Author: Pauliina

Surkein matkailuvuosi ikinä

Kirjoitin viimeksi, miten olen oppinut arvostamaan helppoutta ja tylsyyttäkin nyt, kun olen vihdoin joutunut myöntämään, että sellainen ilmiö kuin ruuhkavuodet on oikeasti olemassa ja että elän niiden keskellä parhaillaan. Ja minä kun luulin, että koko käsite on pelkkä koodinimi huonolle ajanhallinnalle! (Mitäs hallitset, kun aikaa ei ole?)

Viime vuonna perustin oman yrityksen, lapsi aloitteli päivähoitoa, mies matkusti puolet vuodesta säännöllisesti työnsä vuoksi ja sairaspäiviä mahtui vuoteen yhtä paljon kuin aurinkoisia päiviä Kanariansaarilla. Tässä tohelluksessa minulle kävi ensimmäistä kertaa ikinä niin, että matkustaminen alkoi tökkiä.

Rakastan matkustamista, aika lailla kaikkea siinä. Keskittynyttä jännitystä, kun laatii matkatavaralistaa ja vielä siinä vaiheessa kuvittelee oikeasti pysyvänsä siinä. Hermostunutta odottelua ja jonottelua lentokentillä ja juna-asemilla. Sitä, kun vatsanpohjasta ottaa lentokoneen nousukiidossa tai sitä, kun pääsee istumaan junanpenkkiin ja juna nytkähtää liikkeelle niin aavistuksenomaisesti, että on pakko tarkistaa ikkunasta, liikutaanko me jo. Ensimmäistä silmäystä hotellihuoneeseen – ja sitä, että on aivan pakko ottaa kuva sillä hetkellä, ennen kuin matkalaukut räjähtävät auki ja hotellihuoneen rentouttava järjestys on mennyttä.

Ja sitten yhtäkkiä mikään tästä ei huvittanut yhtään. Näin vain painavia matkalaukkuja, jotka pullistelevat saumoistaan, vaikka on kuinka karsinut tavaraa. Lasta, jota piti jaksaa kantaa vielä laukkujen lisäksi ja matkarattaita, joiden avaamiseen ja sulkemiseen ei tule loppua ollenkaan. Tuskastuttavia ravintolanetsimissessioita nälkäisenä ja väsyneenä, ajan kuluttamista kymmenen neliön hotellihuoneessa sadepäivinä. Ygh.

Matkailufanille se oli kamala tunne. Siksi viime vuodesta tuli surkein matkailuvuosi ikinä.

Nyt yritän opetella uutta matkailuasennetta – ja hyväksymään sen, että lapsen saaminen ehkä sitten vain kuitenkin muuttaa matkailua, vaikken sitä haluaisi myöntää. Melkein kolme vuotta tähän päänsisäiseen muutokseen menikin.

Matkojen vähenemisen lisäksi matkailu on muuttunut niin, että vanhat suosikit kiehtovat uutuusvierailulle uusien paikkojen tonkimisen sijaan. Tietyt vanhat suosikit, kuten Pariisi, taas ovat jääneet listalta pois hetkeksi kokonaan. Ehkä myös hotellien valintaan tulee kiinnitettyä tavallista enemmän huomiota.

Sen suurempiin kompromisseihin en halua kuitenkaan suostua. En halua luopua matkailusta kokonaan, vaikka välillä kohteessa kyllä tuntuu, ettei olisi pitänyt tullakaan. En halua jättää kohteita väliin siksi, että ne eivät ole erityisen lapsiystävällisiä. En halua valita hotelleja ja ravintoloita sen perusteella, onko niissä leikkihuone tai lastenlista.

Mutta kertokaa te viisaammat ja kokeneemmat, miten matkailu on muuttunut ja miten sen saa pidettyä osana aktiivista lapsiperheen elämää?

Kuvissa kaikki vuoden 2018 yli yön matkakohteet – Suomea lukuunottamatta. Noloa, sanoisiko matkailuintoilija.

Taas kerran Saas Fee!

Kirjoitan tästä aiheesta näköjään joka ikinen tammikuu, mutta jälleen kerran ovat näppärät sormet naputelleet tiensä Booking.comiin ja varanneet hotellin Saas Feen alppikylästä, saksankielisestä Sveitsistä. Olemme käyneet siellä nyt kolmena talvena putkeen ja kerran aikaisemmin – ja usein juuri näin alkutalvesta.

Kuva sieltä kolmen vuoden takaa, jolloin kuvittelin olevani isompi kuin Alpit.

Olen hehkuttanut kylän parhaita puolia aikaisemmin, joten jätän sen nyt vähemmälle ja hehkutan sen sijaan sitä, miksi on niin kivaa mennä uudelleen samaan paikkaan.

Vai onko se niin kivaa? Olen tavallaan pitänyt samassa paikassa käymistä pitkään vähän tylsänä ja laiskana ratkaisuna, mutta toisaalta siinä on puolensa.

Ja sama pari kaksi vuotta myöhemmin.
  • Jos löytää hyvän hotellin, on varaaminen vaivatonta – ei tarvitse selata tuntikausia varaussivustoja.
  • Pääsee kurkkaamaan niihin ravintoloihin, jotka edellisellä vierailulla olivat täynnä – tai ehkä saa huoneen tällä kertaa siitä kivannäköisestä hotellista, joka edellisellä kerralla oli aivan liian kallis.
  • Omiin suosikkikauppoihin ja -kahvoiloihin on kiva palata uudelleen, tai maistella ravintoloissa paikallista erikoisuutta, jota kotikonnuilta ei saa. Haluathan käydä kotikaupunkisi suosikkipaikoissa säännöllisesti – miksi se siis matkaillessa olisi tylsää?

