Totuus keskieurooppalaisesta puistopukeutumisesta


Lapsen pukeminen on ehkä yksi isoimmista eroista Pohjois- ja Keski-Euroopan välillä, ainakin mitä jokapäiväisiin eroihin tulee. Ainakin näin talvella.

Esimerkiksi Ranskassa, ja usein täällä Sveitsissäkin, lapset puetaan puistoonkin nätisti. Ei siis kurahaalareihin, vaan pikkukenkiin ja mekkoihin, pikeepaitoihin ja silitettyihin housuihin. Siinä sitten käytännöllisellä skandinaavilla tulee toisinaan mieleen, että onko se nyt tarkoituksenmukaista?

Eihän se aina ole. Tässä pläjäys keskieurooppalaista puistotodellisuutta.

Puistossa ei käydä talvella

Puistot hiljenevät syksyisin, kun kylmyys ja pimeys valtaavat maan. Eikä puistoissa juuri ole porukkaa, vaikka talven keskelle osuisi aurinkoinenkin päivä. Puistoilu sitoutuu kalenteriin, ei niinkään vallitsevaan säätilaan. Jos puistossa piipahdetaankin, yleensä 10-15 minuutin visiitti riittää, ja skandimamma saa rymytä tuntikausien ulkoilusessionsa jälkikasvunsa kanssa aivan keskenään.

Välillä palelee

Kyllä, niissä näteissä, mutta ei niin käytännöllisissä vaatteissa palelee joskus. Sekä lapsi että aikuinen. Näitä palelupuistokeikkoja tulee kuitenkin vuodessa sen verran vähän, että pieni palelu painaa vaa’assa vähemmän kuin hikoilu käytännöllisten vaatteiden ostoskierroksella, niiden pukemisesta puhumattakaan.

Ja stressaa

Siistien vaatteiden likaantuminen stressaa, ainakin kaltaistani kontrollifriikkiä. Mutta sitten vain pesukoneeseen. Jos joku vaate menee puistossa pilalle, yritän ajatella filosofisesti, että olisi se voinut suttaantua käyttökelvottomasti päiväkodin kanacurrypäivänäkin.

Ja on hankalaa

Käsineitä saa asetella käteen sen kymmenen kertaa yhden puistoreissun aikana. Siksi niiden kanssa ei jaksa taistella, jos ei se ole aivan ehdottoman välttämätöntä. Onneksi kohta on taas kevät ja talvihanskat saa arkistoida kellarin pohjalle.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *