Surkein matkailuvuosi ikinä

Kirjoitin viimeksi, miten olen oppinut arvostamaan helppoutta ja tylsyyttäkin nyt, kun olen vihdoin joutunut myöntämään, että sellainen ilmiö kuin ruuhkavuodet on oikeasti olemassa ja että elän niiden keskellä parhaillaan. Ja minä kun luulin, että koko käsite on pelkkä koodinimi huonolle ajanhallinnalle! (Mitäs hallitset, kun aikaa ei ole?)

Viime vuonna perustin oman yrityksen, lapsi aloitteli päivähoitoa, mies matkusti puolet vuodesta säännöllisesti työnsä vuoksi ja sairaspäiviä mahtui vuoteen yhtä paljon kuin aurinkoisia päiviä Kanariansaarilla. Tässä tohelluksessa minulle kävi ensimmäistä kertaa ikinä niin, että matkustaminen alkoi tökkiä.

Rakastan matkustamista, aika lailla kaikkea siinä. Keskittynyttä jännitystä, kun laatii matkatavaralistaa ja vielä siinä vaiheessa kuvittelee oikeasti pysyvänsä siinä. Hermostunutta odottelua ja jonottelua lentokentillä ja juna-asemilla. Sitä, kun vatsanpohjasta ottaa lentokoneen nousukiidossa tai sitä, kun pääsee istumaan junanpenkkiin ja juna nytkähtää liikkeelle niin aavistuksenomaisesti, että on pakko tarkistaa ikkunasta, liikutaanko me jo. Ensimmäistä silmäystä hotellihuoneeseen – ja sitä, että on aivan pakko ottaa kuva sillä hetkellä, ennen kuin matkalaukut räjähtävät auki ja hotellihuoneen rentouttava järjestys on mennyttä.

Ja sitten yhtäkkiä mikään tästä ei huvittanut yhtään. Näin vain painavia matkalaukkuja, jotka pullistelevat saumoistaan, vaikka on kuinka karsinut tavaraa. Lasta, jota piti jaksaa kantaa vielä laukkujen lisäksi ja matkarattaita, joiden avaamiseen ja sulkemiseen ei tule loppua ollenkaan. Tuskastuttavia ravintolanetsimissessioita nälkäisenä ja väsyneenä, ajan kuluttamista kymmenen neliön hotellihuoneessa sadepäivinä. Ygh.

Matkailufanille se oli kamala tunne. Siksi viime vuodesta tuli surkein matkailuvuosi ikinä.

Nyt yritän opetella uutta matkailuasennetta – ja hyväksymään sen, että lapsen saaminen ehkä sitten vain kuitenkin muuttaa matkailua, vaikken sitä haluaisi myöntää. Melkein kolme vuotta tähän päänsisäiseen muutokseen menikin.

Matkojen vähenemisen lisäksi matkailu on muuttunut niin, että vanhat suosikit kiehtovat uutuusvierailulle uusien paikkojen tonkimisen sijaan. Tietyt vanhat suosikit, kuten Pariisi, taas ovat jääneet listalta pois hetkeksi kokonaan. Ehkä myös hotellien valintaan tulee kiinnitettyä tavallista enemmän huomiota.

Sen suurempiin kompromisseihin en halua kuitenkaan suostua. En halua luopua matkailusta kokonaan, vaikka välillä kohteessa kyllä tuntuu, ettei olisi pitänyt tullakaan. En halua jättää kohteita väliin siksi, että ne eivät ole erityisen lapsiystävällisiä. En halua valita hotelleja ja ravintoloita sen perusteella, onko niissä leikkihuone tai lastenlista.

Mutta kertokaa te viisaammat ja kokeneemmat, miten matkailu on muuttunut ja miten sen saa pidettyä osana aktiivista lapsiperheen elämää?

Kuvissa kaikki vuoden 2018 yli yön matkakohteet – Suomea lukuunottamatta. Noloa, sanoisiko matkailuintoilija.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *