Liian hyvää terveydenhuoltoa

Rakastan sveitsiläistä sairausvakuutustani. Kun kävin ensimmäisen kerran sen turvin lääkärissä ja apteekissa, tunsin kuuluvani tähän maahan syvemmin kuin koskaan aiemmin. Sainhan marssia lääkärikeskuksesta ja apteekistakin ulos maksamatta rappeniakaan – vakuutusyhtiöni hoitaisi kaiken ja laskuttaisi minua jälkikäteen.

Olivat he laskuttaneet minua jo etukäteenkin usean kuukauden ajan, eivätkä mitään pieniä summia. Jokaisella sveitsiläisellä on oltava pakollinen perussairausvakuutus, jonka saa ottaa haluamastaan vakuutusyhtiöstä. Pakollisen perusosan päälle voi kasata halvempia ja kalliimpia lisäosia oman tarpeen ja rahatilanteen mukaan.

Pakollinen terveysvakuutus maksaa aikuiselta halvimminkaankin kolme neljäsataa kuussa, ja todellisuudessa vapaaehtoisten lisävakuutusten kanssa vielä enemmän. Tapaturmavakuutus maksaa päälle muutaman kympin, mutta työssäkäyville sen maksaa työnantaja.

Miksi sitten rakastan maksaa satoja frangeja kuussa? Koska sairaanhoito on niin hyvää. Lääkäriin pääsee aina nopeasti, eikä lisätutkimuksiinkaan joudu jonottamaan pitkään. Lisätutkimuksia ei myöskään tarvitse erikseen anella.

Jos maksaa vakuutuksessaan oikeudesta  valita lääkärinsä ja sairaalansa vapaasti, voi halutessaan hankkiutua hoidattamaan laskettelurinteessä revähtänyttä supraspinatusta Sveitsin olympiajoukkueen lääkärin pakeille.  Synnyttäjä saa epiduraalikanyylin ja käteensä pumpun, jota painamalla puudutetta valuu lisää aina, kun kipu uhkaa yltyä. Lastenlääkärille saa päivystysajan aina samalle päivälle, jos nappulan terveydentila huolettaa, ja iltaisin ja viikonloppuisinkin päivystävälle lastenlääkärille saa varattua ajan puhelimitse sen sijaan, että lähtisi tuntikausiksi jonottelemaan terveyskeskukseen.

Välillä tosin kaipaan terveydenhuollon resurssipulaa, sillä se saa asiat rullaamaan tehokkaasti. Kuten eilen aamulla: lankasin hampaitani, kun paikka irtosi. Soitin omaan hammaslääkärikeskukseeni. “Voi, rouvan lääkäri ei tänään ole paikalla”, vastaanottovirkailija pahoitteli. Tietysti, kukapa täysipäiväisesti töitä tekisi, ellei ole pakko.

Sain ajan toiselta hammaslääkäriltä, joka vaikutti kuitenkin haluttomalta koskemaan hampaisiini, sillä en ollut hänen potilaansa eikä hän ollut alkuperäistä paikkaa laittanut. Kun valitin, etten pysty syömään enkä juomaan nykyisessä tilanteessa, hän suostui väliaikaiseen paikkaukseen. Yritin neuvotella pysyvämpää ratkaisua, etten joutuisi tulemaan vastaanotolle saman vaivan vuoksi uudelleen. Lääkärin  selkeän vastahakoisuuden edessä aloin lopulta itsekin epäillä ottavani tarpeettomia terveydellisiä riskejä, jos antaisin vieraan hammaslääkärin tehdä jotain niinkin pysyvää kuin paikata hampaani. Tuli ikävä kunnallista hammashoitolaa, jossa ei suotta jäädä odottelemaan, että oma suosikkitohtori on vuorossa vaan paikataan pahimmat kolot samantien.

Nyt saan sen sijaan nauttia kahdesta puudutuksesta, kahdesta paikkauksesta – ja tämän kaiken kaksinkertaiseen hintaan. Hammashoitoa ei rakastamani vakuutus nimittäin kata.

 

Kuvissa kotikaupunkini Nyon, joka on syytön hammaslääkärien toimintakulttuuriin, vaikka kyseinen lääkäriasema kaupungissa sijaitseekin.

One thought on “Liian hyvää terveydenhuoltoa

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *