Onko Sveitsissä työttömyyttä?

Kun työttömyyden aktiivimalli kuohuttaa nyt Suomea presidentinvaalikeskusteluita myöten, työnnän fonduehaarukkani soppaan täältä Alppien kulmalta ja kirjoitan sanasen jos toisenkin Keski-Euroopan kultahammasrannikon työttömyystilanteesta.

Tilastothan täällä ovat oikein kauniit: työttömyys keikkuu 3 prosentin tietämissä ja monia aloja vaivaa työvoimapula. Yleisesti ottaen tilanne onkin poikkeuksellisen hyvä Euroopassa.

Silti Sveitsin työvoimavirainomainen on oikein aktiivinen kaveri, joka pitää itsensä kiireisenä. Olen pariinkin otteeseen asioinut paikallisten työvoimaviranomaisen kanssa ja tehnyt seuraavat havainnot.

HAVAINTO 1: TYÖTTÖMYYS ON KOVAA TYÖTÄ

Työttömyyskorvaus Sveitsissä pitää ansaita. Töitä täytyy tehdä ennen työttömyysjaksoa vähintään vuosi, että on oikeutettu korvaukseen, ja sitä saa silloin  korkeintaan vuoden. Jos työhistoriaa on takana vähintään kaksi vuotta, saa työttömyyskorvauksesta nauttia puolentoista vuoden ajan, ja iäkkäät työnhakijat saavat tähän puoli vuotta lisäaikaa.

Tämä saattaakin hiukan kaunistaa työvoimatilastoja, sillä että niihin pääsevät vain ne hakijat, joilla on oikeus työvoimakorvaukseen ja sitä kautta työvoimapalveluihin.

Kirjautuminen ei aina sekään suju kuin tanssi, sillä uusia hakijoita vastaanottavat virkailijat eivät pelkää käyttäytyä tylysti, varsinkin jos hakijan paikallinen kielitaito ei ole aivan priimaa.

Kun on siis ensin tehnyt töitä ansaitakseen työttömyyden, täytyy hommia jatkaa työkkärin piikkiin. Suomeen puuhattu 12 työpaikan hakeminen kolmessa kuukaudessa, siis keskimäärin yhden hakemuksen vääntäminen viikossa, herätti minussa keveän hymähdyksen: että ihan niinkin paljon. Minun työvoimatoimistoni vaati kolmesta neljään hakemusta viikossa, siis 12-16 kuukaudessa. Määrään lasketaan niin avoimet hakemukset, työpaikkailmoitukseen vastaaminen kuin aktiivinen verkostoituminen. Kirjoitan “minun työvoimatoimistoni”, sillä luku saattaa vaihdella kantonista toiseen.

Myös koulutuksiin on pakko osallistua, eikä kurssejaan saa valita itse. Hyvällä tuurilla oma työttömyysneuvoja ymmärtää, mitä tarvitset seuraavaan ammatilliseen askeleesi ja etsii taitoja täydentävän kurssin, huonossa tapauksessa taas neuvojaa kiinnostaa lähinnä oman työnsä minimivaatimusten täyttäminen ja hän tuuppaa sinut ensimmäiselle kursille, joka katalogista löytyy.

Sveitsissä työnhakijan odotetaan olevan työmarkkinoiden käytettävissä 24 tunnin varoitusajalla, mikä tarkoittaa sitä, että myös koulutukseen pitää osallistua samalla varoajalla. Voi siis hyvin olla, että torstai-iltapäivän tapaamisessa neuvoja ilmoittaa, että aloitat maanantaina kuukauden kestävän Microsoft Word -koulutuksen, joka kestää 9 tuntia päivässä ja pidetään tunnin junamatkan päässä kotoasi. Työtä täytyy olla valmis ottamaan vastaan kahdenkin tunnin matkan päästä, mutta harvoin niin todellisuudessa käy.

HAVAINTO 2: PALVELUITA ON, MUTTA NIIDEN LAATU VAIHTELEE

Niin, oma neuvoja. Sellainen täällä tosiaan on jokaista työtöntä kohden, ja se vaikuttikin työttömyyteni alussa luksusresurssilta. Oma tyyppi syynäämässä läpi CV:ni ja auttamassa pohtimaan, mikä seuraava ammatillinen askeleeni voisi olla, ajattelin.

Todellisuudessa neuvojalta liikenee puoli tuntia joka viides tai kuudes viikko, ja se riittää juuri ja juuri siihen, että hän tenttaa, miten työnhaku on edistynyt ja mulkoilee joko enemmän tai vähemmän paheksuvasti riippuen siitä, kuinka monta haastattelua hakijaparka on onnistunut kiristämään kavereiden ja tuttujen työpaikoilta.

Myös kysymyksiin vastaaminen riippuu paljon neuvojasta. Ymmärtääkö hän edes, mitä olet tehnyt työksesi, vai tarjoaako yhteiskuntatieteiden maisterille logistiikkapäällikön tehtävää? Kokemusta on myös siitä, miten huonosti muotoiltu kysymys on johtanut laajaan tutkimukseen työnhakijan työllistämiskyvystä ja miten puhelimessa annettu väärä info johtaa viikon työttömyyskorvauksen epäämiseen. Väärinkäsitysten korjaamiseen on valituspolku, mutta väärin perustein evätyt korvaukset saa pahimmillaan takaisin vasta kuukausien päästä.

HAVAINTO 3: RIKKAASSA MAASSA TYÖTÖNKÄÄN EI OLE KÖYHÄ

Monet asiat ovat Sveitsissä työttömilläkin todella hyvin. Ensinnäkin työttömyyskorvaus on varsin antelias: vähintään 70 prosenttia kuukausipalkasta ennen työttömyyttä. Jos perheessä on lapsia, prosentti nousee 80:een. Plussaksi lasken senkin, että työttömyyden aikainen pienikin työpätkä kannattaa aina taloudellisesti. Työttömyystuen summaa muokataan, mutta niin, että käteen jää aina enemmän kuin pelkällä työttömyyskorvauksella.

En myöskään pitänyt pakkohakemuksien tekoa varsinaisena ongelmana, sillä se piti aktiivisena. Joskus pakkohakemus johti haastatteluun, joten sain arvokasta haastattelukokemusta ja loin kontakteja rekrytoijiin. Koin myös, että vaikka olinkin motivoitunut työnhakija, pieni pakko potki sopivasti takamukselle – vaikka kyllä pakkopulla monesti otti pahasti päähän vain heikensi huonoina päivinä motivaatiota.

Kävin sekä hyödyllisissa että hyödyttömissä koulutuksissa, mutta onhan se mahtavaa, että koulutusta tarjotaan laajasti ja systemaattisesti. En tunne yhtään työttömänä ollutta, jolle ei olisi maksettu ainakin työnhakukoulutus tai kielikurssi. Jopa kieliopintoja ulkomailla tuetaan taloudellisesti, jos kielitaito hyödyttää työn hakemisessa.

Koska käytettävissä on todella oltava 24/7 tai ainakin 10/5, työttömyydestä saa ottaa myös lomaa neljä viikkoa vuodessa, eli maan minimilomamäärän, ja loman ajalta maksetaan normaali työttömyyskorvaus. Lomapäivät ovat ainoita, jolloin työnhakija saa poistua ulkomaille. Eihän rajalla todellisuudessa kenenkään työllisyystilannetta kytätä, mutta esimerkiksi kurssille tai työhaastatteluun osallistuminen ei saa estyä matkan vuoksi, eikä työkkärin neuvojan tapaamista kannata yrittää siirtää siksi, että edellisen illan viimeinen lento Frankfurtista oli ylibuukattu ja yö piti viettää lentokenttähotellissa.

Kokonaisuudessa on toki mahdollista, niin Suomessa kuin Sveitsissä, että aktivointiin pyrkivät mallit eivät auta työttömiä, sillä osalla on jo niin hyvät tiedot ja taidot, että työllistyminen on lopulta vain tuurista kiinni, ja se toinen ääripää onnistuu luikertelemaan tiukankin järjestelmän porsaanrei’istä ulos. En kuitenkaan tiedä, miten lopulta muuttaisin Sveitsin järjestelmää. Aktiivisuutta on pakko mitata jotenkin, ja vaikka työhakemusten määrä ei kerrokaan suoraan aktiviisuudesta, en keksi tarkempaakaan mittaria.

Oleellista onkin – ja tämä se taitaa ennen kaikkea Suomessakin hiertää – se, että täytyy olla myös resursseja ja porkkanaa, ei vain pakkoa ja keppiä: mielekästä koulutusta, ammattitaitoista neuvontaa ja reilut ja kestävät säännöt.

Kuvat nykyiseltä työhuoneeltani, jossa tunnelma on paljon leppoisampi kuin työvoimatoimistossa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *