Rokotepakko – Voisiko se toimia?

Kun tyttäreni pari vuotta sitten oli vauva, suunnittelimme kesälomamatkaa Suomeen ja myös vanhempieni luo, kotiseudulleni Pohjanmaalle. Jo silloin alueen huono rokotuskattavuus oli tiedossa ja muistan pohtineeni, minne uskallan siellä mennä vauvan kanssa, jonka rokotusohjelma oli luonnollisesti vielä kovin kesken.

Olin silloin syvällä äitihormoneissa, myönnän, mutta viimeaikaisten uutisten valossa pelkoni ei lopulta ollutkaan niin hormonivetoinen ja turha kuin sen voisi ensiajatuksen perusteella tuomita. Pohjanmaalla on paljastunut alle kouluikäisen lapsen tuhkarokkotapaus, ja ennen sairauden puhkeamista lapsi on ehtinyt altistaa kenties sadat muutkin sairaudelle.

Suomalaisessa rokotekeskustelussa vellovat tällä hetkellä ajatukset erilaisista rokotepakoista, joihin Italia ja Ranska tänä vuonna ovat jo ryhtyneet. Näissä maissa rokottaminen on liitetty koulunkäyntiin: jos julkiseen kouluun haluaa, on lapsi rokotettava. Suomessa rokottamisen liittäminen koulunkäyntiin tuskin toimisi yhtä hyvin, sillä koulu alkaa siellä myöhään, verrattuna Ranskan kolmen vuoden aloitusikään.

Sveitsissäkin ajatus rokotepakosta on ilmassa, ja keskuteluissa on vilahdellut Suomessakin tuttu ajatus rokotteiden liittämisestä lapsilisiin. Idea pakotteesta ei ole uusi: muutamassa kantonissa on ollut voimassa kurkkumätärokotuspakko. Esimerkiksi Genevessä pakko poistettiin vasta kaksi vuotta sitten, ja pakollinen kurkkumätärokotus on ollut aikaisemmin myös kotikantonissani Vaud’ssa ja saksan- ja ranskankielisten alueiden rajalla Fribourgissa.

Kovin jyrkästä pakosta ei ole kyse, sillä rokottamatta jättämisestä on päässyt kuin esittämällä lääkärintodistuksen tai perustelemalla valintansa kirjallisesti – keinot vaihtelevat hiukan kantonista toiseen, kuten niin monet asiat tässä monimuotoisessa liittovaltiossa. Kantoneilla on kuitenkin mahdollisuus asettaa tällainen pakko voimaan epidemian uhatessa, ja myös liittovaltio voi määrätä kantonit pakotteeseen.

Käytännössä rokottamista suositellaan voimakkaasti esimerkiksi lastenlääkärien vastaanotolla ja päiväkotien ohjeistuksissa. Oman lapseni julkisessa päiväkodissa rokottamiseen ei velvoiteta, mutta päiväkoti voi evätä rokottamattomilta lapsilta pääsyn päiväkotiin epidemiatilanteessa.

Eikä Sveitsikään mikään puhdas pulmunen ole, mitä rokotekattavuuteen vaikkapa tuhkarokon osalta tulee. Koko maan rokotekattavuus on vain 83-87 %, hiukan lähteestä riippuen. Aktiivisimpia rokottajia ovat geneveläiset: Geneve on ainoa kantoni, joka pääsee yli 95 % kattavuuteen, kun tarkastellaan 2-vuotiaita lapsia.

Ranskankielisessä Sveitsissä tilanne oli kaikkiaan hyvä ja 90-94 % lapsista oli saanut rokoteohjelman mukaiset 2 rokoteannosta. Suurimmassa osassa maata tilanne on kohtalainen: 80-89 % lapsista on rokotettu. Alle 80 % kattavuuden alueitakin kuitenkin löytyy esimerkiksi Bernin kantonista Keski-Sveitsissä ja Graudundenista idässä. Huonoin tilanne on Appenzellissä, jossa vain puolet lapsista on rokotettu.

Osaltaan luvun alhaisuutta selittää myös se, että tutkimuksissa on tarkasteltu 2-vuotiaita lapsia – toinen rokoteannos pitäisi ottaa rokotussuunnitelman mukaan 2-vuotistarkastuksen yhteydessä. Osa lapsista rokotetaan vasta myöhemmin, ja esimerkiksi 8-vuotiaiden rokotuskattavuus on maassa jo paljon parempi, yli 90 %. Tilanne on myös kohentunut selkeästi kymmenen vuoden takaa, joten hyvään suuntaan ollaan täälläkin menossa.

Sveitsiläiset ovat niin kiintyneitä yksilönvapauteensa, että yleiseen pakkoon suhtaudutaan kielteisesti. Ajatus pakosta sotii yksilönvapautta ja mielipiteenvapautta vastaan, ja ymmärrän vastarinnan. Lähtökohtaisesti olen itsekin sitä mieltä, että hyvään rokotekattavuuteen pitäisi päästä tiedottamalla, ei pakottamalla. Silti: miten pitkälle tilanteen voi päästää? Täytyykö Pohjanmaan kaltaisten yksittäisten tartuntojen päästä riehaantumaan epidemiaksi, ennen kuin tiedotus ja valistus alkavat purra?

Onko ruoka Sveitsissä kallista?

Sveitsissähän kaikki on valtavan kallista – vai onko? Lähdin muiden ulkosuomalaisbloggareiden mukaan valottamaan ruokakorin hintaa, ja kyllähän kärrylliselle ruokaa täällä hintaa kertyy: viikko-ostostemme hinta kipusi tällä kertaa 158 frangiin eli noin 138 euroon. Se on vähän keskimääräistä viikkoa halvempi, sillä mies viettää leijonanosan viikosta työmatkalla. Yleensä normaalit viikko-ostoksemme maksavat siinä 200 frangin eli noin 170 euron kieppeillä.

Perheemme on kolmehenkinen, ja shoppaamme arkiruoat yleensä kerran viikossa koko perheen voimin naapurikaupungin Lidlissä. Asuinalueemme on upouusi, eikä kävelymatkan päässä ole kuin yksi keskikokoinen ruokakauppa. Muutenkin kolmen hengen viikkoruokien raahaaminen käsipelillä tuntuisi ajanhaaskaukselta, joten hoidamme ruokaostokset yleensä kerralla kuntoon ja täydennämme tarvittaessa viikon varrella. Arkiruoista riittää toisinaan minulle tai miehelle lounaaksi, ja välillä taas haemme lounasruokamme kumpikin tahollamme.

Suosimme Lidliä hyvän hinta-laatusuhteen vuoksi: sieltä saa kauden kasvikset, marinoimattomat sveitsiläiset lihat ja kanat sekä isoimman osan maitotuotteista ja kuivatavarasta edullisemmin kuin Sveitsin isoimmista Coop- ja Migros-markettiketjuista. Kun teimme isot ostokset näissä ketjuissa, viikon kärryllinen maksoi 200-300 frangin väliltä, eli eroa kertyy vuodessa. Taaperon kanssa shoppaillessa arvostan myös liikkeen kompaktiutta ja tehokkuutta: kierroksen pystyy hoitamaan tarvittaessa puolessa tunnissa.

Miinusta annan Lidlille siitä, että tuotevalikoima vaihtelee enemmän kuin muissa liikkeissä, joten ruokalistaa on mahdotonta suunnitella tarkasti etukäteen. Rakastan isoja Coopeja ja Migros’ita myös siksi, että ne tarjoavat mahdollisuuden piipata itse ostosten hinnat viivakoodinlukijalla, jolloin kassalla ei tarvitse enää purkaa ja pakata kaikkea uudelleen – ja halutessaan ostokset voi maksaakin itsepalvelukassalle. Supisuomalainen sielu nauttii, kun ei tarvitse edes päivää sanoa.

Starttaamme ostoskierroksemme vihannes- ja hedelmäosastolta. Lidl tarjoaa mahtavan paljon luomua, ja kauden kasvikset ovat aina tuoreita ja hyvin esillä. Eksoottisten hedelmien suhteen on välillä hankalampaa. Lapsi haaveilee kastanjoista, joita taas en itse osaa valmistaa. Koriin tarttuu sveitsiläisiä päärynöitä ja omenoita, sen sijaan kesäkurpitsat, munakoisot ja paprikat tulevat jo etelämpää.

Hintaesimerkkejä kasvisosastolta:

Reilun kaupan banaanit 1,69 fr (1,47 e) kilo

Paprika 2,79 fr (2,42 e) kilo

Avokadot 1,49 fr (1,30 e) kpl

Hedelmien ja kasvisten osuus loppulaskusta:

26,76 fr (23,30 e)

Leipähyllyn jätämme tällä kertaa väliin, sillä suosimme aamiaisena puuroa. Kurkkaan kuitenkin, että “super fresh” jyväpatonki maksaa 1,49 fr ja hiukan isommat leivät 2-3 frangin väliltä. Paistotuotteet ovat Lidlissä ihanan tuoreita, ja valikoima on loistava. Puurohiutaleet ovat edullisia, 75 senttiä pussi (0,65 e).

Lihaosasto on se paikka, missä isoimmat ruokasäästöt tapahtuvat. Suosimme paikallista, käsittelemätöntä lihaa, ja hinnasta putoaa isoihin markettiketjuihin nähden Lidlissä helposti kolmannes. Myös juustoissa ja maitotuotteissa on hienoinen ero.

Hintaesimerkkejä liha- ja maitohyllyllä:

Maito 1,19 fr / litra (1,03 e)

Naudan paistijauheliha 6,25 fr / 500 g (5,70 e)

Juustoraaste 1,99 fr / pussi (150 g) (1,70 e)

Kananmunat lattiakanalasta 3,39 fr / 10 kpl

Liha- ja maitotuotteiden osuus loppulaskusta:

97  fr  fr eli 84 e

Joulu lähestyy, Deluxe-viikot ovat täällä! Vaikka moitin valikoiman vaihtelevuutta, toisaalta rakastan erikoistuotteiden kausia. Kesällä grillimakkaroita ja -juustoja, ennen joulua ja pääsiäistä Deluxe-sarjan jälkiruokia, juustoja, leikkeleitä ja muita herkkuja. Mukaan tarttuu kinkkua salaattiin paahdettavaksi.

Vielä viimeiset tuotebongaukset kuivahyllyiltä. Spelttipastaa, chilitahnaa, ja pakasteesta marjasekoitusta. Perusvarastot kotona ovat suht hyvällä mallilla, ja loppulaskua pienentää myös se, että jätämme tällä kertaa väliin viinihyllyt, eikä siivous- tai muita yleisjuttujakaan ole juuri tarvetta täydentää.

Hintaesimerkkejä kuivahyllyiltä

Kahvikapselit 1,75 fr / 10 kpl (1,52 e) Vertailun vuoksi, Nespresson omat kapselit maksavat noin 5 frangia / 10 kpl.

Säilykeananas 85 snt (0,74 e)

Pakastemustika 3,99 fr (3,47 e)

Kuivaosaston osuus loppulaskusta

34,27 fr (29,80 e)

Loppulasku 158 frangia.

Miltä se teistä kuulostaa: meneekö ruokaan Sveitsissä paljon vai vähän?

Mitä jää ostettavaksi muualta?

Kahvikapselit tilaamme suoraan Nespressolta. Myös viinejä ja mutta erityistä tulee ostettua säännöllisesti myös muualla, joten ne eivät suoraan näy kauppalaskun hinnassa.

Kurkkaa täältä, miltä näyttävät ruokakorit

Saksassa (kori 1)

Saksassa (kori 2)

Luxembourgissa

Toisessa päässä Sveitsiä Zürichissä

Turkissa

Australiassa

Virossa

Yhdysvalloissa (kori 1) 

Yhdysvalloissa (kori 2)

Espanjassa (kori 1)

Espanjassa (kori 2)

Skotlannissa

Irlannissa

Halloween-sekoilua

Ehkä olen muuttumassa aivokapasiteetiltani ihan zombieksi, mutta tämä Halloween-hulluttelu on kautta Sveitsin-vuosieni ollut minulle melkoista sekoilua.

Siinä taisi mennä vuosi tai pari, ennen kuin edes hahmotin, että lapset tekevät täällä karkki vai kepponen -kierroksia. Ensimmäisinä vuosina en kiinnittänyt huomiota ovikelloa kilkutteleviin lapsiin, tai ehkä emme olleet kotona – uskalsikohan kukaan edes soittaa kelloa? Raskauden ja oman lapsen syntymän myötä oman kerrostalon lapset ovat kuitenkin uskaltautuneet meidänkin ovemme taakse.

Ensimmäisenä vuonna emme olleet varautuneet mitenkään, ja taisimme suojautua siihen kuvitelmaan, ettei kukaan ehkä tiennyt, että olimme oikeasti kotona.

Toisena vuonna laskeskelin antavani lapsukaisille kaappiin jääneet suklaat, mutta ne mokomat loppuivat kesken. Pelastauduin hätävaravaahtokarkeilla,  joista pikkupoika supatti kavereilleen, että älä ota noita, ne menevät ihan tahmaisiksi, kun ei niissä ole paperia päällä. Duly noted.

Seuraavana vuonna varauduimme. Ostimme yksittäispakattuja suklaita sen kokoisen rasian, että laskeskelin sen riittävän naapureille ja niiden kavereillekin. Päätimme myös annostella patukoita maltillisemmin. Mutta ketään ei tullutkaan koko viikonloppuna! Ehkä ne olivat loukkaantuneet aikaisempien vuosien huonosta tarjoilusta? Söimme suklaat itse.

Kun viimeinenkin konvehti oli kuorittu, ovikello alkoi soida. Kävi ilmi, ettei pahuksen Halloween olekaan sidottu viikonpäivään, kuten olin luullut, vaan päivämäärään – joka oli vain aiemmin osunut viikonlopulle. Piileskelimme häpeissämme hiljaa oven takana ja muutimme kahden viikon kuluttua uuteen asuntoon.

Nyt kun vielä muistaisi, onko karkki vai keppos -kierros lokakuun viimeisenä vai marraskuun ensimmäisenä päivänä. Ainakin ostin niin ällöttäviä lisäainepomminamusia, ettei niitä varmasti tule syötyä itse. Säilynevät tarvittaessa ensi vuoteenkin.

Nelivuotiasko yksityiskouluun?

Kirjoittelin jo syyskuussa Meidän Perhe -lehteen juttua siitä, millaisia kipupisteitä lapsen kasvattaminen ulkomailla on herättänyt. Lukiko kukaan ruudun sillä puolella juttua?

Kerroin lehdessä, miten iso sopeutumisen paikka on ollut päivähoidon rutiineihin tottuminen, erityisesti pitkiin hoitopäiviin ja tiukkoihin aikatauluihin on ollut äidillä sopeutumista. Sivusin myös hiukan koulumaailmahuolia, jotka saivat tässä eräänä iltana aivan uuden kierteen.

Kävin lapsen päiväkodin vanhempainillassa, ja esittelyjen aikaan onnittelin jo itseäni siitä, miten hyvin olen päässyt rytmeihin ja systeemeihin sisään. Kun ryhmän uusien lasten vanhemmat kyselivät päiväuniajoista ja aamupalan sisällöstä, totesin tyytyväisenä, että hallitsen tämän jo.

Ohjelmallisen osuuden jälkeen alkava apéro, eli vapaamuotoinen keskustelu- ja viinittelyhetki kuitenkin veti jälleen kerran mietteliääksi. Juttelin muutamien vanhempien kanssa, ja lähes kaikki A) olivat huolissaan siitä, ettei päiväkoti tarjoa riittävästi haasteita lapsille ja/tai B) pohtivat, mihin yksityiskouluun lapsi kannattaisi päiväkodin jälkeen laittaa.

Ehkä olen taas sydänjuuriani myöten suomalainen, mutta kun päiväkoti joka tapauksessa päättyy jo nelivuotiaana, en ollut ajatellut, että siellä pitäisi vielä opetella sen kummempia akateemisia taitoja. Mutta kun he vain piirtelevät, pohti eräs kolmivuotiaan äiti.

Mietimme, kannattaisiko lapsi laittaa heti alusta yksityiskouluun, ettei siirtyminen sinne ole myöhemmin shokki, pohti toinen. Ja puhuimme edelleen nelivuotiaista, maassa, jossa julkinen koulukin on varsin hyvä.

Voihan olla, että mieleni ehtii muuttua siinä vaiheessa, kun kaikki lapsen kaverit pakenevat yksityiskouluihin ja oma toisen polven maahanmuuttajani suuntaa muiden kaltaistensa kanssa lähikouluun. Nyt olen silti vakaasti sitä mieltä, että kun viimeinen tähtitieteellinen tarhalasku on tämän talouden pankkitililtä maksettu, pidämme juhlat ihan sen kunniaksi, että koulu on ilmainen.

Vinkit vaeltajalle Sveitsiin

Syksy on suosikkivuodenaikani. Kun tullaan elo-syyskuun taitteeseen, olen yleensä aivan valmis luopumaan kesästä ja ottamaan syksyn vastaan. Syys- ja lokakuu ovat täällä Sveitsissä parhaimmillaan – kuten tätä vuonna – pitkiä, lämpimiä, kirkkaita ja kuulaita. Ehtii vielä toteuttamaan kesän bucket listille rustattuja asioita, mutta ei ole lomapaineita, ruuhkat helpottavat, ja pääsee tarttumaan kunnolla töihinkin.

Syksy on myös vaellussesongin huippua. Pari viikonloppua takaperin lähdimme sunnuntaikävelylle Lavaux’n viinialueelle Genevejärven pohjoisosaan. Tällä kertaa kyseessä oli tosiaan enemmän käveleskely kylästä toiseen kuin varsinainen vaellus, mutta sekin viinialueella kyllä onnistuu. Haaveissani on jonain vuonna tehdä kahdeksan tunnin ja 32 kilometrin kierros Ouchysta Chillonin linnalle Montreux’n kupeeseen. Vieläköhän ennen syysmyrskyjä ehtisi?

Tässä vinkkini ensikertalaiselle vaeltajalle Sveitsissä.

Seuraa keltaista. Vaellusreitit ovat niin hyvin merkittyjä, että karttaa ja kompassia ei välttämättä tarvitse ollenkaan. Seuraa keltaisia opasmerkkejä, jotka voivat olla perinteisiä kylttejä, mutta myös esimerkiksi viinitarhan aitaan maalattuja keltaisia nuolia.

Ota huomioon korkeuserot. Reitin pituus ei pelkästään kerro vaelluksen kestosta eikä vaativuudesta. Ota huomioon myös vertikaalimetrit: viidenkin kilometrin lenkki on raskas, jos korkeuseroa on lähemmäs kilometri.

Hyvät kengät ovat ehdottomat. Reittien teknisestä vaikeustasosta on mielestäni vaikea löytää luotettavaa tietoa – tai ainakaan sellaista tietoa, joka mätsäisi omaan käsitykseeni reitin vaikeudesta. Vielä korkeuserokaan ei suoranaisesti kerro, onko nousu tasaista polkua, kivikkoa vai paikoin nelinkontin kiivettävää seinämää. Hyvät kengät suojaavat hankalissa olosuhteissa, ja monin paikoin vaellussauvatkin saattavat olla hyödyksi. Viinialueen polut ovat toki asvaltoituja, ja moneen paikkaan pääsee lastenvaunujenkin kanssa, mutta vuoristossa meno on eri asia.

Laske aikatauluun ekstraa. Reittiohjeissa ja opasteissa mainitut kävelyajat ovat oman kokemukseni ja kuntoni mukaan melko realistisia, mutta kovin pitkiä taukoja ei niihin ole leivottu mukaan. Muutenkin vaellusaikaan kannattaa laskea mukaan ylimääräistä, varsinkin näin syksyllä, kun pimenevät illat eivät jätä kovin paljon löysää vaeltajan päivään.

Jura sopii aloittelijoille. Oma suosikkini varsinkin päivävaelluksiin on Jura-vuoristo, sillä siellä korkeuserot ovat maltillisemmat kuin Alpeilla, ja varsinkin näin syksyllä kirkkaat ilmat takaavat huikeat näkymät myös Alppien suuntaan. Kyllä jyrkissä Alpeissa silti on oma viehätyksensä.

Eväät eivät ole tarpeen. Vuoristossakin on alppimajoja ja ravintoloita, joista monet tosin ovat tälle vuodelle jo sulkeneet. Kunnon juustoherkku pitää vaeltajan tiellä.

Muutamia suosikkivaellus- ja kävelyreittejäni

Reitti La Givrinestä La Dôlelle ja takaisin Sveitsin Juralla vie keskikuntoiselta kävelijältä noin 4 tuntia. Reittivaihtoehtoja maisemissa on useita, joten vaellusta voi muokata oman fiiliksen mukaan.

Reitti St Saphorinista Lutryyn kulkee viiniviljelysten katveessa. Asvaltoitu polku on helppokulkuinen, mutta korkeuseroja kertyy sen verran, että hiki tulee. Nautiskelija pysähtyy lasilliselle tai aterialle alueen kyliin.

Nousu Molésonin huipulle lähellä Gruyèresiä vetää sykkeet kattoon, ja jyrkät kohdat panevat tekniikankin koetukselle. Moléson tarjoaa myös mahtavat mahdollisuudet kokeilla esimerkiksi via ferrata, riippuliitoa tai nuorallakävelyä. Huipulle pääsee myös kaapelivaunulla, joten toiseen suuntaan matkan voi taittaa koneellisin voimin.

Postauksen kuvat Cullysta, Epessesistä ja Riex’stä Lavaux’n viinialueelta, joka on myös Unescon maailmanperintökohde.

Geneve-turistin päiväretket, osa 5: Lausanne

Jo useampana sunnuntaina putkeen olen ajatellut, että nyt tämä on kesän viimeinen kaunis viikonloppu, arkipäivien mukana tulee syksy. Niin ajattelin viime viikonloppunakin – ja kyllähän nyt säät varsinkin aamuisin ovat viilenneetkin.

Alkaa olla aika saatella yhdessä kesän kanssa tämä sarja Geneve-turistin päiväretkistä, vaikka ehkäpä tämän kesän viimeiset turistit ovatkin Genevensä jo kiertäneet.

Viidentenä ja viimeisenä kohteena Genevestä pakoa etsivälle suosittelen naapurikantoni Vaud’n pääkaupunkia Lausannea. Sveitsi on siitä ovela maa, että pienelle alueelle mahtuu valtavasti kulttuurisia eroavaisuuksia, ja välillä kantonirajan ylityksen melkein fyysisesti tuntee kehossaan. Jokin on nyt eri tavalla.

Geneven monikansalliseen, diplomaatti- ja expat-henkiseen luksukseen verrattuna Lausanne on kauttaaltaan ihanan tavallinen. Toki Genevestäkin tämä tavallinen puolensa on löydettävissä, mutta sen esiinkaivaminen on vaatinut ainakin minulta vuosien työn, kun taas Lausanneen on helppo rakastua heti junasta hypätessä.

Henki salpautuukin junalla saapujalta aika nopeasti, kun asemalta lähtee taapertamaan kohti vanhaakaupunkia. Jo sadan metrin päässä on selvää, että nämä kaksi kaupunkia eroavat toisistaan ainakin yhdessä suhteessa: siinä missä Geneve on lättänä, Lausannesta ei korkeuseroja puutu. Keskustan kadut risteilevät ylös ja alas kukkuloita putiikkeineen, ravintoloineen ja kahviloineen. Tuoremehukahviloita, suklaakauppoja, macaron-leivoskärry… Kulutetut kalorit saa napattua äkkiä myös takaisin.

Tässä oma top-kymppini Lausanneen.

1 Blackbird Cafén viikonloppubrunssi

Viikonloppuaamu kannattaa aloittaa Blackbird Cafén mahtavien brunssiannosten äärellä. Lapsen kanssa ruokaillessai ilahdun aina siitä, jos lastenlista on korvattu “Minkä tahansa annoksen saa pienessä koossa puoleen hintaan” -tarjouksella – niin kuin Blackbirdissä on.

2 Lauantaiaamun markkinat

Aamiaispömpötystä voi helpottaa kiertelemällä markkinoilla, jotka täyttävät vanhan kaupungin kapeat kadut vihannesten-, hedelmien-, leipien- ja juustojenostajilla. Perinteisten ruoka- ja kukkakojujen väliin mahtuvat sujuvasti inkivääristä tehdyt supersmoothiet ja muut uudemmat innovaatiot.

3 Paludin aukio tasatunnein

Suuntaa markkinahumusta tasatunnin paikkeila Paludin aukiolle. Tämä on ehkä se Lausannen perinteinen the nähtävyys: Palludin aukion kello soittaa tasatunnein musiikkia ja esittää pienen näytöksen. Aukion suihkulähde on kaupungin vanhin.

