Month: January 2019

Surkein matkailuvuosi ikinä

Kirjoitin viimeksi, miten olen oppinut arvostamaan helppoutta ja tylsyyttäkin nyt, kun olen vihdoin joutunut myöntämään, että sellainen ilmiö kuin ruuhkavuodet on oikeasti olemassa ja että elän niiden keskellä parhaillaan. Ja minä kun luulin, että koko käsite on pelkkä koodinimi huonolle ajanhallinnalle! (Mitäs hallitset, kun aikaa ei ole?)

Viime vuonna perustin oman yrityksen, lapsi aloitteli päivähoitoa, mies matkusti puolet vuodesta säännöllisesti työnsä vuoksi ja sairaspäiviä mahtui vuoteen yhtä paljon kuin aurinkoisia päiviä Kanariansaarilla. Tässä tohelluksessa minulle kävi ensimmäistä kertaa ikinä niin, että matkustaminen alkoi tökkiä.

Rakastan matkustamista, aika lailla kaikkea siinä. Keskittynyttä jännitystä, kun laatii matkatavaralistaa ja vielä siinä vaiheessa kuvittelee oikeasti pysyvänsä siinä. Hermostunutta odottelua ja jonottelua lentokentillä ja juna-asemilla. Sitä, kun vatsanpohjasta ottaa lentokoneen nousukiidossa tai sitä, kun pääsee istumaan junanpenkkiin ja juna nytkähtää liikkeelle niin aavistuksenomaisesti, että on pakko tarkistaa ikkunasta, liikutaanko me jo. Ensimmäistä silmäystä hotellihuoneeseen – ja sitä, että on aivan pakko ottaa kuva sillä hetkellä, ennen kuin matkalaukut räjähtävät auki ja hotellihuoneen rentouttava järjestys on mennyttä.

Ja sitten yhtäkkiä mikään tästä ei huvittanut yhtään. Näin vain painavia matkalaukkuja, jotka pullistelevat saumoistaan, vaikka on kuinka karsinut tavaraa. Lasta, jota piti jaksaa kantaa vielä laukkujen lisäksi ja matkarattaita, joiden avaamiseen ja sulkemiseen ei tule loppua ollenkaan. Tuskastuttavia ravintolanetsimissessioita nälkäisenä ja väsyneenä, ajan kuluttamista kymmenen neliön hotellihuoneessa sadepäivinä. Ygh.

Matkailufanille se oli kamala tunne. Siksi viime vuodesta tuli surkein matkailuvuosi ikinä.

Nyt yritän opetella uutta matkailuasennetta – ja hyväksymään sen, että lapsen saaminen ehkä sitten vain kuitenkin muuttaa matkailua, vaikken sitä haluaisi myöntää. Melkein kolme vuotta tähän päänsisäiseen muutokseen menikin.

Matkojen vähenemisen lisäksi matkailu on muuttunut niin, että vanhat suosikit kiehtovat uutuusvierailulle uusien paikkojen tonkimisen sijaan. Tietyt vanhat suosikit, kuten Pariisi, taas ovat jääneet listalta pois hetkeksi kokonaan. Ehkä myös hotellien valintaan tulee kiinnitettyä tavallista enemmän huomiota.

Sen suurempiin kompromisseihin en halua kuitenkaan suostua. En halua luopua matkailusta kokonaan, vaikka välillä kohteessa kyllä tuntuu, ettei olisi pitänyt tullakaan. En halua jättää kohteita väliin siksi, että ne eivät ole erityisen lapsiystävällisiä. En halua valita hotelleja ja ravintoloita sen perusteella, onko niissä leikkihuone tai lastenlista.

Mutta kertokaa te viisaammat ja kokeneemmat, miten matkailu on muuttunut ja miten sen saa pidettyä osana aktiivista lapsiperheen elämää?

Kuvissa kaikki vuoden 2018 yli yön matkakohteet – Suomea lukuunottamatta. Noloa, sanoisiko matkailuintoilija.

Taas kerran Saas Fee!

Kirjoitan tästä aiheesta näköjään joka ikinen tammikuu, mutta jälleen kerran ovat näppärät sormet naputelleet tiensä Booking.comiin ja varanneet hotellin Saas Feen alppikylästä, saksankielisestä Sveitsistä. Olemme käyneet siellä nyt kolmena talvena putkeen ja kerran aikaisemmin – ja usein juuri näin alkutalvesta.

