumissa tälläkin hetkellä. Me palasimme kotiin sunnuntaina juuri ennen teiden sulkemista. Hyvällä onnella pääsimme rinteeseen yhtenä päivänä, mutta toisen päivän lajeiksi valikoituivat lumikenkäsprintti ja poreammemaraton.

Taidankin olla niin ihastunut tuohon kompaktiin vuoristokylään siksi, että siellä suorituskeskeinen lasketteluhirmu, joka yleensä kerää rinnekilometrejä samalla innolla kuin himosienestäjä suppilovahveroita, malttaa innostua muistakin talvilajeista. Rinnealue on moniin muihin keskuksiin verrattuna rajallinen, samoin merkittyjen rinteiden kaltevuustaso, joten sukset jalassa voikin rauhassa keskittyä nautiskelemaan vauhdista ja komeista maisemista. Aikaa saattaa jäädä siis jopa murtomaahiihtoon, talvivaellukseen tai mäenlaskuun. Siirtymät ovat lyhyitä, joten aikaa ei tuhraannu turhaan, ja autottomassa kylässä tuntee olevansa hyvin eristyksissä muusta maailmasta (silloinkin, kun tiet ovat auki ja bussit kulkevat).

Suosittelen siis, että menette itse katsomaan!