Ja onhan se helppoa: ei tutkimista, valmistelua ja arpomista. Kamat vain kassiin ja menoksi. Viime aikoina työ- ja perhe-elämän härdellissä olen yrittänyt oppia arvostamaan tylsyyttä helppoutta korkeammalle. Mutta siitä lisää seuraavalla kerralla.

Nyt pakkaamaan matkalaukkuja!

Totuus keskieurooppalaisesta puistopukeutumisesta


Lapsen pukeminen on ehkä yksi isoimmista eroista Pohjois- ja Keski-Euroopan välillä, ainakin mitä jokapäiväisiin eroihin tulee. Ainakin näin talvella.

Esimerkiksi Ranskassa, ja usein täällä Sveitsissäkin, lapset puetaan puistoonkin nätisti. Ei siis kurahaalareihin, vaan pikkukenkiin ja mekkoihin, pikeepaitoihin ja silitettyihin housuihin. Siinä sitten käytännöllisellä skandinaavilla tulee toisinaan mieleen, että onko se nyt tarkoituksenmukaista?

Eihän se aina ole. Tässä pläjäys keskieurooppalaista puistotodellisuutta.

Puistossa ei käydä talvella

Puistot hiljenevät syksyisin, kun kylmyys ja pimeys valtaavat maan. Eikä puistoissa juuri ole porukkaa, vaikka talven keskelle osuisi aurinkoinenkin päivä. Puistoilu sitoutuu kalenteriin, ei niinkään vallitsevaan säätilaan. Jos puistossa piipahdetaankin, yleensä 10-15 minuutin visiitti riittää, ja skandimamma saa rymytä tuntikausien ulkoilusessionsa jälkikasvunsa kanssa aivan keskenään.

Välillä palelee

Kyllä, niissä näteissä, mutta ei niin käytännöllisissä vaatteissa palelee joskus. Sekä lapsi että aikuinen. Näitä palelupuistokeikkoja tulee kuitenkin vuodessa sen verran vähän, että pieni palelu painaa vaa’assa vähemmän kuin hikoilu käytännöllisten vaatteiden ostoskierroksella, niiden pukemisesta puhumattakaan.

Ja stressaa

Siistien vaatteiden likaantuminen stressaa, ainakin kaltaistani kontrollifriikkiä. Mutta sitten vain pesukoneeseen. Jos joku vaate menee puistossa pilalle, yritän ajatella filosofisesti, että olisi se voinut suttaantua käyttökelvottomasti päiväkodin kanacurrypäivänäkin.

Ja on hankalaa

Käsineitä saa asetella käteen sen kymmenen kertaa yhden puistoreissun aikana. Siksi niiden kanssa ei jaksa taistella, jos ei se ole aivan ehdottoman välttämätöntä. Onneksi kohta on taas kevät ja talvihanskat saa arkistoida kellarin pohjalle.

Kuusi kysymystä täydellisen alppikohteen valintaan

Jippijaijei, laskettelukausi on taas keskuudessamme! Samalla se tuo mukanaan jokatalvisen päänsärkyni: mikä on paras, optimaalisin, täydellisin ja mahtavin laskettelukeskus juuri tämän vuoden tarpeisiimme?

Kuten suklaasuosikit, myös alppisuosikit ovat hyvin henkilökohtaisia. Joskus yksi hyvä viikonloppureissu luo kohteelle hehkun, joka kantaa mielessä vuosienkin päähän – tai päinvastoin yksi syystä tai toisesta epäonnistunut laskettelupäivä pilaa hyvän kohteen vuosiksi, eikä sillä ole välttämättä mitään tekemistä itse kohteen kanssa.

Me karttelimme erästä aivan täydellistä italialaista alppikylää vuosia vain siksi, että satuimme kerran saamaan siellä ruokamyrkytyksen. Erästä ranskalaista resorttia taas kaunistelin mielessäni hyvän hotellikokemuksen vuoksi, vain huomatakseni vuosia myöhemmin, että kylä on itse asiassa aika ankea, eivätkä rinteetkään niin ihmeellisiä.

Muutaman helpon kysymyksen avulla pääset kuitenkin jo askeleen lähemmäs sinulle täydellisen alppikylän valintaa. Loppu on sitten sitä Alppien magiaa.

Mitä haluan harrastaa?

Laskettelua vai murtomaahiihtoa, vai kenties lautailua? On keskuksia, joiden rinteet ovat huippulaatua mutta murtsikkalatu on yksi kymmenen kilometrin lenkki, tai päinvastoin. Suosikkisivustoni kohteiden vertailuun on brittiläinen Where to Ski and Snowboard.

Mikä on taitotasoni?

Myös rinteiden vaikeusaste kannattaa tarkastaa. Jos on vahva keskitason laskija, jolla ei ole erikoistoiveita, melkein mikä tahansa käy. Aloittelijaa ei kuitenkaan lämmitä pari hassua helppoa rinnettä mustien rinteiden keskellä, ja taitava laskija taas pitkästyy muumi-resortissa.

Miten haluan liikkua keskuksessa?

Haluatko päästä rinteeseen suoraan hotellin ovelta, vai onko hiihtobussiyhteys ok? Toista ei häiritse matkustaa autolla rinteeseen joka päivä, kun taas toinen asuu mieluiten hankien keskellä rinne-chalet’ssa.

Haluavatko kaikki seurueen jäsenet samoja asioita?

Jos joku ei halua lasketella tai laittaa suksia jalkaan ollenkaan, monipuoliset isot kohteet ovat valttia. Isossa kylässä on yleensä uimahalli ja kylpylä tai useampikin. Löytyy luistelu- ja kelkkailumahdollisuuksia, ostosparatiiseja ja nähtävyyksiä.

Miten haluan asua?

Joissakin kohteissa asuntotarjonta on loistava, toisissa taas on hyvän hinta-laatusuhteen hotelleja. Onko valmis aamiainen välttämättömyys, vai vetääkö oman asunnon lisätila pidemmän korren?

Paljonko olen valmis maksamaan?

Hinta, hinta, hinta. Edullista lomaa etsivän ei kannata vilkaistakaan Sveitsin Zermattia kohti, viiden tähden hotelleja etsivä taas tuskin löytää toivomaansa kaikkein pienimmissä vuoristokylistä.

Millaisia erikoistarpeita minulla on?

Lastenkerho on oma must haveni. Mistä sinä et ole valmis luopumaan talvilomalla? Kerro kommenteissa tai jatka keskustelua Facebookissa ja Instagramissa.

Talven mittaan jaan myös vinkkejä omista suosikeistani, pysyhän siis kuulolla. Tässä maistiaisiksi pari kohdeopasta:

Ikisuosikkini Saas Fee

Itä-Sveitsin Davos

Pulkkailijan Saint George

Vaelluskohde La Dôle sopii myös talviaktiviteetteihin

Luukku 22: Suklaaostoksilla Sveitsissä

Tämä teksti on osa ulkosuomalaisten joulukalenteria, joka avaa ikkunoita ulkosuomalaisten jouluun. Sveitsissä kun ollaan, kirjoitan tietysti joulusuklaista.

Suklaa on luonnollisesti iso osa sveitsiläistä joulunviettoa, sekä grammoissa että frangeissa mitattuna. Parhaat suklaat myydään ja syödään tuoreina, joten herkut voi käydä ostamassa vasta pari viikkoa ennen juhlaa. Ne säilyvät vain 3-4 viikkoa, toisin kuin tehdasvalmisteiset levyt ja konvehdit, joilla käyttöikää on puoli vuotta tai vuosikin.

Niinpä jonot suklaakaupoissa joulun alla ovat huimaavat. Jos selviää puolella tunnilla, voi ajatella selvinneensä ripeästi. Strategisesti ajatteleva taas lähtee kaupoille kaverin kanssa, niin että toinen hyppää heti jonon perälle toisen tehdessä ostoksia – siinä jonotellessa on molemmilla kyllä aikaa valikoida vuorotellen omat jouluherkkunsa.

Eipä suklaapuodissa silti odottelevankaan aika tule pitkäksi, sillä maistiaisia on tarjolla yleensä runsaasti. Ja niitä todella on tarkoitus napsia niin paljon kuin napa vetää. Jätä silti tilaa yhdelle, sillä kauppias saattaa tarjota vielä maksuhetkellä jonkin erikoismaistiaisen.

Erikoisputiikkien ekslusiiviset herkut eivät tietenkään irtoa halvalla. Yksittäin myytävät konvehdit maksavat usein 1,50-2,50 frangia kappaleelta, ja kilohinnaksi tulee noin satanen. Silti: laatu korvaa määrän! Sveitsissä suklaata kuluu vuodessa noin 11 kiloa per asukas, ja mielestäni luku voisi olla korkeampikin, sillä siihen on otettu mukaan myös turistien ostokset – siis ne tuhannet Toblerone-patukat, joita aasialaiset turistit kuljettavat mukanaan maasta.

Lähes seitsemän vuoden tinkimättömän testaamisen tuloksena olen vihdoin valinnut oman top-vitoseni paikallisten suklaatalojen joukosta.

Aloitetaanko?

Läderrach

Heitetään tähän alkuun yksi nimi, joka on tuttu kaikkialla Sveitsissä. Läderrach on sveitsiläinen perheyritys, ja merkillä on puoteja monissa kaupungeissa, myös Sveitsin ulkopuolella. Esimerkiksi Zürichin Bahnhofstrassen liikkeessä pääsee myös seurailemaan suklaamestaria työssään.

Mihin kannattaa satsata? Isot suklaalevyt myydään irtotavarana. Myös marc de chamapgne -konvehdit ja hasselpähkinää sisältävät piemontese-konvehdit ovat suosikkejani.

Favarger

Favarger on geneveläinen suklaafirma, mutta heidän herkkujaan saattaa löytää kauempaakin Sveitsistä ja esimerkiksi lentokentältä. Merkillä on putiikki Geneven keskustassa, ja tehtaalla järjestetään kerran pari vuodessa avoimien ovien päiviä, jolloin tuotantoa pääsee tutkimaan lähemmin.

Mihin kannattaa satsata? Suosikkini Favarger’n valikoimasta on Avelines-nimiset konvehdit, jotka mantelitäytteineen tuovat mieleen Fazerin Wiener Nougat’n.

Berger – de Faletans

Geneveläisen herkkupuolin suklaamestari Mirjami de Faletans on suomalainen, eivätkä hänen suklaansa todellakaan häviä sveitsiläisten luomuksille.

Mitä maistaa? Mirjamin piparkakkukonvehti tuo Skandinavian keskelle Eurooppaa. Valikoima vaihtelee hiukan vuodenajan mukaan, ja voipa suklaan seasta löytyä suomalaista mustikkaa tai tyrniäkin.

Tristan

Tristanin vuoksi on nähtävä hiukan vaivaa, sillä hänen suklaapuotinsa on Perroyn kylässä maaseudulla Genevejärven rannalla. Tristan oli pitkään suosikkisuklaamestarini, ja vierailu hänen putiikissaan kuului vuosia joulu- ja pääsiäisperinteisiimme. Tristanin maistelulautaset ovat niin anteliaat, että vanhempani puhuvat vierailustaan niiden äärellä vielä nyt vuosia myöhemmin.

Mitä maistaa? Yksittäin myytävät tryffelit, esimerkiksi valkosuklaa ja suolakaramelli vievät kielen ja sanat. Juhlasesonkeina Tristan askartelee mitä mielettömämpiä suklaakyliä ja pääsiäismunarakennelmia, joten kauppa on nähtävyys jo ihan itsessään.

Christian Boillat

Tänä jouluna päätimme rikkoa monivuotisen Tristan-perinteen ja hankkia joulusuklaamme  Christian Boillat’lta. Hänkin on paikallinen Vaud’n kantonin tähti, jonka myymälään on matkustettava joko Nyoniin, Lausanneen tai St Prex’hen. Hänen suklaansa ovat ehkä aavistuksen vähemmän sokerisia kuin Tristanin namuset. Tuotevalikoima on aavistuksen kapeampi, toisaalta yksittäin myytävien konvehtien valikoima on laajempi.

Mitä maistaa? Minitryffelipalloja ja kanelitryffeliä.

Oma suklaasuosikki on tietysti yhtä henkilökohtainen asia kuin suosikkituoksu, ja lisäksi kolme suosikeistani ovat hyvin paikallisia, joten olisikin kiva kuulla muualla Sveitsissä asuvilta, mitkä ovat teidän alueenne ykkösnimet? Kertokaa kommenteissa tai À la Helvetian Facebook-sivulla.

Kurkkaa täältä miltä näyttää Luukku 21: Joulunviettoa Italiassa

Huomenna luukku aukeaa Kaliforniassa https://lapsenmaailma.fi/kategoria/blogit/one-glass-of-milk-please/

 

The holiday season in Switzerland can be very tasty – we do have the best chocolate in the world, don’t we? After seven years of testing, I can finally pronounce my top 5 brands.

Läderrach

Let’s start with a nation-wide favourite: Läderrach. What I particularly love, are their truffles with marc de champagne, and the piemontese truffles with hazelnut filling.

Favarger

Favarger is the proud of Geneva, and in addition to lovely chocolates, they have a really nice tea room in Geneva city centre, and their factory opens its doors once a year for visits. My personal favourite is a box of Avelines.

Berger – de Faletans

As a Finn, I’m very proud to add Berger – de Faletans to my list, since their chocolate master Mirjami de Faletans is a Finn, too. Her chocolates have some Scandinavian notes, too, like the ginger bread truffle.

Tristan

For years, we always bought our Christmas and Easter chocolates from Tristan. The boutique is a sightseeing by its own rights, and my parents, who visited it once years ago, are still reminiscing over all the free tasting opportunities. But don’t fool yourself: after you’ve tasted, you just won’t leave the shop empty handed. It’s not possible, if you have taste buds.

Christian Boillat

This, Christian Boillat has become our new favourite holiday treat. I just love the mini truffles with white chocolate, or dark chocolate, or with salted caramel, or… The list is endless.

Many of my favourites are local or regional, so I imagine for example in Zurich region, the list would look very different. So I would love to hear your favourites! Share them in the comments below or head to my Facebook page.

Miten rakentaa omat perinteet uuteen maahan?

Huh, täällä on meneillään varmasti vuoden kiireisin viikko, kun samaan aikaan pitäisi paketoida asiakkaiden projektit, oma kirjanpito ja seuraavan vuoden strategia ja tavoitteet sekä tietysti viimeiset joululahjat.

Vietämme onneksi joulun tänä vuonna Sveitsissä, joten to do -listalle ei sentään tarvitse lisätä matkatavaroiden pakkaamista ja lentokentälle raahautumista. Jäämme Sveitsiin joka toinen joulu, ja joka toinen vuosi taas matkaamme pyhiksi Suomeen, mikä onkin aina ihan oman organisointinsa paikka, kuten kaikki ulkosuomalaiset varmasti tietävät.

Tämä jouluperinne muodostui oikeastaan ihan vahingossa ensimmäisinä Sveitsin-vuosinani, ja olen ollut siihen hyvin tyytyväinen. Jos lähtisimme Suomeen joka vuosi jouluksi ja uudeksivuodeksi, emme pääsisi muodostamaan omia sveitsinsuomalaisia perinteitämme ollenkaan. Ne ovat palasia Suomesta, vaikutteita Sveitsistä ja hippunen aivan omia keksintöjämme.

Sveitsiläistä: Joulukuusi saapuu olohuoneeseen jo toisen adventin tienoilla.