Kuva sieltä kolmen vuoden takaa, jolloin kuvittelin olevani isompi kuin Alpit.

Olen hehkuttanut kylän parhaita puolia aikaisemmin, joten jätän sen nyt vähemmälle ja hehkutan sen sijaan sitä, miksi on niin kivaa mennä uudelleen samaan paikkaan.

Vai onko se niin kivaa? Olen tavallaan pitänyt samassa paikassa käymistä pitkään vähän tylsänä ja laiskana ratkaisuna, mutta toisaalta siinä on puolensa.

Ja sama pari kaksi vuotta myöhemmin.
  • Jos löytää hyvän hotellin, on varaaminen vaivatonta – ei tarvitse selata tuntikausia varaussivustoja.
  • Pääsee kurkkaamaan niihin ravintoloihin, jotka edellisellä vierailulla olivat täynnä – tai ehkä saa huoneen tällä kertaa siitä kivannäköisestä hotellista, joka edellisellä kerralla oli aivan liian kallis.
  • Omiin suosikkikauppoihin ja -kahvoiloihin on kiva palata uudelleen, tai maistella ravintoloissa paikallista erikoisuutta, jota kotikonnuilta ei saa. Haluathan käydä kotikaupunkisi suosikkipaikoissa säännöllisesti – miksi se siis matkaillessa olisi tylsää?

Ja onhan se helppoa: ei tutkimista, valmistelua ja arpomista. Kamat vain kassiin ja menoksi. Viime aikoina työ- ja perhe-elämän härdellissä olen yrittänyt oppia arvostamaan tylsyyttä helppoutta korkeammalle. Mutta siitä lisää seuraavalla kerralla.

Nyt pakkaamaan matkalaukkuja!

Totuus keskieurooppalaisesta puistopukeutumisesta


Lapsen pukeminen on ehkä yksi isoimmista eroista Pohjois- ja Keski-Euroopan välillä, ainakin mitä jokapäiväisiin eroihin tulee. Ainakin näin talvella.

Esimerkiksi Ranskassa, ja usein täällä Sveitsissäkin, lapset puetaan puistoonkin nätisti. Ei siis kurahaalareihin, vaan pikkukenkiin ja mekkoihin, pikeepaitoihin ja silitettyihin housuihin. Siinä sitten käytännöllisellä skandinaavilla tulee toisinaan mieleen, että onko se nyt tarkoituksenmukaista?

Eihän se aina ole. Tässä pläjäys keskieurooppalaista puistotodellisuutta.

Puistossa ei käydä talvella

Puistot hiljenevät syksyisin, kun kylmyys ja pimeys valtaavat maan. Eikä puistoissa juuri ole porukkaa, vaikka talven keskelle osuisi aurinkoinenkin päivä. Puistoilu sitoutuu kalenteriin, ei niinkään vallitsevaan säätilaan. Jos puistossa piipahdetaankin, yleensä 10-15 minuutin visiitti riittää, ja skandimamma saa rymytä tuntikausien ulkoilusessionsa jälkikasvunsa kanssa aivan keskenään.

Välillä palelee

Kyllä, niissä näteissä, mutta ei niin käytännöllisissä vaatteissa palelee joskus. Sekä lapsi että aikuinen. Näitä palelupuistokeikkoja tulee kuitenkin vuodessa sen verran vähän, että pieni palelu painaa vaa’assa vähemmän kuin hikoilu käytännöllisten vaatteiden ostoskierroksella, niiden pukemisesta puhumattakaan.

Ja stressaa

Siistien vaatteiden likaantuminen stressaa, ainakin kaltaistani kontrollifriikkiä. Mutta sitten vain pesukoneeseen. Jos joku vaate menee puistossa pilalle, yritän ajatella filosofisesti, että olisi se voinut suttaantua käyttökelvottomasti päiväkodin kanacurrypäivänäkin.

Ja on hankalaa

Käsineitä saa asetella käteen sen kymmenen kertaa yhden puistoreissun aikana. Siksi niiden kanssa ei jaksa taistella, jos ei se ole aivan ehdottoman välttämätöntä. Onneksi kohta on taas kevät ja talvihanskat saa arkistoida kellarin pohjalle.