Geneve-turistin päiväretket, osa 5: Lausanne

Jo useampana sunnuntaina putkeen olen ajatellut, että nyt tämä on kesän viimeinen kaunis viikonloppu, arkipäivien mukana tulee syksy. Niin ajattelin viime viikonloppunakin – ja kyllähän nyt säät varsinkin aamuisin ovat viilenneetkin.

Alkaa olla aika saatella yhdessä kesän kanssa tämä sarja Geneve-turistin päiväretkistä, vaikka ehkäpä tämän kesän viimeiset turistit ovatkin Genevensä jo kiertäneet.

Viidentenä ja viimeisenä kohteena Genevestä pakoa etsivälle suosittelen naapurikantoni Vaud’n pääkaupunkia Lausannea. Sveitsi on siitä ovela maa, että pienelle alueelle mahtuu valtavasti kulttuurisia eroavaisuuksia, ja välillä kantonirajan ylityksen melkein fyysisesti tuntee kehossaan. Jokin on nyt eri tavalla.

Geneven monikansalliseen, diplomaatti- ja expat-henkiseen luksukseen verrattuna Lausanne on kauttaaltaan ihanan tavallinen. Toki Genevestäkin tämä tavallinen puolensa on löydettävissä, mutta sen esiinkaivaminen on vaatinut ainakin minulta vuosien työn, kun taas Lausanneen on helppo rakastua heti junasta hypätessä.

Henki salpautuukin junalla saapujalta aika nopeasti, kun asemalta lähtee taapertamaan kohti vanhaakaupunkia. Jo sadan metrin päässä on selvää, että nämä kaksi kaupunkia eroavat toisistaan ainakin yhdessä suhteessa: siinä missä Geneve on lättänä, Lausannesta ei korkeuseroja puutu. Keskustan kadut risteilevät ylös ja alas kukkuloita putiikkeineen, ravintoloineen ja kahviloineen. Tuoremehukahviloita, suklaakauppoja, macaron-leivoskärry… Kulutetut kalorit saa napattua äkkiä myös takaisin.

Tässä oma top-kymppini Lausanneen.

1 Blackbird Cafén viikonloppubrunssi

Viikonloppuaamu kannattaa aloittaa Blackbird Cafén mahtavien brunssiannosten äärellä. Lapsen kanssa ruokaillessai ilahdun aina siitä, jos lastenlista on korvattu “Minkä tahansa annoksen saa pienessä koossa puoleen hintaan” -tarjouksella – niin kuin Blackbirdissä on.

2 Lauantaiaamun markkinat

Aamiaispömpötystä voi helpottaa kiertelemällä markkinoilla, jotka täyttävät vanhan kaupungin kapeat kadut vihannesten-, hedelmien-, leipien- ja juustojenostajilla. Perinteisten ruoka- ja kukkakojujen väliin mahtuvat sujuvasti inkivääristä tehdyt supersmoothiet ja muut uudemmat innovaatiot.

3 Paludin aukio tasatunnein

Suuntaa markkinahumusta tasatunnin paikkeila Paludin aukiolle. Tämä on ehkä se Lausannen perinteinen the nähtävyys: Palludin aukion kello soittaa tasatunnein musiikkia ja esittää pienen näytöksen. Aukion suihkulähde on kaupungin vanhin.

4 Puuportaat ja katedraali

Place du Paludilta nousevat vanhat puuportaat kohti Lausannen katedraalia. Sinne kannattaa kiivetä jo maisemien vuoksi. Harmi, että puolivälin kaakaot tarjonnut Barbare on sulkenut ovensa. Tarvittaessa voi tankata ennen nousua portaiden alapäässä La Chandeleur -crèpe-ravintolassa. Täytettyjen lättyjen seuraksi suosittelen ranskalaista siideriä – ja myös pöytävarausta.

5 Flonin kortteli

Flonin kortteli jakaa mielipiteitä – omianikin. Toisaalta se on hiukan teollinen ja kolho: onhan entinen varikko- ja varastoalue muutettu kaupoiksi ja ravintoloiksi. Toisaalta taas kuppilat ja kaupat ovat välillä hiukan liiankin trendikkäitä ja posh. Ehkä juuri tämä tietty epätasaisuus ja konseptoimattomuus vetää Floniin.

6 Collection de l’Art Brut

Raa’an taiteen kokoelma, kuten taidemuseon nimen voisi kirjaimellisesti kääntää, kokoaa valikoimiinsa taideteoksia marginaalistetuilta ryhmiltä, itseoppineilta ja muuten vain taiteen marginaaliin jääneiltä taiteilijoilta. Se on virkistävää vaihtelua perinteisten taidemuseoiden valikoimiin verrattuna!

Jardin Thaï parempaan thai-syömiseen

Jos vatsaan taas mahtuu ruokaan, suosikkini “hiukan parempaan” syömiseen Lausannessa on Alfa-Palmiers-hotellin Jardin Thaï -ravintola. Täällä olen saanut käännytettyä thai-ruoan pariin jopa aasialaiselle ruoalle nirson perheeni – ja tänne vien ruoka-ainerajoitteiset vieraat, sillä ravintolassa ymmärretään poikkeuksellisen hyvin erikoisruokavalioiden päälle.

8 Salaatti- ja wrap-kahvila Luncheonette

Jos vatsa ei vedä kunnon lounasta, suosittelen Luncheonette-kahvilaa. Törmäsin tähän salaatti- ja wrap-kahvilaan kerran ihan vahingossa kaupungilla kävellessäni, ja se oli vieläpä sillä kertaa sulkemassa, joten jäin ilman maistiaisia. Seuraavalla kerralla yritin uudelleen, ja paikka muodostui yhdeksi vakkareistani. Suosikkini on quesadilla salaatin ja kotitekoisen limonadin kera. Saman ravintoloitsijan alakerran Jardin Secret -paikka ei ole huono myöskään: siellä tarjoillaan gluteenittomia kulhoannoksia. Paikat ovat pieniä, mutta symppikset asiakaspalvelijat kyllä järjestävät penkin jokaisen pepun alle, tai hyvällä säällä eväät voi napata mukaan.

9 Sauvebelinin näkötorni

Sauvebelinin näkötorni on hiukan keskustan ulkopuolella (ylämäkeen, kuinkas muutenkaan), mutta perille ei ole pakko tarpoa kävellen, sillä bussillakin pääsee. Näkötorniin tosin täytyy kavuta ihan itse, mutta ylhäältä näkeekin Mont Blancille saakka. Puistossa on myös pieni kotieläintarha ja pari ravintolaa terasseineen.

10 Ouchy

Lausannen keskusta ei – harvinaista kyllä sveitsiläiskaupunkien keskuudessa – rajoitu järvenrantaan. Ouchyn järvenrantakylä parin kilometrin päässä keskustasta on kyllä sievä ilmestys sekin. Ouchyssa on myös Olympiamuseo, ja laivat esimerkiksi Evianiin lähtevät sieltä.

 

Jos kaipaat päiväretki-ideoita Geneven alueella, katso aikaisemmat vinkit täältä:

Osa 1: Bling-blingin ja Mannerheimin Montreux

Osa 2: Päivävaellus Jura-vuoriston huipulle

Osa 3: Syrjähyppy Ranskaan ja Yvoiren kukkivat puutarhat

Osa 4: Päivä vesillä ja parhaat paikat poistua laivasta

 

Geneve-turistin päiväretket, osa 4: Päivä järvellä

Kun Genevestä on häivytty jo junalla ja jalkaisin, seuraava luonnollinen askel on ottaa alle vene. Eihän Genevestä voi puhua ilman Genevejärveä, paikallisemmin Lac Lémania eli Léman-järveä. Melko lyömätön tapa viettää aurinkoista kesäpäivää on lähteä järviristeilylle.

Hyvä tapa koluta järveä on ostaa laivayhtiö CGN:n päivälippu, jolla saa suhailla järven aluksilla koko päivän, hypätä pois kiinnostavassa välisatamassa ja jatkaa matkaa jääteötauon jälkeen seuraavalla aluksella.

Muutamia ideoita risteilyn varrelle:

Vierailu Yvoiren Viiden aistin puutarhassa

Coppet’n linna

Nyonin Rooman-aikaiset rauniot ja jäätelötauko Venezia-jäätelöbaarissa

Lausannen Olympiamuseo

Evianin Kasino ja rantabulevardi

Juna-ajelu Lavaux’n viininviljelyalueella (lähtö Lutrysta ja Cullysta)

Montreux’n trooppinen rantabulevardi

Kaikkien näiden ahtaminen samaan päivään takaa turistiähkyn ja lomastressin, mutta pari kolme kohdetta päivään mahtuu kyllä.

Jos koko päivän risteily ei mahdu aikatauluun, järvellisiin tunnelmiin pääsee myös Geneven joukkoliikenteen mouette-vesibusseilla. Mouette tarkoittaa suoraan käännettynä lokkia. Nämä kelta-punaiset lokit kuljettavat paikallisia järven rannalta toiselle joukkoliikenteen lipun hinnalla, ja samaisella kolmen frangin piletillä voi matkailijakin nauttia ajelusta.

CGN:n päivälippu maksaa 64 frangia eli noin 56 euroa. Tunnin lippu Geneven joukkoliikenteeseen (bussit, raitiovaunut ja veneet) maksaa kolme frangia eli noin 2,60 euroa.

Sarjan aikaisemmat osat

Osa 1: Bling-blingin ja Mannerheimin Montreux

Osa 2: Päivävaellus Jura-vuoriston huipulle

Osa 3: Yvoiren kukkivat puutarhat

Geneve-turistin päiväretket, osa 3: Yvoire

Päiväksi pois Genevestä -sarja jatkuu! Insta-seuraajat huomasivatkin keskiaikaiset tunnelmat jo pari viikkoa sitten, ja nyt enemmän myös blogissa Yvoiren kaupungista Ranskasta.

Vaikka Yvoire on Ranskan puolella, sinne pääsee laivalla Genevestä puolessatoista tunnissa. Kylä on yhtä pikkuruinen kuin se on herttainen – kuuluuhan se myös Ranskan kauneimmat kylät -listalle. Täydellinen kohde päivän tai puolikkaan retkelle siis. Turistiaktiviteetit ovat summattavissa suunnilleen näin: keskiaikaisen kylän tyylin ihastelu, pikkuputiikeissa kiertely ja syöminen. Suosituksi turistikohteeksi yllättävän moni ravintola on malttanut satsata laadukkaaseen ruokaan.

Yvoire Jardin des 5 sens

On kylässä toki muutama turistinähtävyyskin. Sataman vieressä sijaitseva linna on yksityiskäytössä, mutta kylän kirkkoon pääsee tutustumaan kuka tahansa. Lisäksi Yvoiressa on Viiden aistin puutarha, Jardin des Cinq Sens, joka on oiva kohde kasveista kiinnostuneelle tai pientä iltapäiväkävelyä kauniissa ympäristössä kaipaavalle.

Puutarhassa on nimen mukaisesti viisi osiota: yksi jokaiselle aistille. Kiinnostavimpina pidän kosketuksen ja tuoksun osastoja. Kiinnostava on myös lääkintäkasveja esittelevä pieni nurkkaus.

Makuosastolla ei valitettavasti saa maistella puutarhan tuotoksia, ja kuulopuoli tiivistyy sinänsä kauniisti laulaviin lintuihin, mutta jää ainakin keskipäivällä hiukan ohueksi. Näkö taas – no, annan kuvien puhua.

Laivamatka Genevestä Yvoireen vie noin 1,5 tuntia ja maksaa 29 frangia ( 25 euroa).

Jardin des 5 Sens on kesäkaudella auki päivittäin kello 10:00-18:30 ja syys-lokauussa 10:00-17:30. Aikuisen sisäänpääsy 12 euroa, lapset 7 euroa, alle 6-vuotiaat ilmaiseksi. Puutarhassa järjestetään myös ilmaisia opastuksia torstaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin.

Sarjan aikaisemmat osat

 Junaretki Montreuh’hön

Päivävaellus Juralla

Geneve-turistin päiväretket, osa 2: Jura

Jatkan matkailijoiden ajamista pois Genevestä esittelemällä toisen loistavan päiväretkikohteen: Jura-vuoriston.

Minne siellä kannattaa mennä ja mitä tehdä, riippuu tietysti vuodenajasta ja myös kulkuneuvosta. Koska olen luvannut jättää lumijutut ensi talveen, lähden liikkeelle junalla liikkujan kesävinkeistä.

Juralle pääsee Genevestä näppärästi julkisillakin: ensin junalla Nyoniin, ja siellä vaihto St Cerguen vuoristojunaan. St Cergue on mainio asemapaikka päiväretkelle vuoristossa, ja sieltä lähtee muun muassa 15 kilometrin lenkki Juran toiseksi korkeimmalle huipulle La Dôlelle. Reitin ohjeellinen kesto on 4 tuntia ja 50 minuuttia. Kokemukseni mukaan nämä arviot pitävät yleensä melko hyvin paikkansa, mutta toki kävelijöiden vauhti ja kunto vaikuttavat, kuten myös sääolosuhteet.

Reitti on paikoin jyrkkä ja kivikkoinen, mutta vastaan ei tule mitään, mistä ei tukevilla kengillä ja keskivertokunnolla selviäisi. Kyse onkin enemmän vauhdin hallinnasta kuin teräskunnosta. Itse Pohjanmaan tyttönä tapasin ajatella, ettei sellaista kukkulaa olekaan, jonka päälle ei ripeällä spurtilla pääsisi kiipeämään. Siksi saattoi joskus käydä niinkin, että painon alarinteessä ripeää tahtia mummoryhmän ohi, ja muutaman vertikaalisatametrisen jälkeen mummot askelsivat ohitseni puhisematta ja puuskuttamatta.

No, näissä maisemissahan pieni puuskutus johtuu vain upeista maisemista.

Päiväretkeily on hämmentävän helppoa, sillä siihen ei tarvita sen kompassia, eikä välttämättä karttaakaan, sillä reitit on merkitty todella selkeästi keltaisin viitoin. Vesipullo kannattaa tietysti ottaa mukaan, mutta edes eväät eivät ole pakolliset, sillä sopivasti puolivälin tienoilla on buvette, pieni vuoristoravintola, josta saa juomia, snäksejä ja juusto- ja leikkeilevoittoisia aterioita.

Vatsa täynnä juustoa kelpaakin nousta La Dôlen huipulle 1667 metriin. Talvikaudella sinne pääsee hiihtohissillä, mutta kyllähän maisemat näyttävät vielä asteen herkullisemmilta, kun niiden eteen on hikoillut itse.

Loppupätkä huipulta La Givrinen junapysäkille on rentoa laskettelua halki vuoristoniittyjen. Junia kulkee puolen tunnin välein, joten jokaista valokuvastoppia ei ole tarpeen kellottaa sekunnin tarkkuudella.

Vaellussesonki jatkuu keväästä syys-lokakuulle. Kengät jalkaan ja menoksi!

Sarjan aiempi osa:

Geneve-turistin päiväretket, osa 1: Montreux

Geneve-turistin päiväretket, osa 1: Montreux

Tunnustan suoraan: kun muutin Sveitsiin, en juuri pitänyt Genevestä. Kävin siellä lähinnä kahdesta syystä: töissä ja lentokentällä. Satunnaisesti myös ravintolassa, tapaamassa kavereita tai ostoksilla, mutta kaupunki oli harvoin ykkösvaihtoehtoni vapaa-ajanviettoon.

Sittemmin olen hitaasti lämmennyt kaupungille, sillä onhan järvenrantabulevardi henkeä salpaavan kaunis, Jet d’Eau -suihkulähde näyttää sinkoavan vettä takana siintävien Alppienkin yli, eikä vanhassa kaupungissa tai St. Pierren katedraalissakaan ole valittamista. Kelloliikkeiden ja  kenkäputiikkien näyteikkunat käyvät nähtävyydestä nekin.

Parhaat palat on silti äkkiä nähty. Apua on toki siitä, että tuntee oikeat ihmiset ja tietää minne mennä. Myös pohjattomasta matkakassasta on apua.

Niinpä aloitankin tällä postauksella juttusarjan siitä, minne mennä, kun kaupungista on parhaat palat haukattu.