4 Puuportaat ja katedraali

Place du Paludilta nousevat vanhat puuportaat kohti Lausannen katedraalia. Sinne kannattaa kiivetä jo maisemien vuoksi. Harmi, että puolivälin kaakaot tarjonnut Barbare on sulkenut ovensa. Tarvittaessa voi tankata ennen nousua portaiden alapäässä La Chandeleur -crèpe-ravintolassa. Täytettyjen lättyjen seuraksi suosittelen ranskalaista siideriä – ja myös pöytävarausta.

5 Flonin kortteli

Flonin kortteli jakaa mielipiteitä – omianikin. Toisaalta se on hiukan teollinen ja kolho: onhan entinen varikko- ja varastoalue muutettu kaupoiksi ja ravintoloiksi. Toisaalta taas kuppilat ja kaupat ovat välillä hiukan liiankin trendikkäitä ja posh. Ehkä juuri tämä tietty epätasaisuus ja konseptoimattomuus vetää Floniin.

6 Collection de l’Art Brut

Raa’an taiteen kokoelma, kuten taidemuseon nimen voisi kirjaimellisesti kääntää, kokoaa valikoimiinsa taideteoksia marginaalistetuilta ryhmiltä, itseoppineilta ja muuten vain taiteen marginaaliin jääneiltä taiteilijoilta. Se on virkistävää vaihtelua perinteisten taidemuseoiden valikoimiin verrattuna!

Jardin Thaï parempaan thai-syömiseen

Jos vatsaan taas mahtuu ruokaan, suosikkini “hiukan parempaan” syömiseen Lausannessa on Alfa-Palmiers-hotellin Jardin Thaï -ravintola. Täällä olen saanut käännytettyä thai-ruoan pariin jopa aasialaiselle ruoalle nirson perheeni – ja tänne vien ruoka-ainerajoitteiset vieraat, sillä ravintolassa ymmärretään poikkeuksellisen hyvin erikoisruokavalioiden päälle.

8 Salaatti- ja wrap-kahvila Luncheonette

Jos vatsa ei vedä kunnon lounasta, suosittelen Luncheonette-kahvilaa. Törmäsin tähän salaatti- ja wrap-kahvilaan kerran ihan vahingossa kaupungilla kävellessäni, ja se oli vieläpä sillä kertaa sulkemassa, joten jäin ilman maistiaisia. Seuraavalla kerralla yritin uudelleen, ja paikka muodostui yhdeksi vakkareistani. Suosikkini on quesadilla salaatin ja kotitekoisen limonadin kera. Saman ravintoloitsijan alakerran Jardin Secret -paikka ei ole huono myöskään: siellä tarjoillaan gluteenittomia kulhoannoksia. Paikat ovat pieniä, mutta symppikset asiakaspalvelijat kyllä järjestävät penkin jokaisen pepun alle, tai hyvällä säällä eväät voi napata mukaan.

9 Sauvebelinin näkötorni

Sauvebelinin näkötorni on hiukan keskustan ulkopuolella (ylämäkeen, kuinkas muutenkaan), mutta perille ei ole pakko tarpoa kävellen, sillä bussillakin pääsee. Näkötorniin tosin täytyy kavuta ihan itse, mutta ylhäältä näkeekin Mont Blancille saakka. Puistossa on myös pieni kotieläintarha ja pari ravintolaa terasseineen.

10 Ouchy

Lausannen keskusta ei – harvinaista kyllä sveitsiläiskaupunkien keskuudessa – rajoitu järvenrantaan. Ouchyn järvenrantakylä parin kilometrin päässä keskustasta on kyllä sievä ilmestys sekin. Ouchyssa on myös Olympiamuseo, ja laivat esimerkiksi Evianiin lähtevät sieltä.

 

Jos kaipaat päiväretki-ideoita Geneven alueella, katso aikaisemmat vinkit täältä:

Osa 1: Bling-blingin ja Mannerheimin Montreux

Osa 2: Päivävaellus Jura-vuoriston huipulle

Osa 3: Syrjähyppy Ranskaan ja Yvoiren kukkivat puutarhat

Osa 4: Päivä vesillä ja parhaat paikat poistua laivasta

 

Geneve-turistin päiväretket, osa 4: Päivä järvellä

Kun Genevestä on häivytty jo junalla ja jalkaisin, seuraava luonnollinen askel on ottaa alle vene. Eihän Genevestä voi puhua ilman Genevejärveä, paikallisemmin Lac Lémania eli Léman-järveä. Melko lyömätön tapa viettää aurinkoista kesäpäivää on lähteä järviristeilylle.

Hyvä tapa koluta järveä on ostaa laivayhtiö CGN:n päivälippu, jolla saa suhailla järven aluksilla koko päivän, hypätä pois kiinnostavassa välisatamassa ja jatkaa matkaa jääteötauon jälkeen seuraavalla aluksella.

Muutamia ideoita risteilyn varrelle:

Vierailu Yvoiren Viiden aistin puutarhassa

Coppet’n linna

Nyonin Rooman-aikaiset rauniot ja jäätelötauko Venezia-jäätelöbaarissa

Lausannen Olympiamuseo

Evianin Kasino ja rantabulevardi

Juna-ajelu Lavaux’n viininviljelyalueella (lähtö Lutrysta ja Cullysta)

Montreux’n trooppinen rantabulevardi

Kaikkien näiden ahtaminen samaan päivään takaa turistiähkyn ja lomastressin, mutta pari kolme kohdetta päivään mahtuu kyllä.

Jos koko päivän risteily ei mahdu aikatauluun, järvellisiin tunnelmiin pääsee myös Geneven joukkoliikenteen mouette-vesibusseilla. Mouette tarkoittaa suoraan käännettynä lokkia. Nämä kelta-punaiset lokit kuljettavat paikallisia järven rannalta toiselle joukkoliikenteen lipun hinnalla, ja samaisella kolmen frangin piletillä voi matkailijakin nauttia ajelusta.

CGN:n päivälippu maksaa 64 frangia eli noin 56 euroa. Tunnin lippu Geneven joukkoliikenteeseen (bussit, raitiovaunut ja veneet) maksaa kolme frangia eli noin 2,60 euroa.

Sarjan aikaisemmat osat

Osa 1: Bling-blingin ja Mannerheimin Montreux

Osa 2: Päivävaellus Jura-vuoriston huipulle

Osa 3: Yvoiren kukkivat puutarhat

Geneve-turistin päiväretket, osa 3: Yvoire

Päiväksi pois Genevestä -sarja jatkuu! Insta-seuraajat huomasivatkin keskiaikaiset tunnelmat jo pari viikkoa sitten, ja nyt enemmän myös blogissa Yvoiren kaupungista Ranskasta.

Vaikka Yvoire on Ranskan puolella, sinne pääsee laivalla Genevestä puolessatoista tunnissa. Kylä on yhtä pikkuruinen kuin se on herttainen – kuuluuhan se myös Ranskan kauneimmat kylät -listalle. Täydellinen kohde päivän tai puolikkaan retkelle siis. Turistiaktiviteetit ovat summattavissa suunnilleen näin: keskiaikaisen kylän tyylin ihastelu, pikkuputiikeissa kiertely ja syöminen. Suosituksi turistikohteeksi yllättävän moni ravintola on malttanut satsata laadukkaaseen ruokaan.

Yvoire Jardin des 5 sens

On kylässä toki muutama turistinähtävyyskin. Sataman vieressä sijaitseva linna on yksityiskäytössä, mutta kylän kirkkoon pääsee tutustumaan kuka tahansa. Lisäksi Yvoiressa on Viiden aistin puutarha, Jardin des Cinq Sens, joka on oiva kohde kasveista kiinnostuneelle tai pientä iltapäiväkävelyä kauniissa ympäristössä kaipaavalle.

Puutarhassa on nimen mukaisesti viisi osiota: yksi jokaiselle aistille. Kiinnostavimpina pidän kosketuksen ja tuoksun osastoja. Kiinnostava on myös lääkintäkasveja esittelevä pieni nurkkaus.

Makuosastolla ei valitettavasti saa maistella puutarhan tuotoksia, ja kuulopuoli tiivistyy sinänsä kauniisti laulaviin lintuihin, mutta jää ainakin keskipäivällä hiukan ohueksi. Näkö taas – no, annan kuvien puhua.

Laivamatka Genevestä Yvoireen vie noin 1,5 tuntia ja maksaa 29 frangia ( 25 euroa).

Jardin des 5 Sens on kesäkaudella auki päivittäin kello 10:00-18:30 ja syys-lokauussa 10:00-17:30. Aikuisen sisäänpääsy 12 euroa, lapset 7 euroa, alle 6-vuotiaat ilmaiseksi. Puutarhassa järjestetään myös ilmaisia opastuksia torstaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin.

Sarjan aikaisemmat osat

 Junaretki Montreuh’hön

Päivävaellus Juralla

Geneve-turistin päiväretket, osa 2: Jura

Jatkan matkailijoiden ajamista pois Genevestä esittelemällä toisen loistavan päiväretkikohteen: Jura-vuoriston.

Minne siellä kannattaa mennä ja mitä tehdä, riippuu tietysti vuodenajasta ja myös kulkuneuvosta. Koska olen luvannut jättää lumijutut ensi talveen, lähden liikkeelle junalla liikkujan kesävinkeistä.

Juralle pääsee Genevestä näppärästi julkisillakin: ensin junalla Nyoniin, ja siellä vaihto St Cerguen vuoristojunaan. St Cergue on mainio asemapaikka päiväretkelle vuoristossa, ja sieltä lähtee muun muassa 15 kilometrin lenkki Juran toiseksi korkeimmalle huipulle La Dôlelle. Reitin ohjeellinen kesto on 4 tuntia ja 50 minuuttia. Kokemukseni mukaan nämä arviot pitävät yleensä melko hyvin paikkansa, mutta toki kävelijöiden vauhti ja kunto vaikuttavat, kuten myös sääolosuhteet.

Reitti on paikoin jyrkkä ja kivikkoinen, mutta vastaan ei tule mitään, mistä ei tukevilla kengillä ja keskivertokunnolla selviäisi. Kyse onkin enemmän vauhdin hallinnasta kuin teräskunnosta. Itse Pohjanmaan tyttönä tapasin ajatella, ettei sellaista kukkulaa olekaan, jonka päälle ei ripeällä spurtilla pääsisi kiipeämään. Siksi saattoi joskus käydä niinkin, että painon alarinteessä ripeää tahtia mummoryhmän ohi, ja muutaman vertikaalisatametrisen jälkeen mummot askelsivat ohitseni puhisematta ja puuskuttamatta.

No, näissä maisemissahan pieni puuskutus johtuu vain upeista maisemista.

Päiväretkeily on hämmentävän helppoa, sillä siihen ei tarvita sen kompassia, eikä välttämättä karttaakaan, sillä reitit on merkitty todella selkeästi keltaisin viitoin. Vesipullo kannattaa tietysti ottaa mukaan, mutta edes eväät eivät ole pakolliset, sillä sopivasti puolivälin tienoilla on buvette, pieni vuoristoravintola, josta saa juomia, snäksejä ja juusto- ja leikkeilevoittoisia aterioita.

Vatsa täynnä juustoa kelpaakin nousta La Dôlen huipulle 1667 metriin. Talvikaudella sinne pääsee hiihtohissillä, mutta kyllähän maisemat näyttävät vielä asteen herkullisemmilta, kun niiden eteen on hikoillut itse.

Loppupätkä huipulta La Givrinen junapysäkille on rentoa laskettelua halki vuoristoniittyjen. Junia kulkee puolen tunnin välein, joten jokaista valokuvastoppia ei ole tarpeen kellottaa sekunnin tarkkuudella.

Vaellussesonki jatkuu keväästä syys-lokakuulle. Kengät jalkaan ja menoksi!

Sarjan aiempi osa:

Geneve-turistin päiväretket, osa 1: Montreux

Geneve-turistin päiväretket, osa 1: Montreux

Tunnustan suoraan: kun muutin Sveitsiin, en juuri pitänyt Genevestä. Kävin siellä lähinnä kahdesta syystä: töissä ja lentokentällä. Satunnaisesti myös ravintolassa, tapaamassa kavereita tai ostoksilla, mutta kaupunki oli harvoin ykkösvaihtoehtoni vapaa-ajanviettoon.

Sittemmin olen hitaasti lämmennyt kaupungille, sillä onhan järvenrantabulevardi henkeä salpaavan kaunis, Jet d’Eau -suihkulähde näyttää sinkoavan vettä takana siintävien Alppienkin yli, eikä vanhassa kaupungissa tai St. Pierren katedraalissakaan ole valittamista. Kelloliikkeiden ja  kenkäputiikkien näyteikkunat käyvät nähtävyydestä nekin.

Parhaat palat on silti äkkiä nähty. Apua on toki siitä, että tuntee oikeat ihmiset ja tietää minne mennä. Myös pohjattomasta matkakassasta on apua.

Niinpä aloitankin tällä postauksella juttusarjan siitä, minne mennä, kun kaupungista on parhaat palat haukattu.

Montreux’n pikkukaupunki sijaitsee aivan Genevejärven pohjoispäässä, 90 kilometrin päässä Genevestä. Matka taittuu autolla reilussa tunnissa ja junalla nopeimmillaan jopa 59 minuutissa. Molemmat reitit ovat myös maisemankatselijan unelmia, mutta ehkä junassa aikaa ympärille vilkuiluun on enemmän.

Kaupunki on tunnettu ainakin heinäkuisista jazz-festareistaan, ja monet tietävät sen myös joulumarkkinoista. Meillä se kuuluu pakettiin yleensä kavereiden ja sukulaisten toisen vierailun kohdalla, kun tunnetuimmat lähialueen kohteet on tutkittu.

Montreux’n rantabulevardilla tuntuu siltä, että olisi matkustanut kauaskin etelään. Järven pohjoispäässä Alpit sukeltavat jyrkästi järveen, eivätkä lumihuiput pilkota enää kaukana horistontissa vaan ihan siinä katseen ulottuvilla. Palmut ja tulppaanit reunustavat kävelytietä toisella puolella ja huolella hoidetut nurmialueet, istutukset ja leikkipuistot toisella. Istutusten sekaan rakennetaan uudet hahmot vuosittain vaihtuvan teeman mukaan.

Montreux’n pääaktiviteetti onkin vaeltelu rantaa pitkin jäätelökioskilta leikkipuistoon ja sieltä näköalakiikareille, laivalaitureille tai kasinolle matkaseurueen koostumuksesta riippuen. Risteily järvellä ei ole hullumpi idea sekään.

Urheilullisimmat jatkavat kävelyä vielä kymmenisen minuuttia kasinolta eteenpäin Mannerheimin puistoon, jossa on myös marsalkalle ja Suomen sankarilliselle kansalle pystytetty muistomerkki. Sen laidalla Le Contretemps -ravintolassa maistuu kala- tai pihvilounas.

Paluumatkalla ostoshaluiset voivat kiepata Grande Ruen kauppojen kautta, ja herkkusuut napata vaikka jäätelöt Bella Miasta tai leivokset Lucien Moutarlier’lta.

Mutta oikeasti Montreux’ssa ei edes tarvitse olla mitään tekemistä. Kaupunki on elämys sellaisenaan.