Rakastan sveitsiläisessä joulun rytmissä sitä, että joulukuusi kuuluu koko joulukuuhun, ei vain joulunpyhiin. Usein olemmekin hankkineet kuusen jo joulukuun ensimmäisillä viikoilla. Tärkeä osa jouluun valmistautumista ovat myös joulumarkkinat, ja jo kolmena vuotena olemme tehneet adventtiaikaan matkan joulumarkkinoille. Sveitsin varmaankin tunnetuimmat joulumarkkinat ovat Montreux’ssä, mistä tämänkin postauksen kuvat ovat.

Suomalaista: Joulu alkaa jo aattona.

Suomalaisen vivahteen perinteisiimme tuo se, että jouluaatto on ehdottomasti jo juhlapäivä! Täällä Geneven seudulla aatto on vielä työpäivä, ellei työnantaja ole armollisesti myöntänyt päivälle ylimääräistä vapaata. Me aloitamme kuitenkin silloin jo juhlinnan, vaikka aattoaamupäivään saattaakin vielä kuulua sellaisia pieniä askareita kuin kukkakimpun ja savukalojen noutamista ja viimeisten postipakettien perässä juoksemista.

Sveitsiläistä: Vain paikallinen joulusuklaa kelpaa.

Halki vuosien olemme tinkimättä testanneet isoja ja pieniä suklaafirmoja, ja näin seitsemän vuoden merkkipaalun kohdalla omat suosikit ovat jo löytyneet, eikä suomalaisella suklaalla enää ole tilaa jouluherkkujemme joukossa. Sori vain, Fazerin sininen. Palaan vielä ennen joulua suosikkilistaukseni kanssa.

Suomalaista: Piparkakkutaikinan voittanutta ei ole.

Suklaiden rinnalle on saatava piparkakku(taikinaa)ja. En hyväksy täkäläisiä kaneli- tai suklaapiparitaikinoita, enkä edes saksalaisvaikutteista Lebkuchen-taikinaa, vaan leivon piparkakkutaikinan itse, Suomesta tuodusta piparkakkumausteesta.

Sveitsiläistä: Sampanja on juomista ykkönen.

Sampanja kuuluu Sveitsissä loppuvuoden juhliin (ja ehkä nykyään Suomessakin?) Myös hanhenmaksa kelpaa minulle, mieluiten pain d’épices -mausteleivän kera.

Meikäläistä: Joulupukkia meille ei tule ollenkaan.

Aikaisempina jouluina lapsi ei olisi vielä pukin päälle ymmärtänytkään, mutta nyt hän on hiffannut lahjoja jakelevan partaukon konseptin. Päiväkodin joulujuhlaan saapuva pukki saa kuitenkin riittää.

Miten sitten olemme onnistuneet rakentamaan toimivat perinteet, jotka tuntuvat hyvältä meistä kaikista kolmesta?

Uskalla luopua vanhasta.

Joskus perinteiden muodostuminen vaatii sen sietämistä, että juhla ei ehkä tunnukaan aina juhlalta. Kun on tehnyt ensimmäisen kerran päätöksen jättää perinteinen Suomi-joulu väliin, mutta paikallisetkaan perinteet eivät vielä ole juurtuneet, saattaa joulu tuntua kerran tai kaksi vähän haljulta juhlalta. Anna siis perinteiden muodostumiselle aikaa, vuosi ja kaksikin on vielä lyhyt aika.

Tutustu ja kokeile.

Uudessa maassa elämisessä yksi parhaista asioista on se, että voi aika vapaasti poimia parhaita paloja eri kulttuurista. Napata mukaan suomalaiset joulutortut tai piparkakut ja ottaa rinnalle maailman parhaat suklaat.

Suomalaisessa joulussa ei ole mitään vikaa.

Kyllähän ulkomaillekin voi rakentaa aivan niin suomalaisen joulun kuin haluaa, kinkkuineen kaikkineen. Tai jos Suomeen lentäminen on ainoa asia, joka saa joulun tuntumaan joululta, ajoissa vain lippuja varaamaan. Ehkä jo nyt ensi vuodelle? Perinteitä saa myös muuttaa. Jos minusta ja meistä alkaa joskus tuntua, että haluammekin Suomeen joka vuosi – tai ehkä vain joka kolmas vuosi – asiaa pitää miettiä uudelleen.

Mikä on se palanen suomalaista joulua, josta sinä et halua päästää irti? Kerro alla tai osallistu keskusteluun À la Helvetian Facebook-sivulla.

 

Rokotepakko – Voisiko se toimia?

Kun tyttäreni pari vuotta sitten oli vauva, suunnittelimme kesälomamatkaa Suomeen ja myös vanhempieni luo, kotiseudulleni Pohjanmaalle. Jo silloin alueen huono rokotuskattavuus oli tiedossa ja muistan pohtineeni, minne uskallan siellä mennä vauvan kanssa, jonka rokotusohjelma oli luonnollisesti vielä kovin kesken.

Olin silloin syvällä äitihormoneissa, myönnän, mutta viimeaikaisten uutisten valossa pelkoni ei lopulta ollutkaan niin hormonivetoinen ja turha kuin sen voisi ensiajatuksen perusteella tuomita. Pohjanmaalla on paljastunut alle kouluikäisen lapsen tuhkarokkotapaus, ja ennen sairauden puhkeamista lapsi on ehtinyt altistaa kenties sadat muutkin sairaudelle.

Suomalaisessa rokotekeskustelussa vellovat tällä hetkellä ajatukset erilaisista rokotepakoista, joihin Italia ja Ranska tänä vuonna ovat jo ryhtyneet. Näissä maissa rokottaminen on liitetty koulunkäyntiin: jos julkiseen kouluun haluaa, on lapsi rokotettava. Suomessa rokottamisen liittäminen koulunkäyntiin tuskin toimisi yhtä hyvin, sillä koulu alkaa siellä myöhään, verrattuna Ranskan kolmen vuoden aloitusikään.

Sveitsissäkin ajatus rokotepakosta on ilmassa, ja keskuteluissa on vilahdellut Suomessakin tuttu ajatus rokotteiden liittämisestä lapsilisiin. Idea pakotteesta ei ole uusi: muutamassa kantonissa on ollut voimassa kurkkumätärokotuspakko. Esimerkiksi Genevessä pakko poistettiin vasta kaksi vuotta sitten, ja pakollinen kurkkumätärokotus on ollut aikaisemmin myös kotikantonissani Vaud’ssa ja saksan- ja ranskankielisten alueiden rajalla Fribourgissa.

Kovin jyrkästä pakosta ei ole kyse, sillä rokottamatta jättämisestä on päässyt kuin esittämällä lääkärintodistuksen tai perustelemalla valintansa kirjallisesti – keinot vaihtelevat hiukan kantonista toiseen, kuten niin monet asiat tässä monimuotoisessa liittovaltiossa. Kantoneilla on kuitenkin mahdollisuus asettaa tällainen pakko voimaan epidemian uhatessa, ja myös liittovaltio voi määrätä kantonit pakotteeseen.

Käytännössä rokottamista suositellaan voimakkaasti esimerkiksi lastenlääkärien vastaanotolla ja päiväkotien ohjeistuksissa. Oman lapseni julkisessa päiväkodissa rokottamiseen ei velvoiteta, mutta päiväkoti voi evätä rokottamattomilta lapsilta pääsyn päiväkotiin epidemiatilanteessa.

Eikä Sveitsikään mikään puhdas pulmunen ole, mitä rokotekattavuuteen vaikkapa tuhkarokon osalta tulee. Koko maan rokotekattavuus on vain 83-87 %, hiukan lähteestä riippuen. Aktiivisimpia rokottajia ovat geneveläiset: Geneve on ainoa kantoni, joka pääsee yli 95 % kattavuuteen, kun tarkastellaan 2-vuotiaita lapsia.

Ranskankielisessä Sveitsissä tilanne oli kaikkiaan hyvä ja 90-94 % lapsista oli saanut rokoteohjelman mukaiset 2 rokoteannosta. Suurimmassa osassa maata tilanne on kohtalainen: 80-89 % lapsista on rokotettu. Alle 80 % kattavuuden alueitakin kuitenkin löytyy esimerkiksi Bernin kantonista Keski-Sveitsissä ja Graudundenista idässä. Huonoin tilanne on Appenzellissä, jossa vain puolet lapsista on rokotettu.

Osaltaan luvun alhaisuutta selittää myös se, että tutkimuksissa on tarkasteltu 2-vuotiaita lapsia – toinen rokoteannos pitäisi ottaa rokotussuunnitelman mukaan 2-vuotistarkastuksen yhteydessä. Osa lapsista rokotetaan vasta myöhemmin, ja esimerkiksi 8-vuotiaiden rokotuskattavuus on maassa jo paljon parempi, yli 90 %. Tilanne on myös kohentunut selkeästi kymmenen vuoden takaa, joten hyvään suuntaan ollaan täälläkin menossa.

Sveitsiläiset ovat niin kiintyneitä yksilönvapauteensa, että yleiseen pakkoon suhtaudutaan kielteisesti. Ajatus pakosta sotii yksilönvapautta ja mielipiteenvapautta vastaan, ja ymmärrän vastarinnan. Lähtökohtaisesti olen itsekin sitä mieltä, että hyvään rokotekattavuuteen pitäisi päästä tiedottamalla, ei pakottamalla. Silti: miten pitkälle tilanteen voi päästää? Täytyykö Pohjanmaan kaltaisten yksittäisten tartuntojen päästä riehaantumaan epidemiaksi, ennen kuin tiedotus ja valistus alkavat purra?

Onko ruoka Sveitsissä kallista?

Sveitsissähän kaikki on valtavan kallista – vai onko? Lähdin muiden ulkosuomalaisbloggareiden mukaan valottamaan ruokakorin hintaa, ja kyllähän kärrylliselle ruokaa täällä hintaa kertyy: viikko-ostostemme hinta kipusi tällä kertaa 158 frangiin eli noin 138 euroon. Se on vähän keskimääräistä viikkoa halvempi, sillä mies viettää leijonanosan viikosta työmatkalla. Yleensä normaalit viikko-ostoksemme maksavat siinä 200 frangin eli noin 170 euron kieppeillä.

Perheemme on kolmehenkinen, ja shoppaamme arkiruoat yleensä kerran viikossa koko perheen voimin naapurikaupungin Lidlissä. Asuinalueemme on upouusi, eikä kävelymatkan päässä ole kuin yksi keskikokoinen ruokakauppa. Muutenkin kolmen hengen viikkoruokien raahaaminen käsipelillä tuntuisi ajanhaaskaukselta, joten hoidamme ruokaostokset yleensä kerralla kuntoon ja täydennämme tarvittaessa viikon varrella. Arkiruoista riittää toisinaan minulle tai miehelle lounaaksi, ja välillä taas haemme lounasruokamme kumpikin tahollamme.

Suosimme Lidliä hyvän hinta-laatusuhteen vuoksi: sieltä saa kauden kasvikset, marinoimattomat sveitsiläiset lihat ja kanat sekä isoimman osan maitotuotteista ja kuivatavarasta edullisemmin kuin Sveitsin isoimmista Coop- ja Migros-markettiketjuista. Kun teimme isot ostokset näissä ketjuissa, viikon kärryllinen maksoi 200-300 frangin väliltä, eli eroa kertyy vuodessa. Taaperon kanssa shoppaillessa arvostan myös liikkeen kompaktiutta ja tehokkuutta: kierroksen pystyy hoitamaan tarvittaessa puolessa tunnissa.

Miinusta annan Lidlille siitä, että tuotevalikoima vaihtelee enemmän kuin muissa liikkeissä, joten ruokalistaa on mahdotonta suunnitella tarkasti etukäteen. Rakastan isoja Coopeja ja Migros’ita myös siksi, että ne tarjoavat mahdollisuuden piipata itse ostosten hinnat viivakoodinlukijalla, jolloin kassalla ei tarvitse enää purkaa ja pakata kaikkea uudelleen – ja halutessaan ostokset voi maksaakin itsepalvelukassalle. Supisuomalainen sielu nauttii, kun ei tarvitse edes päivää sanoa.

Starttaamme ostoskierroksemme vihannes- ja hedelmäosastolta. Lidl tarjoaa mahtavan paljon luomua, ja kauden kasvikset ovat aina tuoreita ja hyvin esillä. Eksoottisten hedelmien suhteen on välillä hankalampaa. Lapsi haaveilee kastanjoista, joita taas en itse osaa valmistaa. Koriin tarttuu sveitsiläisiä päärynöitä ja omenoita, sen sijaan kesäkurpitsat, munakoisot ja paprikat tulevat jo etelämpää.

Hintaesimerkkejä kasvisosastolta:

Reilun kaupan banaanit 1,69 fr (1,47 e) kilo

Paprika 2,79 fr (2,42 e) kilo

Avokadot 1,49 fr (1,30 e) kpl

Hedelmien ja kasvisten osuus loppulaskusta:

26,76 fr (23,30 e)

Leipähyllyn jätämme tällä kertaa väliin, sillä suosimme aamiaisena puuroa. Kurkkaan kuitenkin, että “super fresh” jyväpatonki maksaa 1,49 fr ja hiukan isommat leivät 2-3 frangin väliltä. Paistotuotteet ovat Lidlissä ihanan tuoreita, ja valikoima on loistava. Puurohiutaleet ovat edullisia, 75 senttiä pussi (0,65 e).

Lihaosasto on se paikka, missä isoimmat ruokasäästöt tapahtuvat. Suosimme paikallista, käsittelemätöntä lihaa, ja hinnasta putoaa isoihin markettiketjuihin nähden Lidlissä helposti kolmannes. Myös juustoissa ja maitotuotteissa on hienoinen ero.

Hintaesimerkkejä liha- ja maitohyllyllä:

Maito 1,19 fr / litra (1,03 e)

Naudan paistijauheliha 6,25 fr / 500 g (5,70 e)

Juustoraaste 1,99 fr / pussi (150 g) (1,70 e)

Kananmunat lattiakanalasta 3,39 fr / 10 kpl

Liha- ja maitotuotteiden osuus loppulaskusta:

97  fr  fr eli 84 e

Joulu lähestyy, Deluxe-viikot ovat täällä! Vaikka moitin valikoiman vaihtelevuutta, toisaalta rakastan erikoistuotteiden kausia. Kesällä grillimakkaroita ja -juustoja, ennen joulua ja pääsiäistä Deluxe-sarjan jälkiruokia, juustoja, leikkeleitä ja muita herkkuja. Mukaan tarttuu kinkkua salaattiin paahdettavaksi.

Vielä viimeiset tuotebongaukset kuivahyllyiltä. Spelttipastaa, chilitahnaa, ja pakasteesta marjasekoitusta. Perusvarastot kotona ovat suht hyvällä mallilla, ja loppulaskua pienentää myös se, että jätämme tällä kertaa väliin viinihyllyt, eikä siivous- tai muita yleisjuttujakaan ole juuri tarvetta täydentää.

Hintaesimerkkejä kuivahyllyiltä

Kahvikapselit 1,75 fr / 10 kpl (1,52 e) Vertailun vuoksi, Nespresson omat kapselit maksavat noin 5 frangia / 10 kpl.

Säilykeananas 85 snt (0,74 e)

Pakastemustika 3,99 fr (3,47 e)

Kuivaosaston osuus loppulaskusta

34,27 fr (29,80 e)

Loppulasku 158 frangia.

Miltä se teistä kuulostaa: meneekö ruokaan Sveitsissä paljon vai vähän?

Mitä jää ostettavaksi muualta?

Kahvikapselit tilaamme suoraan Nespressolta. Myös viinejä ja mutta erityistä tulee ostettua säännöllisesti myös muualla, joten ne eivät suoraan näy kauppalaskun hinnassa.

Kurkkaa täältä, miltä näyttävät ruokakorit

Saksassa (kori 1)

Saksassa (kori 2)

Luxembourgissa

Toisessa päässä Sveitsiä Zürichissä

Turkissa

Australiassa

Virossa

Yhdysvalloissa (kori 1) 

Yhdysvalloissa (kori 2)

Espanjassa (kori 1)

Espanjassa (kori 2)

Skotlannissa

Irlannissa

Halloween-sekoilua

Ehkä olen muuttumassa aivokapasiteetiltani ihan zombieksi, mutta tämä Halloween-hulluttelu on kautta Sveitsin-vuosieni ollut minulle melkoista sekoilua.

Siinä taisi mennä vuosi tai pari, ennen kuin edes hahmotin, että lapset tekevät täällä karkki vai kepponen -kierroksia. Ensimmäisinä vuosina en kiinnittänyt huomiota ovikelloa kilkutteleviin lapsiin, tai ehkä emme olleet kotona – uskalsikohan kukaan edes soittaa kelloa? Raskauden ja oman lapsen syntymän myötä oman kerrostalon lapset ovat kuitenkin uskaltautuneet meidänkin ovemme taakse.

Ensimmäisenä vuonna emme olleet varautuneet mitenkään, ja taisimme suojautua siihen kuvitelmaan, ettei kukaan ehkä tiennyt, että olimme oikeasti kotona.

Toisena vuonna laskeskelin antavani lapsukaisille kaappiin jääneet suklaat, mutta ne mokomat loppuivat kesken. Pelastauduin hätävaravaahtokarkeilla,  joista pikkupoika supatti kavereilleen, että älä ota noita, ne menevät ihan tahmaisiksi, kun ei niissä ole paperia päällä. Duly noted.

Seuraavana vuonna varauduimme. Ostimme yksittäispakattuja suklaita sen kokoisen rasian, että laskeskelin sen riittävän naapureille ja niiden kavereillekin. Päätimme myös annostella patukoita maltillisemmin. Mutta ketään ei tullutkaan koko viikonloppuna! Ehkä ne olivat loukkaantuneet aikaisempien vuosien huonosta tarjoilusta? Söimme suklaat itse.

Kun viimeinenkin konvehti oli kuorittu, ovikello alkoi soida. Kävi ilmi, ettei pahuksen Halloween olekaan sidottu viikonpäivään, kuten olin luullut, vaan päivämäärään – joka oli vain aiemmin osunut viikonlopulle. Piileskelimme häpeissämme hiljaa oven takana ja muutimme kahden viikon kuluttua uuteen asuntoon.

Nyt kun vielä muistaisi, onko karkki vai keppos -kierros lokakuun viimeisenä vai marraskuun ensimmäisenä päivänä. Ainakin ostin niin ällöttäviä lisäainepomminamusia, ettei niitä varmasti tule syötyä itse. Säilynevät tarvittaessa ensi vuoteenkin.

Nelivuotiasko yksityiskouluun?

Kirjoittelin jo syyskuussa Meidän Perhe -lehteen juttua siitä, millaisia kipupisteitä lapsen kasvattaminen ulkomailla on herättänyt. Lukiko kukaan ruudun sillä puolella juttua?

Kerroin lehdessä, miten iso sopeutumisen paikka on ollut päivähoidon rutiineihin tottuminen, erityisesti pitkiin hoitopäiviin ja tiukkoihin aikatauluihin on ollut äidillä sopeutumista. Sivusin myös hiukan koulumaailmahuolia, jotka saivat tässä eräänä iltana aivan uuden kierteen.

Kävin lapsen päiväkodin vanhempainillassa, ja esittelyjen aikaan onnittelin jo itseäni siitä, miten hyvin olen päässyt rytmeihin ja systeemeihin sisään. Kun ryhmän uusien lasten vanhemmat kyselivät päiväuniajoista ja aamupalan sisällöstä, totesin tyytyväisenä, että hallitsen tämän jo.

Ohjelmallisen osuuden jälkeen alkava apéro, eli vapaamuotoinen keskustelu- ja viinittelyhetki kuitenkin veti jälleen kerran mietteliääksi. Juttelin muutamien vanhempien kanssa, ja lähes kaikki A) olivat huolissaan siitä, ettei päiväkoti tarjoa riittävästi haasteita lapsille ja/tai B) pohtivat, mihin yksityiskouluun lapsi kannattaisi päiväkodin jälkeen laittaa.

Ehkä olen taas sydänjuuriani myöten suomalainen, mutta kun päiväkoti joka tapauksessa päättyy jo nelivuotiaana, en ollut ajatellut, että siellä pitäisi vielä opetella sen kummempia akateemisia taitoja. Mutta kun he vain piirtelevät, pohti eräs kolmivuotiaan äiti.

Mietimme, kannattaisiko lapsi laittaa heti alusta yksityiskouluun, ettei siirtyminen sinne ole myöhemmin shokki, pohti toinen. Ja puhuimme edelleen nelivuotiaista, maassa, jossa julkinen koulukin on varsin hyvä.

Voihan olla, että mieleni ehtii muuttua siinä vaiheessa, kun kaikki lapsen kaverit pakenevat yksityiskouluihin ja oma toisen polven maahanmuuttajani suuntaa muiden kaltaistensa kanssa lähikouluun. Nyt olen silti vakaasti sitä mieltä, että kun viimeinen tähtitieteellinen tarhalasku on tämän talouden pankkitililtä maksettu, pidämme juhlat ihan sen kunniaksi, että koulu on ilmainen.