Month: April 2018

Geneve-turistin päiväretket, osa 1: Montreux

Tunnustan suoraan: kun muutin Sveitsiin, en juuri pitänyt Genevestä. Kävin siellä lähinnä kahdesta syystä: töissä ja lentokentällä. Satunnaisesti myös ravintolassa, tapaamassa kavereita tai ostoksilla, mutta kaupunki oli harvoin ykkösvaihtoehtoni vapaa-ajanviettoon.

Sittemmin olen hitaasti lämmennyt kaupungille, sillä onhan järvenrantabulevardi henkeä salpaavan kaunis, Jet d’Eau -suihkulähde näyttää sinkoavan vettä takana siintävien Alppienkin yli, eikä vanhassa kaupungissa tai St. Pierren katedraalissakaan ole valittamista. Kelloliikkeiden ja  kenkäputiikkien näyteikkunat käyvät nähtävyydestä nekin.

Parhaat palat on silti äkkiä nähty. Apua on toki siitä, että tuntee oikeat ihmiset ja tietää minne mennä. Myös pohjattomasta matkakassasta on apua.

Niinpä aloitankin tällä postauksella juttusarjan siitä, minne mennä, kun kaupungista on parhaat palat haukattu.

Montreux’n pikkukaupunki sijaitsee aivan Genevejärven pohjoispäässä, 90 kilometrin päässä Genevestä. Matka taittuu autolla reilussa tunnissa ja junalla nopeimmillaan jopa 59 minuutissa. Molemmat reitit ovat myös maisemankatselijan unelmia, mutta ehkä junassa aikaa ympärille vilkuiluun on enemmän.

Kaupunki on tunnettu ainakin heinäkuisista jazz-festareistaan, ja monet tietävät sen myös joulumarkkinoista. Meillä se kuuluu pakettiin yleensä kavereiden ja sukulaisten toisen vierailun kohdalla, kun tunnetuimmat lähialueen kohteet on tutkittu.

Montreux’n rantabulevardilla tuntuu siltä, että olisi matkustanut kauaskin etelään. Järven pohjoispäässä Alpit sukeltavat jyrkästi järveen, eivätkä lumihuiput pilkota enää kaukana horistontissa vaan ihan siinä katseen ulottuvilla. Palmut ja tulppaanit reunustavat kävelytietä toisella puolella ja huolella hoidetut nurmialueet, istutukset ja leikkipuistot toisella. Istutusten sekaan rakennetaan uudet hahmot vuosittain vaihtuvan teeman mukaan.

Montreux’n pääaktiviteetti onkin vaeltelu rantaa pitkin jäätelökioskilta leikkipuistoon ja sieltä näköalakiikareille, laivalaitureille tai kasinolle matkaseurueen koostumuksesta riippuen. Risteily järvellä ei ole hullumpi idea sekään.

Urheilullisimmat jatkavat kävelyä vielä kymmenisen minuuttia kasinolta eteenpäin Mannerheimin puistoon, jossa on myös marsalkalle ja Suomen sankarilliselle kansalle pystytetty muistomerkki. Sen laidalla Le Contretemps -ravintolassa maistuu kala- tai pihvilounas.

Paluumatkalla ostoshaluiset voivat kiepata Grande Ruen kauppojen kautta, ja herkkusuut napata vaikka jäätelöt Bella Miasta tai leivokset Lucien Moutarlier’lta.

Mutta oikeasti Montreux’ssa ei edes tarvitse olla mitään tekemistä. Kaupunki on elämys sellaisenaan.

Sveitsiläistä dekkarikirjallisuutta

Joel Dicker Disparition de Stephanie Mailer

Sain juuri loppuun viimeisimmän luku-urakkani. Vaikka luettavaa oli reilut 600 sivua, pääsin viimeiselle sivulle aivan liian nopeasti. Käsissä oli sveitsiläiskirjailija Joël Dickerin uutuus La Disparition de Stephanie Mailer. Dicker on jo tunnettu melko suoraiivaisista ja totetavista kirjannimistään, joten eiköhän tämäkin käännetä suomeksi Stepahie Mailerin katoamiseksi.

Yksi isoimmista ranskantaidon eduista on se, ettei tarvitse odotella Dickerin kirjojen suomentamista. Olen ollut kirjailijan fani jo Totuus Harry Quebertin tapauksesta -kirjasta saakka. Olen oppinut heittäytymään Dickerin kieleen ja tarinaan ja luottamaan siihen, että lopussa hän kyllä nivoo kaikki langat sileäksi kudokseksi.

Kuten kaksi aiempaa teosta, myös Stephanie Mailerin mysteeri sijoittuu Yhdysvaltain itärannikolle, Orpheaksi nimettyyn pikkukaupunkiin. Tapahtumat lähtevät rullaamaan, kun toimittaja Stephanie Mailer väittää etsivä Jesse Rosenbergille tämän erehtyneen 20 vuotta vanhan rikostutkinnan syyllisestä ja katoaa sitten itse jälkiä jättämättä.

Joel Dicker

Kirja noudattaa hyvin samaa kaavaa kuin Dickerin aiemmat menestysteokset, hyvässä ja huonossa. Hyvässä siksi, että lukija tietää mitä odottaa, ja Dickerin menestyskaava toimii. Tällä kertaa rinnakkaisia tarinoita ja todellisuuksia on ehkä jopa hiukan aiempaa enemmän, ja ehkä siksi mukaan oli livahtanut myös muutamia huolimattomuus- ja logiikkavirheitä. Huonona taas voinee pitää sitä, että kaava tuntuu nyt kolmannessa dekkarityyppisessä romaanissa jo hiukan liiankin tutulta.

Joel Dicker Derniers jours de nos pères

Seuraavaksi aionkin pureutua Dickerin aiempiin teoksiin, jotka eivät ole saavuttaneet samanlaista menestystä. Derniers jours de nos pères (suoraan suomennettuna Isiemme viimeiset päivät) sukeltaa toiseen maailmansotaan, ja on ensimmäisten sivujen perusteella kieleltään ja tarinankuljetukseltaan taattua Dickeriä. Ehkä se teemoiltaan tuo kuitenkin lukukokemukseen kaipaamaani vaihtelua.

120 000 tulppaania

Morge Fete de la Tulipe Morges Tulip Festival Morgesin tulppaanifestivaalit

Nyt vihdoin niihin luvattuihin kevätaiheisiin! Tämä talvi tuntuu kestäneen ikuisuuden, mutta nyt aurinko vihdoin paistaa ja siitepöly lentää, ja sen kunniaksi paljastan teille yhden vuosittaisista suosikkitapahtumistani Genevejärven rannoilta.

Minulla on Morgesin kaupunkiin aivan erityinen suhde, sillä juhlimme siellä häitämme. Osa hääkuvistamme on otettu samaisessa Itsenäisyyden puistossa, Parc de l’Indépendencessa, jossa järjestetään vuosittain myös kaupungin tulppaanifestivaalit. Häiden ajoitus meni sillä tavalla pieleen, että siltä vuodelta festivaalit olivat jo ohi, mutta onneksi taitava valokuvaaja osasi piilottaa sen tosiasian, että puiston kaikki kukkapenkit oli revitty täysin auki.

Tulppaanijuhlasta voi kirjoittaa loputtomasti lukuja, mutta 120 000 tulppaania, jotka edustavat 300 eri lajiketta täytyy kuitenkin nähdä itse, että voi ymmärtää, miten hienoa se on.

Kuvat ovat viime- ja edellisvuoden juhlilta. Vaikka tulppaaniteemaiset hääkuvat jäivät aikoinaan ottamatta, olen ottanut vahingon takaisin taaperokuvauksessa.

Morgesiin pääsee junalla Genevestä ja Lausannesta, ja autolla saapuvien kannattaa pysäköidä puiston viereen Parking du Sportiin, jos tilaa löytyy. Tulppaanifestarit jatkuvat 6. toukokuuta saakka.

Alppi-iloa aivan kaikille

Nyt kiireen vilkkaa viimeinen talvipostaus ilmoille, ja sitten lupaan palata lumiaiheisiin vasta aikaisintaan syyskuussa (Koska se on kokemukseni mukaan paras hetki alkaa toteuttaa seuraavan talven hiihtounelmia. Tulette vielä huomaamaan, että otan tämän asian harvinaisen vakavasti.)

Kohde

Wengen on yksi Jungfraun hiihtoalueen kylistä Bernin Alpeilla Keski-Sveitsissä. Muita alueen kyliä ovat Mürren ja Grindelwald.

Kenelle

Keskitason laskettelijalle ja heille, jotka haluavat tehdä muutakin kuin hikoilla sukset jaloissa. Vuoristojunat ovat jo itsessään hauska nähtävyys, ja esimerkiksi Kleine Scheideggiin voi körötellä lounaalle, kelkkailemaan ja katselemaan maisemia. Me viihdyimme aamupäivät laskettelurinteessä, ja iltapäivisin otimme alle kelkan tai käteen kaakaomukin.

Parasta

Kompaktius. Halusimme puristaa yhteen maaliskuiseen viikkoon kaiken: rennon perheloman, vanhempien omaa aikaa, urheilua ja ulkoilua, hyvää ruokaa, oleilua. Tietysti viime tippaan varattuna, kohtuulliseen hintaan, koulun lomasesonkien ulkopuolella mutta paikassa, jossa on loppukaudestakin hyvät rinneolosuhteet, ei liian kaukana kotoa… (Ehkä nyt ymmärrätte, miksi suosittelen aloittamaan kohteen kartoituksen jo syyskuussa?)

Wengenissä saimme kuitenkin kaiken. Asunnon aivan hissiaseman kupeessa, lastenkerhon perheen juniorille, kivan kylän mukavine ravintoloineen. Parasta oli se, että reilun viiden minuutin hissimatka vei suoraan rinteisiin. Monissa kohteissa parhaisiin mäkiin joutuu matkustamaan kolme varttia, mutta Wengenissä tätä ongelmaa ei ollut.

Kippis täydelliselle kohdevalinnalle!

Pahinta

Hmm… Se, että loma loppui?

Ehkä myös ylihinnoittelu Jungfraujochin huipulle vievässä junassa. Matka maksaa Wengenistä 88 frangia, mutta hiihtolipulla hinnasta saa alennusta. Jungfraujoch tarjoaa huikeat maisemat 3500 metristä, mutta maisemaefekti on aika hieno ihan rinteestäkin käsin. Harvassa paikassa ympärillä kohoaa niin jylhät huiput.

Syö

Alppimakaronia. Tämän sveitsiläisherkun resepti vaihtelee alueesta ja kokista toiseen, mutta kyseessä on gratinoitu pasta-peruna-kinkkuherkku, joka tarjoillaan omenasoseen kanssa. Ennen kuin tyrmäät idean, maista (ja mieti sitä, että jossain päin Suomea makaronilaatikko ja pinaattiletut syödään puolukkahillon kanssa).

Tämä ei ole alppimakaronia, mutta samaisen Pasta & More -ravintolan alppimakaroni oli varsin kelpo esitys.

Nuku

Meidän lomakotimme löytyi Alpine Holiday Services -nimisen firman kautta. Hyvä sivusto loma-asuntojen etsimiseen on myös Homelidays.

Wengenissä on runsaasti asunto- ja chalet-majoitusta. Parhaat hotellidiilit kannattaa buukata hyvissä ajoin etukäteen. Kylä itsessään on vallan kompakti, mutta osa majoituksesta on hajallaan keskustan ympäristössä. Jos et halua raahata suksia joka iltapäivä varttia ylämäkeen, hissin ala-asemalla urheiluliikkeet tarjoavat suksisäilytystä parilla kympillä viikko.

Käytännön vinkki

Wengen on autoton kylä, ja viimeinen pätkä taitetaan junalla Laterbrunnenista. Varaa paikka parkkitalosta etukäteen, sillä se on aina aivan täynnä.

Milloin mennä

Milloin vain. Talvella tarjolla on laskettelua ja kelkkailua, kesällä vaellusta.

Milloin pysyä kotona

Silloin, kun et jaksaisi brittejä ja hollantilaisia. Heitä on Wengenissä paljon. Jos haluat viettää lomasi sveitsiläisten ympäröimänä, kokeile naapurikylää Grindelwaldia. Rinnelue on yhteinen, mutta Grindelwaldin puolelta matka täytyy tehdä joko hitaalla junalla tai vielä hitaammalla kabiinihissillä. Junamatka on (ensimmäiset pari päivää) ihan symppis kokemus. Kabiinihissiä taas markkinoidaan Euroopan pisimmäksi. Sitä se on ainakin matka-ajan perusteella.

Grindelwald rinteestä katsottuna.

Rinnealue ei myöskään tarjoa massiivisia haasteita kokeneille laskijoille, sillä suurin osa rinteistä on melko iisiä punaista.

Jos tykkäsit, kokeile myös…

Mürrenin kylää, joka on pieni mutta aukottoman autenttinen. Sieltä pääsee näppärästi Schilthorn-Mürrenin alueen, jossa on tarjolla hiukan jyrkempiä rinteitä. Tämän hiihtoalueen saa lisättyä myös Wengenin ja Grindelwaldin hiihtolippuihin.

(Toiseksi )viimeinen vilaus talvesta

Pahoittelut radiohiljaisuudesta! Ensin tuli loma, jonka aikana kuvittelin ehtiväni kirjoittamaan, sitten lomaltapaluukiireet ja kahden viikon yksinhuoltajasimulaattori, pääsiäinen ja pieni pala syksyn-talven-kevään flunssakierrettä.

Onneksi takatalvi on pitänyt sekä Suomea että Sveitsiä sen verran näpeissään, että kehtaan kuitenkin vielä julkaista nämä maaliskuiset talvilomakuvat Wengenistä. Bernin kantonissa sijaitseva talviparatiisi on tunnettu muun muassa Lauterbrunnenin maailmancupista ja Jungfraujochin huipusta, ainakin aasialaisturistien keskuudessa.

Kuvat sen oleellisimman varmaan kertovatkin. Lunta, aurinkoa, urheilua, hyvää ruokaa ja muuten vain rentoa elämää. Sveitsiläinen talvi parhaimmillaan.

Palaan vielä tarkempien lomavinkkien tiimoilta, jos kukaan enää jaksaa talvea ja lunta ajatella, ja sitten siirrytään keväisempiin fiiliksiin.