Month: March 2018

Kaksi keskustelua lastenhoidosta

– Mistä te muut löydätte lastenvahteja? kysyi tuttavani viinilasillisen ääressä.

– Isovanhemmat silloin, kun he käyvät kylässä.

– Isovanhemmat meilläkin, silloin harvoin kun ketään pyydetään.

– Me ei käytetä ketään, yksi tunnustaa.

Toisenlainen keskustelu käytiin seuraavan viikon sunnuntaibrunssilla.

– Vanhempani ovat mielellään lapsenvahtina meillä käydessään, mutta ei se riitä. Koulutan juuri uutta lapsenvahtia, jota kaverini suositteli.

– Kerran löysin äkkitilanteessa myös nettisivulta hyvän paikkaajan, kun toinen perui viime tipassa.

– Punainen risti välittää lapsenvahteja, jotka he myös kouluttavat, vinkkasi eräs.

Toinen tiesi kotitalouskoulusta, joka antaa opiskelijoitaan harjoitteluun koteihin, auttamaan siivouksessa, ruoanlaitossa ja lastenhoidossa.

Mikä ero keskusteluissa oli? Keskustelijoiden kansalaisuus.

Ensimmäinen keskustelu käytiin suomalaisäitien voimin, toinen taas paikallisten kanssa. Pelkkä turvaverkkojen kaukaisuus ei selitä eroja, sillä paikalliset tai lähempää Euroopasta muuttaneet saattavat olla Sveitsissä aivan yhtä turvaverkottomia kuin me matkojen takaa pohjoisesta saapuneet. Sen sijaan heidän asenteensa lasten uskomiseen vieraalle lapsenvahdille tuntuu olevan aivan erilainen: Kyllähän lapsia muutkin osaavat hoitaa, eikä välttämättä tarvitse olla edes sukua.

Onko ero siinä, että lyhyet perhevapaat pakottavat monet vanhemmat höllentämään otettaan jo aikaisin ja uskomaan neli- tai kuusikuiset pienokaiset päiviksi vieraiden hoiviin? Varmasti, mutta muutenkin yleinen suhtautuminen äidin ja pienen lapsen symbioosiin tuntuu olevan huonommassa huudossa kuin Suomessa.

Sen voi nähdä niinkin, että vaikka on äiti, ei tarvitse olla pelkästään eikä ehkä edes ensisijaisesti äiti. Saa olla myös ystävä, puoliso, työntekijä. (Hyvälle) Äitiydelle kasautuu paljon vähemmän paineita.

Työelämäpostauksen kirjoittamisen jälkeen aloin pohtia myös sitä, että vaikka työpäivät ovat pitkiä, se ei välttämättä tarkoitakaan suoraan sitä, että perheen ja työn yhdistäminen olisi hankalampaa. Se kertoo myös siitä, että työn ja kodin lisäksi päivään saa ottaa muutakin aikaa: syödä kunnon lounaan ja juoda kahvit päälle, eikä ole sen huonompi ihminen, vaikka olisi kotona vasta juuri ennen lastensa nukkumaanmenoaikaa.

Olen mukautunut paikalliseen puistopukeutumiskulttuuriin. Ei kurahousuja tai kumisaappaita, ja kuka niistä käsineistäkään aina jaksaa taistella?

Vinkit Geneven autonäyttelyyn

Se on täällä taas: jokavuotinen autofanin unelma ja autofanin puolison painajainen. Geneven autonäyttely! Autoja ihmetellään Geneven messukeskuksessa yhteensä kymmenen päivää ja tapahtumaa mainostetaan sen verran ponnekkaasti, että on aivan turha kuvitella, ettei autofani olisi tapahtumasta tietoinen.

Olen käynyt messuilla kolmesti. Tässä vakavia vinkkejä autofaneille ja hiukan humoristisempia vastentahtoisille aveceille.

Käytä suhteet hyväksi

Kolmanneksi paras autonäyttelykokemukseni oli se, kun pääsimme mukaan cocktail-juhliin varsinaisen näyttelyajan päätyttyä. Jos tällainen kutsu on tarjolla, kehotan vastahakoistakin autonkatsojaa tarttumaan siihen. Kutsuvierastilaisuuksia tässä kaupungissa osataan järjestää! Kutsun voi saada, jos tuntee automyyjän, on juuri ostanut uude auton tai työskentelee vaikka firmansa hr-osastolla, joka järjestää työtekijöiden autodiilit.

 

Sovi säännöt etukäteen

Toiseksi parhaat automessuni olen käynyt raskaana ollessani. Palloilin autojen seassa viikko ennen synnytystä, ja parasta koko hommassa oli ehdottomasti se, että pallomaha tarjosi täydellisen tekosyyn jättää homma kesken sillä sekunnilla, kun se lakkaa kiinnostamasta. Jo tämä villin kortin olemassaolo helpotti messuahdistusta ja jaksoin harjoitella ranskankielistä autosanastoa yllättävän pitkään. Valitettavasti esittelyautojen vauvakaukalot eivät olleet asianmukaisesti kiinnitettyjä – olisin kipeästi kaivannut ohjeita juuri silloin!

Taktikoi kalenterin kanssa

Parhaat automessuni olivat ne, joille en mennyt ollenkaan. Siskoni tuli miehensä kanssa vierailulle juuri autonäyttelyn aikaan, joten me tytöt menimme terassille. Juuri kävelemään oppineen yksivuotiaan kaitseminen kaupunkiterassilla on lepoa verrattuna tuntikausien renkaisen potkimiseen.

Pukeudu kuin messutyttö

Kamalimmat automessuni taas olivat ne, joille pukeudun vuodenajan mukaisesti talvitamineisiin. Messuilla on kuuma! Autoja esittelevien messutyttöjen pikkumekot ovat siis ehkä käytännöllinen, eivät visuaalinen valinta? Korkkareita sen sijaan en suosittele, sillä messuhalleja on muistaakseni seitsemän. Kun on kävellyt koko matkan ykkösestä seiskaan, on aikaa kulunut niin kauan, että muisti ei enää kanna lähtöön saakka.

Mene arki-iltana

Sitten vähän vakavampiin vinkkeihin. Autonäyttely on järjettömän suosittu, mutta arki-iltaisin väkimassat ovat maltillisemmat. Oman kokemukseni mukaan ensimmäinen messuviikko on hiukan rauhallisempi kuin toinen, sillä kaikki matti myöhäisetkin haluavat tupata paikalle parina viimeisenä päivänä. Hiljaiseen aikaan pääset myös jonottamatta testaamaan suosikkimerkkiesi menopelejä.

Aja paikalle bussilla

Näyttelyvieraat ovat usein luonnollisesti yksityisautoilua suosivaa väkeä, mutta messukeskuksen sijainti lentokentän tuntumassa ei suosi autoilijaa. Tule paikalle junalla, ratikalla tai bussilla. Junamatka keskustaan on nopeampi kuin bussimatka lähimmälle parkkialueelle.

Majoitu kauas keskustasta

Jos Geneve ei ole unelmiesi kaupunkikohde, etsi majoitusta kauempaa järvenrannan pikkukaupungeista. Mikä tilaisuus tutustua rauhalliseen maalais-Sveitsiin! Varaa silti ajoissa, sillä näyttely tukkii majoituskapasiteetin ja nostaa hinnat pilviin.

Geneven autonäyttely Palexpo-messukeskuksessa 18.3. saakka. Aikuisten lippu 16 frangia, lasten ja eläkeläisten 9 frangia. Alle 6-vuotiaat ilmaiseksi.

Uurnilla joka kolmas kuukausi

Täällä taas vähän äänesteltiin viime viikonloppuna. Näitä äänestyksiä on neljä kertaa vuodessa, joten enää ne eivät välttämättä jaksa herättää kovin suurta mielenkiintoa.

– Ai, taas on vaalit, tokaisinkin sunnuntaikävelyllä äänestyspaikasta kertovan kyltin nähtyäni.

Tällä kertaa äänestettiin valtakunnan tasolla kahdesta aiheesta: toinen koski taloutta ja verotusta, toinen televisio- ja radiolupamaksua. Ensimmäinen aloitteista meni läpi, toinen ei.

Aloitteita äänestykseen saa jättää kuka tahansa äänioikeutettu, joka saa aloitteensa taakse 100 000 muuta äänioikeutettua. Aloitteen taakse kootaan komitea, joka hoitaa kampanjoinnin ja rahankeruun. Silti iso osa aloitteista hylätään.