Montreux’n pikkukaupunki sijaitsee aivan Genevejärven pohjoispäässä, 90 kilometrin päässä Genevestä. Matka taittuu autolla reilussa tunnissa ja junalla nopeimmillaan jopa 59 minuutissa. Molemmat reitit ovat myös maisemankatselijan unelmia, mutta ehkä junassa aikaa ympärille vilkuiluun on enemmän.

Kaupunki on tunnettu ainakin heinäkuisista jazz-festareistaan, ja monet tietävät sen myös joulumarkkinoista. Meillä se kuuluu pakettiin yleensä kavereiden ja sukulaisten toisen vierailun kohdalla, kun tunnetuimmat lähialueen kohteet on tutkittu.

Montreux’n rantabulevardilla tuntuu siltä, että olisi matkustanut kauaskin etelään. Järven pohjoispäässä Alpit sukeltavat jyrkästi järveen, eivätkä lumihuiput pilkota enää kaukana horistontissa vaan ihan siinä katseen ulottuvilla. Palmut ja tulppaanit reunustavat kävelytietä toisella puolella ja huolella hoidetut nurmialueet, istutukset ja leikkipuistot toisella. Istutusten sekaan rakennetaan uudet hahmot vuosittain vaihtuvan teeman mukaan.

Montreux’n pääaktiviteetti onkin vaeltelu rantaa pitkin jäätelökioskilta leikkipuistoon ja sieltä näköalakiikareille, laivalaitureille tai kasinolle matkaseurueen koostumuksesta riippuen. Risteily järvellä ei ole hullumpi idea sekään.

Urheilullisimmat jatkavat kävelyä vielä kymmenisen minuuttia kasinolta eteenpäin Mannerheimin puistoon, jossa on myös marsalkalle ja Suomen sankarilliselle kansalle pystytetty muistomerkki. Sen laidalla Le Contretemps -ravintolassa maistuu kala- tai pihvilounas.

Paluumatkalla ostoshaluiset voivat kiepata Grande Ruen kauppojen kautta, ja herkkusuut napata vaikka jäätelöt Bella Miasta tai leivokset Lucien Moutarlier’lta.

Mutta oikeasti Montreux’ssa ei edes tarvitse olla mitään tekemistä. Kaupunki on elämys sellaisenaan.

Sveitsiläistä dekkarikirjallisuutta

Joel Dicker Disparition de Stephanie Mailer

Sain juuri loppuun viimeisimmän luku-urakkani. Vaikka luettavaa oli reilut 600 sivua, pääsin viimeiselle sivulle aivan liian nopeasti. Käsissä oli sveitsiläiskirjailija Joël Dickerin uutuus La Disparition de Stephanie Mailer. Dicker on jo tunnettu melko suoraiivaisista ja totetavista kirjannimistään, joten eiköhän tämäkin käännetä suomeksi Stepahie Mailerin katoamiseksi.

Yksi isoimmista ranskantaidon eduista on se, ettei tarvitse odotella Dickerin kirjojen suomentamista. Olen ollut kirjailijan fani jo Totuus Harry Quebertin tapauksesta -kirjasta saakka. Olen oppinut heittäytymään Dickerin kieleen ja tarinaan ja luottamaan siihen, että lopussa hän kyllä nivoo kaikki langat sileäksi kudokseksi.

Kuten kaksi aiempaa teosta, myös Stephanie Mailerin mysteeri sijoittuu Yhdysvaltain itärannikolle, Orpheaksi nimettyyn pikkukaupunkiin. Tapahtumat lähtevät rullaamaan, kun toimittaja Stephanie Mailer väittää etsivä Jesse Rosenbergille tämän erehtyneen 20 vuotta vanhan rikostutkinnan syyllisestä ja katoaa sitten itse jälkiä jättämättä.

Joel Dicker

Kirja noudattaa hyvin samaa kaavaa kuin Dickerin aiemmat menestysteokset, hyvässä ja huonossa. Hyvässä siksi, että lukija tietää mitä odottaa, ja Dickerin menestyskaava toimii. Tällä kertaa rinnakkaisia tarinoita ja todellisuuksia on ehkä jopa hiukan aiempaa enemmän, ja ehkä siksi mukaan oli livahtanut myös muutamia huolimattomuus- ja logiikkavirheitä. Huonona taas voinee pitää sitä, että kaava tuntuu nyt kolmannessa dekkarityyppisessä romaanissa jo hiukan liiankin tutulta.