Läpimenomahdollisuuksia parantaa se, jos parlamentti ja hallitus asettuvat sen taakse äänestysohjeissaan. Ne antavat joka kierroksella neuvonsa, miten kansalaisten kuuluisi äänestää, ja usein hallituksen tuki antaakin osviittaa siitä, onko aloite menossa läpi. Aina kansa ei tietenkään johtajiaan kuuntele: esimerkiksi vuoden 2014 laki ulkomaalaisten aseman kiristämisestä meni läpi, vaikka maan johto vastustikin sitä.

Myös puolueet saattavat osallistua kampanjan tukemiseen tai vastustukseen omalla mainonnallaan. Mainokset ovat usein huvittavankin suorasukaisia.

Aloitteita saattaa tulla myös parlamentilta ja hallitukselta itseltään, kuten tämänkertainen taloutta koskeva äänestys. Kyse oli siitä, jatketaanko liittovaltion verojen ja arvonlisäveron perimistä, mikä tällä erää olisi perustuslaissa sallittua vain vuoteen 2020 saakka. Sveitsiläiset ymmärtävät talouden realiteettien päälle. Onpa kansa muun muassa hylännyt aloitteen viiden viikon vuosilomasta kaikille.

Omassa kantonissani Vaud’ssa äänestettiin lisäksi myös hammasvakuutuksen lisäämisestä pakolliseen terveysvakuutukseen. Kirjoittelinkin aiemmin vakuutusjärjestelmästä, ja myös siitä, miten hammasvakuutus voisi olla hyödyksi. Tämäkin aloite hylättiin, ja ehkä hyvä niin. Pakollinenkin vakuutus on kallis jo nykyisellään, ja laskeskelin juuri hammaslääkärin laskua maksellessani, että lopulta paikkauslasku oli kuitenkin pienempi kuin vuosien hammasvakuutusmaksut olisivat olleet.

Lisäksi mukana saattaa olla kunnallisia äänestyksiä, kuten budjettiin liittyviä kysymyksiä, tai esimerkiksi kunnallisten päättäjien valintaa.

Äänestysprosentti keikkui viidenkympin kieppeillä, mikä on melko tavallista – vaikka äänestyspaikalle ei tarvitse raahautua edes henkilökohtaisesti. Mielipiteensä saa ilmaistua myös kirjeitse ja joissakin kantoneissa jopa netissä, mutta sekään ei näytä saaneen äänestysaktiivisuutta nousemaan. Kun mielipidettä kysytään harva se kuukausi, ei joka kerta jaksa tietenkään raahautua uurnille.

Sveitsiläisen työelämän opit

Työelämä ja yrittäjyys Sveitsissä
Hyvää maanantaita kaikille!

Näin työviikon alkuun inspiroiduin pohtimaan sveitsiläisen ja suomalaisen työelämän eroja. Kun aikanaan aloittelin paikallisessa työkulttuurissa, kaipasin pitkään suomalaiselle työpaikalleni. Nyt kun olen omien työaikojeni herra ja voisin viettää niin suomalaista työelämää kuin vain tahdon, huomaankin sielussani yllättäviä jäänteitä täkäläisestä mallista.

En enää selviä puolen tunnin lounastauolla

Olen aiemminkin kironnut pitkiä lounastaukoja, jotka vain suotta pidentävät työpäivää. Haluaisin istua koneen ääreen aamulla, hoitaa hommat tehokkaasti pois alta ja siirtyä ajoissa muuhun elämään. Irrottautuminen tunnin tai puolentoista syömiseen ja jutusteluun tuntuu ajanhukalta.

Näin ajattelin – mutta kun yritin sitä, puolen tunnin tauko ei riittänytkään enää mihinkään! Iltapäivänkin jaksaa paremmin puurtaa, kun on hetken ajatellut jotain ihan muuta tai tehnyt vaikka happihyppelyn.

Nykyään pyrin tasapainottelemaan ja pitämään pari pitkää lounastaukoa viikossa. Samalla voi nähdä ystäviä tai pitää vaikka pikatreffit miehen kanssa. Toisaalta pari tiivistä työpäivää ilman pitkiä taukoja saavat hommia eteenpäin, ja on kiva päästä hakemaan lapsi päiväkodista ensimmäisten joukossa.

Yritän soitella ihmisille puoli kuudelta illalla

Tämä liittyy hiukan edelliseen. Kun iltapäivän työputken aloittaa vasta kahden tienoilla, sitä ei voi lopettaa neljältä. Iltapäivä tuntuukin loppuvan aina liian nopeasti, ja jos täytyy soitella Suomeen päin, aikaero syö päivästä vielä tunnin pois. Monesti ihmettelinkin neljän jälkeen iltapäivällä, miten kukaan ei vastaa enää puhelimeen. Harvempi suomalainen kuitenkaan istuu työpöytänsä ääressä enää, kun kello lähenee siellä puolta kuutta.

Sähköpostit ovat yhtä kiitosta

Ranskankielinen sähköpostietiketti sisältää krumeluureja tervehtimismuodollisuuksista aina hyvästelyyn saakka. Ne ovat tarttuneet myös suomenkieliseen kirjeenvaihtooni. En sentään aloita viestejäni suomalaisille kontakteille “Hyvä rouva”, mutta hyvää päivän/viikon/elämänjatkoa toivottelen täysin holtittomasti. Kiitoksiakin mahtuu samaan viestiin yleensä keskimäärin kolme, joista yritän edes yhden editoida pois ennen viestin lähettämistä.

Juon vain kotimaista kahvia

Pakko sanoa, mutta parin ulkomaanvuoden jälkeen suomalainen kahvi lakkasi maistumasta. Myös sen määrät alkoivat ihmetyttää: kannattaako kahvia keittää niin laihaksi, että sitä on juotava vähintään puoli litraa kerrallaan? Siksi pitäydynkin aina kun mahdollista sveitsiläisessä Nespressossa. Kapselikoneesta, ei sentään jauhepurkista.

Pelkkää lounastaukoa, molemminpuolista kiittelyä ja iltakuuteen jatkuvaa kapselikahvin juontia ei sveitsiläinen työelämä tietenkään ole. Suomalaisesta työelämästä kaipaan edelleen lyhyempiä työpäiviä, työn ja perheen sujuvampaa yhdistämistä ja sellaisia uutuuksia kuin etätyö. Kyllä kai nekin innovaatiot tälle maakappaleelle joskus vielä rantautuvat.

Kaksikielisestä kasvatuksesta

Kasvatamme kaksikielistä lasta, vaikka sekä minun että mieheni äidinkieli on suomi. Lapsi oppii paikalliskielen ranskan päiväkodissa, jopa paljon paremmin kuin olin tajunnutkaan.

Tyttö aloitti päiväkodissa puolitoistavuotiaana, ja nyt kaksivuotispäivän kynnyksellä hän hallitsee enemmän ranskalaisia sanoja ja lauseita kuin suomalaisia. Olen moneen kertaan miettinyt, että onneksi osaan ranskaa, koska enhän ymmärtäisi hänen höpöttelyään muuten ollenkaan. Päiväkodin sanasto tulee tietysti usein ranskaksi, ja hänen suosikkikirjoissaan on sekä suomen-, ranskan- että englanninkielisiä.

Vastaan kuitenkin ranskankieliseenkin höpöttelyyn aina suomeksi ja yritän muistaa sanoittaa tytön höpinöitä suomeksi hänelle itselleenkin, mutta saatan vastailla ranskaksikin, jos kyse on vaikka päiväkodin touhuista tai muusta ranskankielisestä asiayhteydestä. Joskus unohdan suomentaa: jos olemme vaikka lastenlääkärin vastaanotolla, saatan puhua tytöllekin ranskaa, sillä tuntuu raskaalta kääntää kaikki moneen kertaan joka suuntaan.

Saimme nauttia viime viikonloppuna mummin ja papan vierailusta, ja lapsenkin suomen kieli hypähti taas aimo annoksen eteenpäin. Kuuntelin kauempaa, kun sanapari “mitä kuuluu?” löysi tiensä suomenkielisessäkin muodossa hänen sanavarastoonsa. Ja voi sitä aksenttia! Lapseni kuulosti aivan turkkilaiselta kepab-yrittäjältä vuoden suomenopintojen jälkeen.

Kaksikielisyys suomi ranska

En ollut koskaan aiemmin kuullut sitä. Olin vain kuitannut, että hän puhuu hassusti, koska hän on alle kaksivuotias. Vasta nyt oivalsin, että lapseni puhuu omaa äidinkieltäni aksentilla.

Kaksikielistä lasta kasvattavat, jakakaa neuvonne! Miten virkistää suomen kielen kehitystä? Mitkä ovat parhaat Youtube-ohjelmat, ja mikä Yle Areenan sisällöstä kantaa ulkomaille saakka?