Joel Dicker Derniers jours de nos pères

Seuraavaksi aionkin pureutua Dickerin aiempiin teoksiin, jotka eivät ole saavuttaneet samanlaista menestystä. Derniers jours de nos pères (suoraan suomennettuna Isiemme viimeiset päivät) sukeltaa toiseen maailmansotaan, ja on ensimmäisten sivujen perusteella kieleltään ja tarinankuljetukseltaan taattua Dickeriä. Ehkä se teemoiltaan tuo kuitenkin lukukokemukseen kaipaamaani vaihtelua.

120 000 tulppaania

Morge Fete de la Tulipe Morges Tulip Festival Morgesin tulppaanifestivaalit

Nyt vihdoin niihin luvattuihin kevätaiheisiin! Tämä talvi tuntuu kestäneen ikuisuuden, mutta nyt aurinko vihdoin paistaa ja siitepöly lentää, ja sen kunniaksi paljastan teille yhden vuosittaisista suosikkitapahtumistani Genevejärven rannoilta.

Minulla on Morgesin kaupunkiin aivan erityinen suhde, sillä juhlimme siellä häitämme. Osa hääkuvistamme on otettu samaisessa Itsenäisyyden puistossa, Parc de l’Indépendencessa, jossa järjestetään vuosittain myös kaupungin tulppaanifestivaalit. Häiden ajoitus meni sillä tavalla pieleen, että siltä vuodelta festivaalit olivat jo ohi, mutta onneksi taitava valokuvaaja osasi piilottaa sen tosiasian, että puiston kaikki kukkapenkit oli revitty täysin auki.

Tulppaanijuhlasta voi kirjoittaa loputtomasti lukuja, mutta 120 000 tulppaania, jotka edustavat 300 eri lajiketta täytyy kuitenkin nähdä itse, että voi ymmärtää, miten hienoa se on.

Kuvat ovat viime- ja edellisvuoden juhlilta. Vaikka tulppaaniteemaiset hääkuvat jäivät aikoinaan ottamatta, olen ottanut vahingon takaisin taaperokuvauksessa.

Morgesiin pääsee junalla Genevestä ja Lausannesta, ja autolla saapuvien kannattaa pysäköidä puiston viereen Parking du Sportiin, jos tilaa löytyy. Tulppaanifestarit jatkuvat 6. toukokuuta saakka.

Alppi-iloa aivan kaikille

Nyt kiireen vilkkaa viimeinen talvipostaus ilmoille, ja sitten lupaan palata lumiaiheisiin vasta aikaisintaan syyskuussa (Koska se on kokemukseni mukaan paras hetki alkaa toteuttaa seuraavan talven hiihtounelmia. Tulette vielä huomaamaan, että otan tämän asian harvinaisen vakavasti.)

Kohde

Wengen on yksi Jungfraun hiihtoalueen kylistä Bernin Alpeilla Keski-Sveitsissä. Muita alueen kyliä ovat Mürren ja Grindelwald.

Kenelle

Keskitason laskettelijalle ja heille, jotka haluavat tehdä muutakin kuin hikoilla sukset jaloissa. Vuoristojunat ovat jo itsessään hauska nähtävyys, ja esimerkiksi Kleine Scheideggiin voi körötellä lounaalle, kelkkailemaan ja katselemaan maisemia. Me viihdyimme aamupäivät laskettelurinteessä, ja iltapäivisin otimme alle kelkan tai käteen kaakaomukin.

Parasta

Kompaktius. Halusimme puristaa yhteen maaliskuiseen viikkoon kaiken: rennon perheloman, vanhempien omaa aikaa, urheilua ja ulkoilua, hyvää ruokaa, oleilua. Tietysti viime tippaan varattuna, kohtuulliseen hintaan, koulun lomasesonkien ulkopuolella mutta paikassa, jossa on loppukaudestakin hyvät rinneolosuhteet, ei liian kaukana kotoa… (Ehkä nyt ymmärrätte, miksi suosittelen aloittamaan kohteen kartoituksen jo syyskuussa?)

Wengenissä saimme kuitenkin kaiken. Asunnon aivan hissiaseman kupeessa, lastenkerhon perheen juniorille, kivan kylän mukavine ravintoloineen. Parasta oli se, että reilun viiden minuutin hissimatka vei suoraan rinteisiin. Monissa kohteissa parhaisiin mäkiin joutuu matkustamaan kolme varttia, mutta Wengenissä tätä ongelmaa ei ollut.

Kippis täydelliselle kohdevalinnalle!

Pahinta

Hmm… Se, että loma loppui?

Ehkä myös ylihinnoittelu Jungfraujochin huipulle vievässä junassa. Matka maksaa Wengenistä 88 frangia, mutta hiihtolipulla hinnasta saa alennusta. Jungfraujoch tarjoaa huikeat maisemat 3500 metristä, mutta maisemaefekti on aika hieno ihan rinteestäkin käsin. Harvassa paikassa ympärillä kohoaa niin jylhät huiput.

Syö

Alppimakaronia. Tämän sveitsiläisherkun resepti vaihtelee alueesta ja kokista toiseen, mutta kyseessä on gratinoitu pasta-peruna-kinkkuherkku, joka tarjoillaan omenasoseen kanssa. Ennen kuin tyrmäät idean, maista (ja mieti sitä, että jossain päin Suomea makaronilaatikko ja pinaattiletut syödään puolukkahillon kanssa).

Tämä ei ole alppimakaronia, mutta samaisen Pasta & More -ravintolan alppimakaroni oli varsin kelpo esitys.

Nuku

Meidän lomakotimme löytyi Alpine Holiday Services -nimisen firman kautta. Hyvä sivusto loma-asuntojen etsimiseen on myös Homelidays.

Wengenissä on runsaasti asunto- ja chalet-majoitusta. Parhaat hotellidiilit kannattaa buukata hyvissä ajoin etukäteen. Kylä itsessään on vallan kompakti, mutta osa majoituksesta on hajallaan keskustan ympäristössä. Jos et halua raahata suksia joka iltapäivä varttia ylämäkeen, hissin ala-asemalla urheiluliikkeet tarjoavat suksisäilytystä parilla kympillä viikko.

Käytännön vinkki

Wengen on autoton kylä, ja viimeinen pätkä taitetaan junalla Laterbrunnenista. Varaa paikka parkkitalosta etukäteen, sillä se on aina aivan täynnä.

Milloin mennä

Milloin vain. Talvella tarjolla on laskettelua ja kelkkailua, kesällä vaellusta.

Milloin pysyä kotona

Silloin, kun et jaksaisi brittejä ja hollantilaisia. Heitä on Wengenissä paljon. Jos haluat viettää lomasi sveitsiläisten ympäröimänä, kokeile naapurikylää Grindelwaldia. Rinnelue on yhteinen, mutta Grindelwaldin puolelta matka täytyy tehdä joko hitaalla junalla tai vielä hitaammalla kabiinihissillä. Junamatka on (ensimmäiset pari päivää) ihan symppis kokemus. Kabiinihissiä taas markkinoidaan Euroopan pisimmäksi. Sitä se on ainakin matka-ajan perusteella.

Grindelwald rinteestä katsottuna.

Rinnealue ei myöskään tarjoa massiivisia haasteita kokeneille laskijoille, sillä suurin osa rinteistä on melko iisiä punaista.

Jos tykkäsit, kokeile myös…

Mürrenin kylää, joka on pieni mutta aukottoman autenttinen. Sieltä pääsee näppärästi Schilthorn-Mürrenin alueen, jossa on tarjolla hiukan jyrkempiä rinteitä. Tämän hiihtoalueen saa lisättyä myös Wengenin ja Grindelwaldin hiihtolippuihin.

(Toiseksi )viimeinen vilaus talvesta

Pahoittelut radiohiljaisuudesta! Ensin tuli loma, jonka aikana kuvittelin ehtiväni kirjoittamaan, sitten lomaltapaluukiireet ja kahden viikon yksinhuoltajasimulaattori, pääsiäinen ja pieni pala syksyn-talven-kevään flunssakierrettä.

Onneksi takatalvi on pitänyt sekä Suomea että Sveitsiä sen verran näpeissään, että kehtaan kuitenkin vielä julkaista nämä maaliskuiset talvilomakuvat Wengenistä. Bernin kantonissa sijaitseva talviparatiisi on tunnettu muun muassa Lauterbrunnenin maailmancupista ja Jungfraujochin huipusta, ainakin aasialaisturistien keskuudessa.

Kuvat sen oleellisimman varmaan kertovatkin. Lunta, aurinkoa, urheilua, hyvää ruokaa ja muuten vain rentoa elämää. Sveitsiläinen talvi parhaimmillaan.

Palaan vielä tarkempien lomavinkkien tiimoilta, jos kukaan enää jaksaa talvea ja lunta ajatella, ja sitten siirrytään keväisempiin fiiliksiin.

 

 

Kaksi keskustelua lastenhoidosta

– Mistä te muut löydätte lastenvahteja? kysyi tuttavani viinilasillisen ääressä.

– Isovanhemmat silloin, kun he käyvät kylässä.

– Isovanhemmat meilläkin, silloin harvoin kun ketään pyydetään.

– Me ei käytetä ketään, yksi tunnustaa.

Toisenlainen keskustelu käytiin seuraavan viikon sunnuntaibrunssilla.

– Vanhempani ovat mielellään lapsenvahtina meillä käydessään, mutta ei se riitä. Koulutan juuri uutta lapsenvahtia, jota kaverini suositteli.

– Kerran löysin äkkitilanteessa myös nettisivulta hyvän paikkaajan, kun toinen perui viime tipassa.

– Punainen risti välittää lapsenvahteja, jotka he myös kouluttavat, vinkkasi eräs.

Toinen tiesi kotitalouskoulusta, joka antaa opiskelijoitaan harjoitteluun koteihin, auttamaan siivouksessa, ruoanlaitossa ja lastenhoidossa.

Mikä ero keskusteluissa oli? Keskustelijoiden kansalaisuus.

Ensimmäinen keskustelu käytiin suomalaisäitien voimin, toinen taas paikallisten kanssa. Pelkkä turvaverkkojen kaukaisuus ei selitä eroja, sillä paikalliset tai lähempää Euroopasta muuttaneet saattavat olla Sveitsissä aivan yhtä turvaverkottomia kuin me matkojen takaa pohjoisesta saapuneet. Sen sijaan heidän asenteensa lasten uskomiseen vieraalle lapsenvahdille tuntuu olevan aivan erilainen: Kyllähän lapsia muutkin osaavat hoitaa, eikä välttämättä tarvitse olla edes sukua.

Onko ero siinä, että lyhyet perhevapaat pakottavat monet vanhemmat höllentämään otettaan jo aikaisin ja uskomaan neli- tai kuusikuiset pienokaiset päiviksi vieraiden hoiviin? Varmasti, mutta muutenkin yleinen suhtautuminen äidin ja pienen lapsen symbioosiin tuntuu olevan huonommassa huudossa kuin Suomessa.

Sen voi nähdä niinkin, että vaikka on äiti, ei tarvitse olla pelkästään eikä ehkä edes ensisijaisesti äiti. Saa olla myös ystävä, puoliso, työntekijä. (Hyvälle) Äitiydelle kasautuu paljon vähemmän paineita.

Työelämäpostauksen kirjoittamisen jälkeen aloin pohtia myös sitä, että vaikka työpäivät ovat pitkiä, se ei välttämättä tarkoitakaan suoraan sitä, että perheen ja työn yhdistäminen olisi hankalampaa. Se kertoo myös siitä, että työn ja kodin lisäksi päivään saa ottaa muutakin aikaa: syödä kunnon lounaan ja juoda kahvit päälle, eikä ole sen huonompi ihminen, vaikka olisi kotona vasta juuri ennen lastensa nukkumaanmenoaikaa.

Olen mukautunut paikalliseen puistopukeutumiskulttuuriin. Ei kurahousuja tai kumisaappaita, ja kuka niistä käsineistäkään aina jaksaa taistella?